Neljännesvuosisata

Marraskuu on minulle tärkeä kuukausi. Joka vuosi vanhenen silloin yhden vuoden kuten viikon päästä taas teen. Synttärilahjaksi en vaadi kummoisia, kunhan vain noudamme eteisen maton edellisestä kodistaan meille. Marraskuun alkuun on olemassa toinenkin tärkeä päivämäärä, se taas on mieheni ja minun seurustelun alkamispäivä. Tai se päivä kun tapasimme. Siitä kylmästä pakkaspäivästä on vierähtänyt aikaa jo huikeat 25 vuotta, kokonainen neljännesvuosisata.

Monta iloa, surua ja elämänmenoa on noihin vuosiin mahtunut. Olemme saaneet 4 upeaa lasta, ja meille on suotu jo yksi lapsenlapsi. Muu aikaansaatu onkin sitten enemmän tai vähemmän maallista mikä ei oikeasti ole mitään noiden ensin mainitun viiden rinnalla vaikka niistä maallisistakin olen kiitollinen.

Mietin pitkään mitä kuvia tähän laittaisi. Tuolta tuvasta saisi tällä hetkellä parhaimmat. Rakas mies laittaa ruokaa perheelle ja nuorin pojista kattaa pöytää. Koira yrittää pysyä pois jaloista, mutta silti olla mahdollisimman lähellä jos tortilloihin tulevista broilereista tippuisi jotain lattialle. Minä istun isännänhuoneessa takkatulen loimotuksessa ja odottelen ruuan valmistumista. Ulkona paistaa aurinko ja kaikki on elämässä hyvin. Mikä idylli!

Päätin kuitenkin jättää miesväen rauhaan, ja kuvata muutaman kuvan marraskuisesta puutarhassa auringonpaisteessa. Marraskuinen puutarha on omalla tavalla kaunis. Lepoon vetäytynyt, kuin jotain odottava. Kaikki näyttää kuolleelta, mutta oikeasti vain värjöttelee talven yli herätäkseen kevään lämpöön. Niin vihreää, mutta toisaalta silkkaa ruskeaa.

Rakastuminen neljännesvuosisadan takaa jatkuu, ja toivottavasti vielä pitkään, ainakin puoli vuosisataa.

*ei vastaanottoa, juhlimme oman perheen kesken*