Päivän piristäjät

Ulkona on, sanoisinko harmaata. Harmaata maassa, ja harmaata taivaalla, ja onhan siellä vähän vettäkin. Piha tulvii ihan kivasti tuolla postilaatikoilla päin, ja sehän tietää, että meidän kaivovesi on taas kuin sillä kerran nautitulla ja ulos tulleella nesteellä väritettyä. Vaan ei haittaa, vesi kulkee kotiin kanisterissakin.

Sisällä ei ole harmaudesta tietoakaan kun meillä asuu neljä pientä ilopilleriä, tai ehkä ennemminkin neljä pientä väkkärää. Vauhtia on melkein kuusiviikkoisilla pennuilla hirmuisesti. Osaavat hyppiä sohvalle ja sieltä pois, jahtaavat toisiaan ja leikkivät leluilla. Toinen oransseista osaa jo kehrätä kun sitä silittää. Eikä näiden vilistäjien kanssa tule aika pitkäksi.

Kuvaaminen vain on minun pokkarilla aivan mahdotonta. Järkkäri voisi olla kova sana liikkuvan kohteen kuvaamiseen. Sen puutteessa, tässä muutama kuva pennuista sillä ihan tavispokkarilla.

 Iineksen ja pentujen imetyshetket on vaan jotain sellaista jota ei ikinä kyllästy seuraamaan. Enää ei koko pesue mahdu pentulaatikkoon, joten nisähetket vietetään yleensä isännän huoneen matolla. Iineksen rentoudesta ja luottavaisuudesta kertoo se, että imetys tapahtuu ihan siinä keskellä mattoa, piiruakaan ei väistetä.

 Jokainen pennuista syö jo kiinteääkin ruokaa, mutta hauska on huomata miten jokaisella on erilainen maku. Yksi tykkää vain raksuista, toinen syö ihan himona märkäruokaa, ja kolmas on ainut jolle kelpaa turkkilainen jogurtti. Raaka liha maistuu kaikille paitsi hieman nirsolle mustavalkoiselle pennulle. Sen lempiateria koostuu edelleen maidosta ja silmänlumeeksi voi närppiä vähän raksuja ettei se oma ihminen huolestu liikaa ja laita alvariinsa puntariin.

Kauppalistalla lukee joka kerta kissanhiekkaa, pennut ovat oppineet hienosti käyttämään omaa laatikkoaan. Vahinkoja ei ole sattunut ihme kyllä yhtään. Tai sitten ne pisut ovat vielä yllätyksinä jossain piilossa. 

p.s. Sopuli-faneja varten yritän ottaa pandamaisen suloisesta neidistä ihan omat kuvat. Näihin kuviin ei kattineiti jostain syystä päässyt.