Pientä stressiä

Me, mummi ja pappa, sekä kotimme olemme saaneet kunnian olla ensimmäisen lapsenlapsen ristiäisten lavastajat ja näyttämö. Voisi luulla, että tuttua juttua, onhan sitä vietetty oman neljän lapsenkin ristiäiset kotioloissa kuten suvussa on tapana ja kaikista on selvitty. En tiedä mikä rimakauhu nyt on iskenyt, mutta minä, mistään stressaamaton ihminen olen ottanut järjestelyistä paineita itselleni.

Olen nähnyt jo useana yönä saman painajaisen. Pappi, päätähti ja juhlakansa ovat astuneet ovesta sisään ja minä itken kun kaikki tarjoilut on leipomatta, eikä aineksiakaan oikein ole. Juoksen naapuriin kysymään saisiko kakun heidän uuniinsa ja muutakin ihan yhtä pähkähullua on uneni sisältänyt.

 Onneksi tiedän jo nyt, että siskoni on luvannut tehdä täytekakun, karjalanpiirakat leivon ensi viikon vapailla ja muun tarjoilun ehdin tehdä ihan hyvin ristiäisiä edeltävänä päivänä. Ja olen saanut siihen kohtaan kaksi vapaapäivääkin, joten on aikaa siivota koko talo lattiasta kattoon. Kaapissa on valmiina minun vanha kastemaljani, ja muut kastepöytään tulevat tilpehöörit. Äitini ompelee kastepuvun ja kuulemma pienen muutkin juhlavaatteet on jo hanskassa. Ei siis edes mitään aihetta stressiin. Taitaa olla niin, että silloin pienen vauvan äitinä ei ollut aikaa stressailla sellaisia kuin ristiäiset, mutta nyt mummina ylimääräistä aikaa on.

Kuvat eivät liity aiheeseen muuten kuin, että leivoin eilen jumalaisen hyvää sitruunamustikkapiirakkaa. Ja hyvää se oli myös entisöintikurssilaisten mielestä jonne vein piirakan mummiksi tulon kunniaksi. Kurssilla on hyvä porukka jolla maistattaa kaikenlaiset tekeleet, ilman stressiä.