1980-luvun Neuvostoliitosta

Kaikkea sitä löytääkin kun siivoa kaappejaan. Isovanhempieni kuolinpesästä tuli meille muutama vuosi sitten nippu valokuvia. En käynyt niitä tarkemmin läpi, lykkäsin koko nipun piironginlaatikkoon odottelemaan ehtiväisempää aikaa. Eilen kävin valokuvia läpi ja sieltäpä löytyi helmi. Kuva 1980-luvun ensivuosilta kun isäni on tullut kotilomalle Neuvostoliiton työkomennukselta. Siinä siskokset kokivat taas yhden jouluaaton kun tutkitaan isän tuomia tuliaisia.

Tällä kertaa isän mukana kulkeutui kaksi lasten haitaria ja pinssejä. Pinssit löytyvät kuvasta haalarini rinnuksista.

 Kuvaa katsoessani sain ahaa-elämyksen. Takuulla tallessa on ainakin osa isän tuomista pinsseistä. Ja niin on, nämä löysin kätköistäni. Oikean yläkulman vihreä kirjan näköinen ei ole pinssi, vaan avautuva matkamuisto jossa on kuvia patsaista yms. Olisin ikuisen kiitollinen venäjänkielen taitajille jos osaisitte kertoa mitä näissä lukee.

 Pinssien jälkeen tein haun vintille ja siellähän se oli, niin monessa muutossa uskollisesti mukana matkannut neuvostoliittolainen lasten haitari. Kunto kuin pakasta vedettynä, kotelot ja kaikki tallessa. Kyllä kuulkaas kommunismi sai jotain kestävääkin aikaiseksi.

 Haitarin salkun kyljessä on lappu. Tästäkin olisi kiva tietää mitä lapussa lukee. Hinta kohdan taidan ymmärtää, haitari on maksanut 4 ruplaa ja 50 kopeekkaa. Mitä lie on arvonsa ollut markkoina.

 Koskaan en oppinut haitaria soittamaan, enkä edes osaa sanoa soiko se oikein. Mutta taidan laittaa tämän hetkeksi jonnekin esille, on tämä niin hauska esine lapsuudestani.

Loppukommenttina on pakko sanoa, että valokuvien siivoaminen on hidasta puuhaa. Jokainen kuva herättää mieleen sellaisen määrän muistoja, että niitä on hetkeksi pakko pysähtyä ajattelemaan. Valokuvien ohessa olen muutenkin siivonnut kaappeja. Tarvetta ilmeisesti oli, sillä polttoa odottelee Ikean kassillinen tuhottavia papereita. Sellainen iso sininen. Huh.