Syreeniaita

Koittakaa kestää, taas tulee satsi puutarhakuvia. Mutta vain hulluhan sitä jättäisi käyttämättä täydellisen ulkoilupäivän illan. Ja minulle ulkoilu on synonyymi puutarhassa puuhasteluun.

Pyykkikallion ja tien kupeessa kasvaa syreeniaita joka kasvoi miten sattuu, ja alaosa oli täynnä rikkakasveja. Tässä aita viime elokuussa.

 Ja tässä aita lokakuussa sen jälkeen kun syreenit oli laitettu nurin. Tuo kaikki vihreä on rikkakasveja.

 Tänään aita näyttää tältä. Yhä kaljummaksi menee. Olen kitkenyt välit noin kerran viikossa ja silti esiin tulee uskomaton määrä rikkajuuria. Kuvasta näkyy samalla miten harvassa syreenit kasvaa.

 Tämä kesä onkin tarkoitus harrastaa vain ahkeraa nokkosen, vadelman ja vuohenputken hävitystä, ja sitten ensi kesänä istutella väleihin lisää syreeniä. Lilaa ja ehkä valkoistakin. Tuuhennus on tuolle ihan välttämätöntä jos siitä aiotaan saada kunnon näkösuoja grillauspaikalle.

 Samalle illalle piti ottaa toisenkin syreeniadan kitkentä. Tämä alkaa olla jo ihan hyvässä kasvussa eikä viime syksyn leikkaaminen näytä tehneen sille pahemmin vahinkoa. Tässä kasvaa sekaisin valkoista ja liilaa syreeniä.

 Lopuksi vielä kuva pyykkikallion koivun alla kasvavista vuorenkilvistä. Kun paikka on oikea, on vuorenkilpikin kaunis kukka. Eikä tuossa koivun varjossa oikein mikään muu viihtyisikään.

Kuopuksella ei ollut ihan onnen päivä tänään. Iltapäivästä veisteli puukolla sormeensa sillä seurauksella, että sormi käytiin liimauttamassa ensiavussa kasaan. Onneksi haava ei ollut paha, sillä minulla oli vielä työpäivä, eikä autoa pihassa. Mies töissä ja ensiapuun matkaa 40km kiitos päivystysten yhdistymisen. Nostettiin sormi tupotettuna ja tuettuna ylös, ja niin selvittiin siihen asti kun mies tuli töistä ja käytti pojan sairalaassa. 

Loppu hyvin, ja nyt on sormi kunnossa.