Ei tarvitse arvata kuka varasti shown

Tämän vuoden lasten piinaavimmat hetket on ohi, lahjat on jaettu ja avattu, uudet lelut leikitty ja napa on täynnä ruokaa. Omat lahjani olivat ihan muuta kuin kultaa ja kimallusta, mutta en sellaisia toivonutkaan. Himmeli, kaksi vanhaa lautasta, vanha jonkun esiäidin tekemä pöytäliina ja  vedenkeitin, siinä lahjat joita sain ja tyytyväinen olen.

Suurin lahja köllötteli välillä maminsa eli isomummon sylissä, ja välillä sain minäkin mummi, pienen ihan vain itselleni. Voiko tämän jälkeen muuta lahjaa enää toivoa?

 Pieni piparkakkupukuun puettu tyttärenpoika oli tämän joulun odotetuin vieras.

 Ihan koko päivää emme saaneet pientä pitää, oli vuoro lähteä seuraavaan kyläpaikkaan halittavaksi ja hellittäväksi. Mieletöntä ajatella, että ensi jouluna nuo pienet kädet jo kiskoo kuusta, repii innoissaan lahjanauhoja ja tulee olemaan taas joulun päätähti. Ainakin toivon niin.

Muutoin oma jouluni on mennyt lähinnä sohvalla löhöten, jo pari viikkoa kiusannut flunssa yrittää kiusata taas enemmän, mutta onneksi on ollut aikaa levätä. Huomenna alkaa arki ja työt, tänä vuonna ei ole joulun aikaan varsinaista lomaa yhtään.