keskiviikko 30. marraskuuta 2016
Arjen sietämätön raskaus
Joskun hävettää valittaa jaksamisen puutetta. Kun kuitenkin olen terve, läheiset ovat terveinä, kukaan ei ole kuollut, on koti ja perhe. Mutta silti purnaan ajan riittämättömyyttä, sekä omaani. Työpäivä alkaa pimeydessä ja päättyy pimeydessä. Tuntuu ettei iltaisin ehdi mitään. Tänään esimerkiksi työpäivä päättyi neljältä niin vasta iltaseitsemän jälkeen istahdin ekan kerran. Siihen asti laitoin ruokaa, tein pojan luokan myyjäisiin arpajaispalkintoja, ripustin pyykkiä, täytin tiskikonetta ja sata muuta pientä ja suurempaa askaretta.
Kerran viikossa imurointi on nykyään suuri ihme. Jääkaappi ei tunnu täyttyvän itsestään. Olen alkanut suosia entistä enemmän pienempiä kauppoja (etenkin saksalaista) jotka on käyty nopeasti läpi. Päivällinen ei todellakaan ole kolme tuntia uunissa haudutettua lihapataa.
Välillä koen että minua on huijattu. Eikö ruuhkavuosien kuulu mennä ohi? Minulla on kaksi aikuista lasta ja silti tuntuu että aikaa on vähemmän kuin heidän kotona asuessaan. Olen suuresti ikävöinyt vuorotteluvapaatani. Vaikka vastapainoksi tilipussi kerran kuussa on oikein mukava asia.
Olisi ihan jaksaa viettää enemmän aikaa mummin mussukan kanssa. Olisi ihana hakea koululaisia koulusta ja tehdä jotain yhdessä iltapäivällä kun on vielä valoisaa. Mutta työpäivän päätteeksi olen aivan naatti. Jos työpäivä edes päättyy koskaan. Joskus työpäivää seuraa illalla työkokous, päivälle tulee pituutta puolen vuorokauden verran. Onneksi en ottanut itselleni kahta harrastusta. Verhoilua kerran viikossa, muuta en jaksa.
Ehkä se on valon puute, puutarhan puute, värien puute, auringon puute. Kaipaan aivan tajuttoman paljon kesää, näiden kuvien tunnelmaa, kasvejani, käsien multaan upottamista, kitkemistä, suunnittelua ja ihan vain puutarhassa kävelyä ja sen tuoksuja ja hajuja.
Onneksi kesä on edessä, huomenna alkaa joulukuu. Se tarkoittaa että tasan puolen vuoden päästä alkaa toukokuu ja minulle, puutarhurille se on jo mitä parhaita kesää. Tässä kun muutaman kuukauden sitkuttelee, kaatuu sänkyyn puolikuolleena väsymyksestä niin sitten koittaa palkinto, kevät ja piha. Ja ehkä tämä menee ohi kunhan taas tottuu työntekoon. Muutaman kuukauden se taitaa viedä, tai puolikin vuotta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Mä voisin kömpiä talaviunille marraskuun aluus ja ruveta heräälemähän huhtikuun alakupualella. Tämä pimeys ja kylymyys ei innosta sitte pätkääkää.
VastaaPoistaOnneksi on ihanan kesääset tsemppikuvat!
Sama fiilis. Nämä muutaman loskaisen, pimeän ja kylmän kuukauden voisi ohittaa parhaiten täydessä unessa. Onni tietokoneelle tallennetuista kuvista.
PoistaValoa kohti on suunta vakaasti! Marraskuu on nyt selätetty, me selvitään tästä sittenkin!
VastaaPoistaSe on hyvä etappi, selvitä marraskuusta. Taitaa olla vuoden pahimpia kuukausia.
PoistaVoimia! Tämä aika vuodesta on toivotonta, kirjaimellisesti. Kun on niin mahdottoman pimeää ja synkkää ja pimenee vain. Toivoa ei vain tunnu olevan ollenkaan, on suoranainen ihme, että olemme selvinneet tästä hengissä joka vuosi tähän asti. Jos ei edes tykkää joulusta, niin sekin tulee vielä tähän päälle, että hemmetin joulua vouhotetaan joka suunnalla :-D
VastaaPoistaKeväällä on sitten ihan erilainen meininki :-)
Voimia ja toiveikkuutta, kaikesta huolimatta!
Kiitos Saila, tämä on vuoden toivottominta aikaa. Ja voin kuvitella että jos ei ole jouluihminne niin silkkaa kidutusta :)
PoistaTammikuulle kun päästään niin helpottaa, helmikuussa ollaan jo voitolla kun pääsee tekemään ensimmäisiä kylvöjä ja valoa on enemmän.
Valtava kontrasti kuvien ja tekstin välillä. Tarpeen onkin tankata ihania kesäisiä kuvia, että jaksaa venyttää keskitalven ylitse.
VastaaPoistaMinulla on tilanne, että on aikaa ja jaksamista vaan ei rahaa. Olen työtön. Toisaalta nautin suuresti siitä, että voin puuhata kaikkea mahdollista ajan ja jaksamisen riittäessä. Rajoittava tekijä on siinä, ettei ole rahaa. Saan siis puuhata vapaasti kaikkea mikä on ilmaista tai lähes ilmaista :) Tasan eivät mene nallekarkit koskaan.
