Äidin oma kuhmuotsa

Aamulla kuopus heräsi ja sanoi heti ensimmäiseksi: Hei, mä olen nyt viisivuotta. Nyt mä olen iso poika ja pystyn kaikkeen eikä mikään satu mua! Äitiänsä pikkasen nauratti, mutta totesi sitten että hyvä on itsetunto pojalla.

Äidistä ei kyllä tunnu yhtään samalta, kun nuorin ja se viimeinen lapsi täyttää viisi vuotta. Apua, viisi vuotta eteenpäin ja se poika on sitten jo 10 vuotta! Kymmenen vuoden päästä 15 vuotta! Apua toisenkin kerran! Miehisestä uhosta huolimatta kuopus tulee vielä syliin, antaa äidin halata ja helliä. Nukkuisi vieressäkin mutta sitä äiti ei jaksa, tarvitsee itsekin unta.

Kuhmujen määrä taitaa olla tuon ikäisellä pojalla vakio. Yksi kun paranee, niin hetkessä on saatu aikaan uusi. Viimeisin tuli kun poika kaatui pyörän päälle, ei siis pyörällä vaan pyörän päälle. Sinnitteli ilman itkua kun paikalla oli tyttöväkeä, vaikka varmasti sattui. Ja vaikka varmasti tietää että itkeäkin voi.

Tämä meidän kuopus on ollut melkoinen Persoona jo pienestä pitäen. Ihan erilainen kuin muut sisaruksensa. Oikeastaan jaksan vieläkin ihmetellä miten voi syntyä samoista vanhemmista niin monta erilaista lasta. Jokaisella oma luonteensa ja tapansa.

Sairaalassa vielä hämäsi ja antoi vanhempiensa luulla jotain hyvästä nukkujasta.

 Tutti oli tiettyyn aikaan paras kaveri. Parhaimmillaan niitä piti olla kolme yhtäaikaa suussa.

 Ulkoilu on ollut lempipuuhaa aina.

 Eläimet on rakkaita. Perjantaisin osaa odottaa iskää töistä kun tietää että Kaapo-koira on iskän kyydissä.

 Ja tässä äidin kuhmuotsa tänään. Kuvia tästä velmukkeesta ei enää oikein meinaa saada. Alkaa heti hirveä nauru ja naaman vääntö.

Tänään juhlistetaan syntymäpäiviä kerhokavereiden voimin, lauantaina ja sunnuntaina juhlat jatkuu!

Blogi hiljeneekin loppuviikoksi. Lauantaina meille on tulossa äitini valmistujais- ja syntymäpäiväjuhliin liki 50 henkeä vieraaksi.

Nyt alkaa ihan hirveä paikkojen putsaus ja puunaus.

Mukavaa ja aurinkoista viikkoa!