Tyytyväinen rouva

Joskus käy kirpparilla ihan mieletön mäihä. Tässä osoitus siitä.

Eteisemme valaisin on 1990-luvun kristallikruunu. Se ei enää sopinut äitini tyyliin, joten lahjoitti valaisimen meille entisen kotimme kirjastohuoneen valaisemiseksi. Hyvinhän se kirjastoon sopi, mutta yhden isomman ja parin pienemmän pojan tiimellyksessä yhdelle kruunun laseista kävi vähän köpelösti. Asia salattiin minulta hienosti liimamalla lasi pikaisesti kasaan.

Ilmihän se tuli, minulla kun on tapana imuroida valaisin aina joskus. Suuttunut en, vahinkoja sattuu. Ja niin sattui kun taas imuroin tuota eteisen kruunua. Sain tölväistyä imurin valaisimeen niin, että miehen tekemät liimaukset pettivät. Siinä kohtaa ajattelin että voihan pee, takaisin en sitä enää liimaa vaan etsin jostain uuden. Henkisesti varauduin, että varaosaa saa hakea ja pitkään.

 Vaan toisin kävi. Joku ihana sielu oli tuonut kirpparille myyntiin hänelle ylimääräisen lasin. Täysin ehjä ja malliltaan just samanlainen kuin meidän kruunun lasit. Prismat on erilaiset, mutta ne on helppo vaihtaa hajonneesta versiosta tuohon ehjään. Olinpa iloinen kun tämän löydön tein. Kotiin palasi varsin tyytyväinen rouva.

 Kotona vastassa oli tupa täynnä ruuan tuoksua. Mies se siellä paisteli lihoja leivinuuniin laittoa varten. Kyseli toiveita mitä kasviksia ja miten laitettuna haluan. Oi joi, rouvan tyytyväisyys sen kun kasvoi. Sivuhuomautuksena huomatkaa kuvasta ruuanlaittoa seuraava Kaapo. Pää ei käänny hetkeksikään ruuan ääressä hääräävästä miehestä pois. Kaapo tietää, että aina kun mies paistaa lihoja, on roippeet varattu koiran syötäväksi.

 Ja jotta iltakin sujuisi samanlaisen tyytyväisyyden merkeissä, on salissa odottamassa miehen valitsema filmi ja minun elokuvanamit, 10 irtokarkkia.

Jos lihapata on erityisen hyvää, saatan heltyä jakamaan karkkini miehen kanssa, näin tyytyväinen kun olen.