Risuaidan kova kohtalo

Tein aamulla pihalla kierrosta ja harmittelin että puutarhatöille suunnatusta sunnuntaista ei tullutkaan mitään. Lunta sataa lisää muuttuen pikkuhiljaa vedeksi. Kova viima on se viimeinen niitti ja hyvä syy pysytellä sisätiloissa pihakierroksen jälkeen.  Luumulehdolle kävellessäni huomasin että maisema ei ihan näytä siltä kuin pitäisi.

 Pari vuotta sitten kasattu risuaita on keskeltä oudon matala. Syy selviää kun menee lähemmäksi.

 Aidan takatolpat ovat pettäneet ja aita on valahtanut ojaan päin. Tästä ei kannattane kauheaa stressiä nostaa. Keväämmällä uudet tolpat, tällä kertaa kestävämmät ja risujen nosto niiden varaan. Risut painuvat aina talvisin niin että niitä pitää lisätä keväällä uusi kerros. Tänä keväänä pihasta ei kaadu yhtään koivua mutta viime vuoden oksia on vielä yksi pino jäljellä tien vieressä. Se on raahattu aitaan yhdessä päivässä kunhan tolpat on ensin kunnostettu.

Ajan kanssa tuohon on kasvamassa aidanne koivuista ja tuomipihlajoista. Mutta sen kasvua odotellessa risuaita on hyvä pienilmaston luoja peltotuulia vastaan.

Ilon aiheitakin alkaa putkahdella sohjon keskeltä. Pieni sinnikäs kevätesikko on napauttanut ensimmäisen nupun täyteen kukkaan eikä sitä tunnu häiritsevän mikään mitä taivaalta sataa. Samaisessa kukkapenkissä näkyy jo krookusten ja muiden kevätkukkijoiden piippoja. Jos ensi viikon sääennusteet pitää yhtään paikkaansa niin kevät on ensi viikon jälkeen jo todella pitkällä. Ja ollaanhan sitten jo huhtikuussa.