Muratti ja koivu

Minun harmiksi meillä on tänäkin vuonna kaadettu pihapiiristä muutama koivu. Syyt ymmärrän, mutta silti tällaisella koivufanilla ottaa sydämestä. Muutama puu oli liian lähellä tietä, yksi oli liian kallellaan ja yksi kaatamaton kaatuu koska kasvaa liian lähellä sähkölinjaa.

Pyykkikallion koivu on iso, hieno ja vanha monihaarainen puu. Seuraan puun kuntoa tiiviisti joka vuosi. Onko latvus kunnossa, näkyykö rungossa halkeamia. Toistaiseksi ei vahinkoja ole näkynyt ja koivu on saanut jatkaa elämää pihan komistuksena.

 Koivun alle istutin vuosia sitten muratin. Taas jännitin selvisikö muratti talvesta hengissä. Hyvin selvisi vaikka pakkanen paukkui meilläkin yli kolmessa kympissä. Lehtikerros ja lumi suojanaan muratti sinnitteli ja nyt loistaa vihreänä koivun juurella.

 Muratti on alunperin miehen vanhempien pihaistutuksesta jossa se oli valtavan suuri. Meillä muratti kutistui huomattavasti ensimmäisen talven aikana mutta nyt huomaan että se on taas laajentunut, pitkiä lonkeroita on muutama jo yli metrin pituinen. Viime syksynä siirsin omista istutuksista muratit rosarioon mutta niiden murattien kohtalosta en sano vielä mitään. Sen voin kertoa, että näin vihreitä eivät ole. Rosario vähän yllätti minut routaisuudellaan, ruusujen kohtalostakaan ei siten ole vielä tietoa.

 Tällä hetkellä kevät tuntuu junnaavan paikoillaan. Lumikellot ovat aina vaan nuppuina eikä osa ole noussut maasta moneen päivään senttiäkään. Krookuksetkin näyttävät samoilta kuin viikko sitten.

Mutta junnaamisesta huolimatta olen päässyt jo haravoimaan kuivimpia alueita. Niinkin paljon että lehtikompostorit ovat ääriään myöten täynnä. Siivottuihin perennapenkkeihin olen levittänyt kerroksen turvelantaa, marjapensaat odottelevat omaa kerrostaan. Voi olla että turvelanta riittää tai sitten ei. Pitää kaivella papereistani laitoinko sen paikan yhteystiedot ylös josta viime vuonna lantaa haimme. Saman laatuinen kelpaisi kernaasti tänäkin vuonna puutarhaa lannoittamaan.