Joululahja anopilta

Myönnän, aina ne anopin laittamat joululahjat eivät ole olleet mieluisia. Oikeasti olen kyllä sitä mieltä, että ei minua, aikuista naista tarvitsisi lahjoa lainkaan, mutta siitä huolimatta saan lahjan joka vuosi. Ja yhtä kiitollinen olen, oli lahja mieluinen tai ei.

Tänä jouluna sain lahjani jo etukäteen, ja mieluisuudessa se taitaa olla voittamaton. Tästä olen haaveillut, mutta ikinä en ole sellaista omistanut. Mummolla tällainen oli, ja lapsuudesta muistan miten mummo sitä käytti. Harmi että tietonsa ja taitonsa meni mummon mukana hautaan, eikä ehtinyt siirtyä seuraaville polville. Tiinustakaan ei ole enää tietoa. Varmaankin poltettu tarpeettomana.

Mutta nyt kun kerran omistan taikinatiinun ensimmäistä kertaa elämässäni, koen että on aika opetella leipomaan juureen tehty ruisleipä. Tai ihan mikä leipä tahansa, kunhan on juuri ja leivinuunissa paistettu.

 Taikinatiinuni on tehty pohjan vuosiluvun mukaan 1982, ei siis mikään vanha, mutta näyttää täysin oikeaoppiselta. Härkin puuttuu, eikä tuo yläkuvan oikeassa yläkulmassa näkyvä käy pienen kokonsa takia, se onkin pelkkä kirpparilta löydetty koriste. Uskoisin, että torin luutakauppiaalta saan ihan uuden. Ja kuten kuvasta näkyy, on tiinu siistissä kunnossa sisältä. Vielä se täytyy kuitenkin pestä ja testata veden pitävyys. Ja sitten vain leipomaan! (ei kuitenkaan jouluksi)

 Siinä se nyt nököttää, tiinuni ruispöytäni alla. Pöydän nimi tuli siitä ruistaikinamäärästä millä sen kansilankut olivat liimaantuneet toisiinsa kiinni. Melkoinen urakka oli irrotus ja putsaus.

Leivän leipomiseen liittyen, muistin juuri, että onhan minulla yksi erityinen esine tuolla navetan ylisillä. Onpa vieläpä Arvilan alkuperäistä esineistöä. Heti en pääse kaivelemaan navettaan, mutta jos illalla saan aikaiseksi, niin kuvaan sen heti huomenissa teille.
Ja mielelläni otan leipävinkkejä vastaan, ja osaako joku kertoa, pestäänkö tiinu ennen käyttöönottoa vain lämpimällä vedellä vai pesuaineen kera? Tämä kätevä emäntä kun ei tiedä.