Tämä kutistuva kansantalous ja yritysten kvartaalit ajavat työnsä vielä säilyttäneet aivan äärirajoille. Ja heidän pitäisi olla kiitollisia siitä, että ovat (vielä) saaneet pitää tilipussinsa. Ei ole tervettä meininkiä Suomessa ollut pitkään aikaan.
Syrjäytyminen ei ole ollut oikeastaan yhtään hassumpaa. Siihen pitää vain asennoitua. Asiaa helpotti velattomuus omalta osaltani.
Jaksamista Sinulle - kevät koittaa tuota pikaa!
Kesäkuvat auttavat jaksamaan, luovat toivoa tulevasta kesästä. Vuorotteluvapaalla huomasin että aikaa oli mutta ei rahaa. Ikinä ei ole hyvä. Kyllä se kevät saapuu, pidetään ensin joulu pois välistä.
PoistaTottuminen työhön vie taatusti aikaa. Vaikka työrytmiin olisikin tottunut, niin marraskuu-tammikuu on aina oma haasteensa valon vähyyden vuoksi.
VastaaPoistaOnneksi valoa tulee lisää ennen puutarhurin kevättä.
Onneksi valon määrä alkaa lisääntyä muutaman viikon päästä. Ja jouluna on vähän lomaa ja kesä on tulossa. Joku kirkasvalolamppu olisi nyt hyvä olla.
PoistaMinulla on tasan kaksi vuodenaikaa: työkuukaudet huhti-loka ja vapaammat kuukaudet marras-maaliskuut. Vähän voi venyä puoleen ja toiseen. Talven aikaan voin tehdä pieniä ja suurempiakin matkoja, mutta se ärsyttää, kun puutarhoista ei voi nauttia siihen aikaan. Paitsi jos menee tosi kauaksi. Kesäkuukausina taas ei todellakaan ole aikaa lähteä minnekään, viime kesänä en ehtinyt edes kotimaan puutarhoja kurkkailla. No, näillä mennään. Onneksi on edes tuota kausityötä, ja tykkään kyllä siitä.
VastaaPoistaIloa, rentoutta ja jaksamista sinulle, joulukuun jälkeen alkaa jo kevät, melkein ainakin!
Sellaisen työn kun saisi missä voisi olla lomalla nuo sinun työkuukaudet ja loput töissä. Mutta pitää olla tyytyväinen nykyiseenkin, on sentään kuukauden loma joka kesä. Ja kyllä se kesä tulee. Onneksi on työ josta pitää.
PoistaHyvä teksti. Tuohon ei ole juuri lisäämistä;) Valoa kohti!!
VastaaPoistaValoa kohti!
PoistaNo Höpsistä ihminen:) Edelliseen kirjoitukseesi meinasin laittaa kadehtiva kommenteja, kun olet niin energinen ja aikaansaapa. Olin hämmästynyt, kun vielä kerkeät lukeakkin.
VastaaPoistaEt kai vaadi itseltäs liikoja?
Lukeminen on talven henkireikä. Unohtuu pimeys ja kylmä kun uppoaa tarinoiden maailmaan. Myönnän että vaadin joskus liikoja itseltäni :)
PoistaKuulostaa hirveän tutulta! Arkipäivät on yhtä suorittamista aamusta iltaan ja viikonloppuisin on monesti niin väsy, ettei jaksa alkaa millekkään. Haaveilen jo eläkepäivistä vaikka työvuosia "hyvällä" tuurilla on edessä vielä kolmisenkymmentä! Mutta tiedän, että kun päästään tammikuulle ja päivä alkaa pidentyä,vaihtuu ääni tässä kellossa :) Sitä se lähestyvä kevät ja kesä teettää!!
VastaaPoistaMinullakin eläkepäiviin vielä ainakin 20 vuotta. Ja sitten on varmaan keho niin romuna että on hautaan valmis. Mutta kyllä se tästä, auttaa sekin kun laittaa ajatuksen kirjoitettuun muotoon ja saa vertaistukea.
PoistaMinulla ainakin väsyttää ulkoilman puute. Tunnen sen uupumuksena, kaipaan ulkona olemista valoisaan aikaan, mutta kun on päivätöissä ei juuri valoisaan aikaan pääse liikkumaan ulkona. Ulkoilut jäävät viikonlopun varaan, mutta sekin vain jos sää sallii. Olin pari vuotta sitten myös vuorotteluvapaalla ja kaipaan edelleen sitä aikaa!
VastaaPoistaMinä kyllä aina jaksan ihmetellä, miten kukaan jaksaa tai ehtii tehdä yhtään mitään työpäivän jälkeen kun minäkäön en ehdi vaikka olen kotona. Jaksamista sulle, tammikuussa tuntuu jo keväältä kun voi jo suunnitella kylvöjä :)
VastaaPoistaJoulun jälkeen alkaakin jo kevät, ensimmäiset siemenkuvastot saapuvat ja unelmat heräävät. Eihän tässä ole hätää, kunhan tämän joulukuun saa menemään. :)
VastaaPoista