Perittyä ja jotain muuta.

Mä olen aina myöhässä. Winttikammarin Siiri heitti tämän haasteen jo huhtikuussa, mutta sain nyt vasta aikaiseksi tarttua siihen. Siiri kertoi omassa blogissaan hänelle tärkeistä esineistä, perityistä ja suvusta kertovista. Nyt kerron muutamasta minulle tärkeästä esineestä.

Nämä kaksi aarrettani olivat hiukan hukassa, siinä yksi syy miksi tämän jutun kirjoitus kesti. Onneksi löysin, sillä nämä ovat toisen mummoni leikekirja ja keräilykansio. Molemmat on tehty 1930-1940-luvuilla. Mummoltani sain nämä jo aika pienenä tyttönä ja onneksi olen tajunnut säästää.
Punainen kansio on täynnä keräilykortteja. Pääosassa Shirley Temple tai Disney, etenkin Lumikki ja 7 kääpiötä. Keräilykortit ovat kuin valokuvia.

Toiseen, suurempaan vihkoon on kerätty lehtileikkeitä ja -kuvia. Pääosissa ovat suomalaiset näyttelijättäret ja muut sen ajan kuuluisuudet. Lähes joka kuvassa on siistillä käsialalla kirjoitettu teksti. Mummoni on vielä elossa, asuu vanhainkodissa pahasti dementoituneena. Seuraavan kerran kun menen katsomaan mummoa, ajattelin ottaa kansiot mukaan ja antaa vähän virikkeitä mummon ajatuksille. Katsotaan reagoiko näihin ihaniin lapsuutensa muistoihin.

Tämä ootrattu klahvisenkki ei ole peritty, mutta on minulle aarre. Kirpparilta löydetty. Sijoittuu taatusti top5 listaltani jos suosikkihuonekalut pitäisi valita.

Tämän vaatekaapin vanhempani ovat huutaneet 70-luvulla huutokaupasta. Hieno ootraus tässäkin ja kunto on täysin alkuperäinen. Tämä on Minun vaatekaappini ja sinne ei muut tavaroitaan laita :D

Kooltaan pienimmät aarteeni taitaa olla nämä isotätini vanhasta kaulavitjasta teetetyt korvakorut. Nämä ovat Liisa Vitalin joskus 60-luvulla suunnittelemat korut. Samainen sarja tuli uustuotantoon viime vuonna. Rannekorun olisin siitä itselleni halunnut, mutta onneksi mieluista ei löytynyt. Hinta olisi ollut aika suolainen. Nämä oli joka päivä korvissani ennenkuin koruallergiani puhkesi. Nyt hetken pito saa aikaiseksi korvalehtien turpoamisen ja hillittömän kutinan. Silti joskus sinnittelen, sillä tykkään näistä koruista ylitse muiden.

Ja jottei tämä tyssäisi tähän, haastan teidät muut kertomaan omista aarteistanne. Muistoja meillä on kaikilla, mutta nyt laittakaas kuvia ja kertomuksia niistä pienemmistäkin esineistä, maallista arvoakaan niillä ei tarvitse olla, se tunne on tärkein.

Blogissa saattaa olla nyt pidempiä taukoja. Tuolla pihalla viihtyisin aamusta iltaan. Suoraan sanoen joudun pakottamaan itseni sisälle jotta lapset saisivat ruokaa ja puhtaita vaatteita. Koti on ihan kamalassa kunnossa kun kukaan ei ole siivonnut viikkoon. Sepä onkin kumma yhtälö kun kaikki olemme pihalla, niin silti sisätilat sotkeentuvat. Eihän vain muilla samaa?