Pitkin puutarhaa

Tänään ehdin vihdoin ja viimein kuvata puutarhan kukkivia kasveja. Pääkukinta ei ole vielä, sitä saadaan odotella vielä jokunen viikko hitaan kevään ja alkukesän takia. Tässä vähän esimakua.

 Talon alkuperäinen idänunikko on kukassa ihan kohta, luultavasti jo iltapäivällä. Nämä ovat siirrettyjä taimia, yritän pitää kantaa elävänä siirtämällä juurakon tai pari silloin tällöin.

 Türista tuotu akileija Nora Barlow yllätti minut perinpohjin. Suurena vaaleanpunaisten ja pinkkien kukkien ystävänä tämä on täydellinen.

 Arboretumissa kasvava vuorikaunokki on kaunis nimensä veroisesti. Ja tässä kohtaa saa levitä rauhassa, tilaa on.

 Kuolanpioni tekee joka vuosi vain yhden kukan navetan viereisessä rinnepenkissä, tänä vuonna kukka on ennätyssuuri.

 Saman rinnepenkin Nora Barlow akileijat ovat aivan toisennäköiset kuin lajitoverinsa ylempänä puutarhassa. Nämä olen kasvattanut siemenestä. Koko pussin heitin tuohon ja kaksi tainta lähti kasvuun, tänä vuonna kukkivat ensimmäistä kertaa.

 Viime kesänä toin siskon pihasta kymmeniä saksankurjenmiekan alkuja. Kaksi niistä tekee jo kukkia, toinen luumulehdossa ja toinen talon edustalla. Osan taisin istuttaa liian syvään, mutta en lähde enää korjaamaan virhettä. Ajan kanssa juurakko nousee sopivan pinnalle.

 Tästä yhdistelmästä tuli luumulehdossa ihan sattumalta aika namu. Mummon punaiset bellikset ja ystävältä saadut lampaankorvat eli nukkapähkämöt ovat täydellinen kumppani vierekkäin.

 Pyykkikallion arovuokoissa kävi kato. Alkuperäisessä paikassa niitä ei kasva enää lainkaan. Ilmeisesti juurakko kuolee muutaman vuoden kasvettuaan, ja vain nämä levinneet on enää hengissä. Nyt toivon että nämä jaksavat levitä vanhaan paikkaansa jotta saan taas alkukesäisen vuokkomereni takaisin. Kuolanpioni on edellisen kuolanpionin siementaimi.

Lopuksi vielä puutarhan herkimpiä kukkijoita, valkoisena ja limenvihreänä kukkiva akileija on hienostunut kaksivärisessä mekossaan. Tänä vuonna kukkia näyttää tulevan runsaasti.