Supikissa

Kaikkihan tietävät supikoiran. Sen metsissä ja asutusten lipeillä elelevän tuholaisen. Mutta oletteko koskaan törmänneet supikissaan? Meillä Arvilassa asuu yksi sellainen. Ei kyllä tee tuhojaan mutta muuten käyttäytyy koiramaisesti. Kuten kulkee perässä ja mukana kaikkialle. Osaa kerjätä ja lempipaikka sisällä talossa on sohvalla. Turkki on kuin kaukaisella pikkuserkullaan supikoiralla.

 Maaston värinen turkki on eduksi hiirimetsällä ja myyräjahdissa. Paras paikka tarkkailla myyriä on luumulehdon ja rosarion välinen kivimuuri. Ahkerasti niitä supikissa metsästeleekin, välillä on päiviä ettei käy lainkaan sisällä syömässä. Pelloilla kasvaa parempaa ruokaa.

 Myös turkin paksuudesta on etua. Ei tule vilu pisimmälläkään saalistusretkellä tai kyttäyskeikalla. Pöksyt ovat tuuheat, samoin kauluri. Tummat tassut hämäävät saalista ja liikkuvat äänettömästi illan hämärässä.

 Koska supikissamme on täysin kesy, tykkää se tietysti köllötellä sohvalla. Joskus on tuuletettava masukarvoja sillä salin sohvalla tulee jopa hiki kun elää pääosin ulkoilmaelämää. Ja onhan tuo selvä kutsu palvelusväelle saapua palvelemaan talon kuningatarta.

Pennuista jo isoisoemoksi ehtinyt supikissa Iines ei oikein välitä. Pennut eivät aina tätä tiedä, joskus on mentävä haistelemaan, että mikä karvakasa se siellä sohvalla torkkuu. Karvakasa ei ole huomaavinaankaan pentua vaikka on täysin tilanteen tasalla. Tiukka sähähdys, ja häiritsevä pikkutekijä on karkoitettu matkoihinsa. Sellainen muori meillä on. Tai siis supikissa.