Höntti ja höntein

Kaapo on ollut vieraanamme taas jonkin aikaa. Siinä koira josta todella voi sanoa höntti. Tai se höntein. Elää vain ruokaa varten, pelkää kuollakseen automatkoja, tahtoo nukkua sängyn alla tai sohvalla, inhoaa pakkasta ja pelkää pimeää.
Mutta osaa karvakamu olla ihanakin, on kiltti kuin mikä. Ja oli maanantaina aivan täpinöissään kun pääsi mukaan tokaluokkalaisen bussia vastaan. Siinä odoteltiin yhdessä pellonreunassa milloin bussi tulee. Ihmettelimme ohikulkevia ja yritimme olla niin päin ettei kylmä ja tuima viima tuntuisi pahalta.

 Alman, sen toisen höntin kanssa ollaan jo aika hyvin kavereita. Ihan ei uskalla työntää kirsua kissaan kiinni, Kaapo on oppinut, että kissankynsi kirsussa ei tunnu kivalta. Alma taas ei nykyään oikein edes välitä Kaaposta, sähähtää vain jos koira tulee liian yllättäen liian lähelle. Muuten koiran edessä riekutaan, käydään haistelemassa sen ruokia ja kuljetaan ohi häntä koiraa vähän hipaisten.

 Tämä joulun aikaan otettu kuva kertoo hyvin asetelman joka meillä kotona on. Otto-kissa (kaikkea muuta kuin höntti) istuu hieman korkeammalla ja seuraa kun kaksi hieman yksinkertaista nuorempaa touhuaa lattialla.  Hei te pöhköt siellä lattialla, nauttikaa vaan, kohta minä teille näytän!

Almasta tulee näköjään ihan yhtä paha hienohelma kuin emostaan Iineksestä mitä tulee talvisäähän. Lumi tassujen alla on jotain aivan kamalaa, sohjosta puhumattakaan. Ulos tekee joka päivä mieli, mutta puoli minuuttia terassilla riittää, sitten on jo kylmä, väsy ja nälkä ja on päästävä sisään. On se vähän höntti.