Kauneus on katsojan silmässä

Piti ottaa teille kuvia viikon vanhoista kissanpennuista mutta ei siitä tullut mitään, sohvan takana missä pesä tällä hetkellä on, on ihan liian vähän valoa. Yritetään huomenna uudemman kerran.

Kissakuvien sijaan kuvia liljasta joka ei ole ihan odotusten mukainen. Sipulia kun ostin oli myyjällä sellainen postimerkin kokoinen kuva kukkivasta liljasta. Kuvan mukaan ihan kaunis, liilavalkoinen, mutta nyt kun kukkii niin eipäs ole. Aika kauhea jos suoraan sanon. Tai voi se johtua siitäkin että paikka on ihan väärä matalalle liljalle. Värin puolesta tämä kuitenkin voisi sopia vaikka köynnösukonhatun kaveriksi, annetaan sille vielä mahdollisuus.

 Tämä kovassa tuulessa kuvattu sulkaunikko taasen ei ole muuta kuin kaunis, katsoo kenen silmillä vaan. Eipä siemenpusseissa pitänyt olla tämänkään väristä, mutta mitäpä siitä. Värihän on hieno. Ja liila toisin kuin ylemmän kuvan lilja.

 Minua hämmästyttää se että kylvin puutarhan useamman pussin sulkaunikoita, osa on väriltään sitä mitä piti, mutta iso osa ei. Kuten tämä todella tumma liila unikko. Kaunokainen oli hankala kuvattava tuulessa, mutta värin suhteen ainakin saatte juonen päästä kiinni. Eihän tämä ole edes sulkaunikko, näyttää enemmän silkkiunikolta.

 Missään nimessä en valita näitä siemenpussien yllätyksiä, kaikki mitä tähän asti on putkahtanut kelpaa minulle. Unikoissa ei taidakaan olla silmiä särkevää värisävyä vaikka kuinka yrittäisi.

Vaikka kukat ja perennatkin ovat kauniita, niin minun silmissä myös oman maan sato on kaunista. Pienet parsakaalit, ne ainoat syötävät, minikesäkurpitsa ja kaksi naurista. Pienempi nauris kasvoi avomaalla, suurempi laatikossa. Voinette arvata kummassa kasvatan ensi kesänä nauriit. Kaikki päätyivät kasvissosekeittoon jota jatkettiin ostokasviksilla. Omat porkkanat ovat vielä niin lirusia ettei niitä vielä kannata syötäväksi kerätä. Viikko lisää niin eiköhän koko ole jo luokkaa syötäväksi kelpaava.