Vauvakuume

Ensimmäisen lapsen syntyessä olin 22-vuotias. Lapsi oli toivottu, ja jo jonkin aikaa yritetty. Kun tyttäremme sitten näki päivänvalon, ei toisella lapsella ollut kiirettä. Mietimme jopa lapsiluvun jättämistä siihen yhteen. Mieli kuitenkin muuttui, ja pojista vanhin syntyi reilu neljä vuotta myöhemmin.

Ero yhden ja kahden lapsen välillä oli mullistava. Ajattelin että ei enää koskaan! Kolmas veisi takuulla vaativuudellaan ennenaikaiseen hautaan. Sitten miehellä alkoi jonkinsortin vauvakuume. Kolmas lapsi pitäisi saada, ehdottomasti. No mitäpä siihen vaimo sanomaan muuta kuin että sopiihan se. Kolmas lapsi saatiin reilut viisi vuotta toisen jälkeen. Ja samalla hetkellä tiedettiin, että neljäskin halutaan, aika veikeä tunne synnytyssaliin.

Kolmas lapsi, toinen poikamme oli siihen astisista helpoin. Hänen erityispiirteensä alkoi kuitenkin olla meille vanhemmille aika selvät jo ihan vauva-aikana. Piti harkita miten oma jaksamisemme olisi erityislapsen kanssa ja mahdollisen seuraavan lapsen kanssa, helppous tuskin olisi pysyvää. Ikää alkoi olla jo vähän enemmän, piti harkita tarkemmin mutta ei liian pitkään.

Neljäs lapsi, kolmas poika syntyi vajaa kolme vuotta kolmannen lapsen jälkeen. Ennen neljättä raskautta kuvittelin että vauvakuume jatkuu aina vaan. Neljäs raskaus oli aika väsyttävä ja oli syy sitten siinä tai muussa, niin tiesin heti että tämä on viimeinen kerta. Mies oli samaa mieltä, lapsiluku oli täynnä. Ja täytyy sanoa että oikea päätös oli. En jaksaisi enää vauvaa, en henkisesti enkä fyysisesti. Kuopus alkaa lähestyä viidenvuoden ikää enkä kaipaa lasten vauva-aikoja enää tippaakaan takaisin. Ikä on tainnut tehdä tehtävänsä.

Mutta jonkinsortin vauvakuume minua vaivaa. Se vaivasi jo viime syksynä ja vaivaa taas. Se on sellaienn kissakuume. Tahdon meille kolmennen kissan. Muita vaatimuksia ei ole kuin että kissalla on pitkä turkki. Rotua ei tarvitse olla, kumpi tahansa sukupuoli käy vaikka kokemusta ei ole kuin uroskissoista. Kuvittelen jotenkin sellaisen helpommaksi.

Omilla kylillä ei taida olla pitkäkarvaisia kissoja. Täytyy laajentaa hakua. Myös lukijoiden vinkit mahdollisesta uudesta perheenjäsenestä otetaan huomioon. Kissan ei tarvitse olla ilmainen, mutta rotukissan hintaa en halua maksaa kun tavallinen maatiainenkin pitkillä karvoilla käy.

Paremmille myyräapajille siirtynyt Sulomme poseeraa lavuaarissa. Sulo oli niitä kissoja jotka rakastivat lavuaarissa nukkumista. Oli Sulolla muitakin erityispiirteitä, mutta oli silti kissoista maailman Suloisin. Ikävä on vieläkin joskus herkällä hetkellä.

Joten pidemmittä puheitta, kuume ei laske ilman lääkettä ja tällä kertaa se lääke on yksi pieni tuuheaturkkinen kissanpentu.