Päivä kerrallaan

Tänä vuonna kevät tuntuu matelevan etanan vauhtia, hitaasti miettien. Joskus tuntuu että mennään kaksi askelta taaksepäin ja vain yksi eteen. Luonnon kannalta voi olla hyväkin, että lumipeite sulaa rauhallisesti ja jotain vedestä ehtii imeytyä maahankin eikä vain valu puroihin. Puutarhallekaan tulvat ja seisova vesi ei tee hyvää.

 Kuva on varmasti vuoden harmaimmalta päivältä, eiliseltä. Luumulehdon yllä on vielä kunnon lumivaippa. Vaikka mustaa maatakin pilkistää.

 Vuosi  sitten samaan vuoden aikaan luumulehto näytti tältä. Oli jo kunnon piippoja eikä lunta missään muualla kuin peltojen varjokohdissa. Muistaakseni tein puutarhatöitä jo täyttä häkää koska maakin oli lähes sula.

 Olen riipinyt kaikista uuneista ahkerasti tuhkat pois ja levitellyt puutarhassa sinne ja tänne. Muutama alue onkin sulanut hyvin tuhkan myötä. Joka päivä käyn tarkistamassa montako senttiä mustaa mataa on tullut näkyviin lumen alta. Tänään senttejä pitäisi tulla paljon auringonpaisteen ja kovan tuulen takia. Paras mahdollinen lumien sulatuskeli jos vesisadetta ei lasketa mukaan.

 Päivittäisellä pihakierroksella päässä on alkanut muhia uusi suunnitelma. Tämä ison terijoenvaahteran alla oleva alue kaipaa kohennusta. Aiemmin en ole viitsinyt tehdä sille mitään, sillä alue on ollut lasten leikkipaikkaa. Nyt se ei enää ole. Köysirata on purettu aitan remontin myötä ja keinu on lähtenyt uuteen kotiin. Maja saa vielä olla mummin mussukan riemuna.

Kumpareessa on ollut joskus kuulemma maakellari. Sen kiviä puskeekin maasta joka vuosi. Uusi maakellarikin olisi tietysti paikallaan, mutta meillä on sille toinenkin paikka. Tulkoot tästä osa puutarhaa. Ensimmäisenä tulen leikkaamaan salavaa reilusti. Toisena lähtee epämääräiset vuorenkilvet ja kolmantena alkaa maanmylläys. Multaa tuossa on kohtaa on niin paljon että itkettää ilosta savimaan omistajana. Rinne on joka vuosi ensimmäisenä vapaa lumesta. Siis aivan mahtava paikka kevään sipulikukille. Scilloja, lumikelloja, narsisseja ja tulppaaneja. Näen kaiken jo puutarhurin silmin.