Aikuisen äiti

Mistä tietää olevansa vanha? No tietenkin siitä, että se ikioma esikoinen on lentänyt pesästä ja on nuori aikuinen. Nuorena ajattelin tai ehkä toivoinkin, että kaikki lapseni olisivat tyttöjä. Ihan niin ei mennyt, vain esikoinen on tyttö ja loppujengi on sitten poikakolmikko. Jollain tavalla koen olevani etuoikeutettu siitä, että lapsissani on molempaa sukupuolta. Vaikka oikeastihan se on seikka johon ei voi vaikuttaa vaan otetaan sitä mitä saadaan, ja ehkä hyvä niin.

Viikonlopun reissulla kun olimme irti arjesta ja omista tutuista ympyröistä oli taas ihana huomata, että tyttären ja minun suhde on jo paljon muutakin kuin äititytär-suhde. Pystymme olemaan jo kuin kaksi aikuista naista, toistemme ystävät. Ja nuorena lapsen saamisen etuihin kuului sekin, että oma äitini oli porukassa mukana. Kolme sukupolvea naisia, siskoani unohtamatta. Odotan jo aikaa kun siskoni vanhin tytär saadaan mukaan joukkoon.

 Isoäidiksi en sentään toivo vielä tulevani vaikka oma äitini olikin minun ikäinen päästessään mummo-kerhoon. Sen siitä saa kun tekee parikymppisenä esikoisen joka taas tekee oman esikoisensa parikymppisenä. Mutta en valita, on upeaa kun on useampi polvi sukua elossa.

 Aikuisen lapsen äitinä voisi ajatella, että ei tässä enää ole huolta ja murhetta lapsesta. Täysi-ikäinen huolehtii jo itsestään. Ja näinhän se on, huolehtii itsestään, mutta kyllä huolehtii vielä äitikin. Huoli on erilaista kuin pienestä vauvasta tai koululaisesta, mutta ei se huoli mihinkään katoa. Pärjääkö lapseni itsenäisessä elämässä ja sen mutkissa ja karikoissa? Tällä hetkellä näyttää pärjäävän vaikka niitä mutkiakin on ollut. Jokainen meistä valitsee ne omat elämänpolut vanhempien mielipiteistä huolimatta ja niitä valintoja pitää äitinä kunnioittaa vaikka niistä ei pitäisi.

 Toivottavasti olemme onnistuneet kasvattamaan tytölle kantavat ja vahvat siivet matkalla aikuisten maailmaan. Tässä kohtaa on turha enää kasvattaa, pitää vain luottaa ja uskoa.  Ja ehkä hivenen opastaakin, tai ainakin ujuttaa neuvo sinne ja toinen tuonne. Ei äiti koskaan pääse irti roolistaan äitinä.

toukokuisissa kuvissa talon toinen äiti, Iines

Ja siksikin olen ihan onnellinen siitä, että tässä kotona on vielä lapsia siipiä kasvattamassa. Eikä kuopuksen pesästä lennosta ole pelkoa vielä vähään aikaan. Mutta ihan hirvittävää on ajatella että kun kuopus on rippikouluiässä, olen itse jo 50-vuotias. Ihan kamalaa! Ja sitten esikoisella on ikää 27 vuotta! Vielä kamalempaa!

Joten parempi elää ihan tässä ja nyt, ja nauttia arjesta näiden poikalasten kanssa. Ja olla sen yhden Aikuisen äiti.