Taistelua

Pyjamapojat sai ylleen taisteluvarustuksen iskän avustuksella. "Miekkailu" on pojille kova sana ja joskus sattuu pieniä turmia ja harmituksia kun varusteet ei suojaa. Eskarilaisella on päällään vanhat rullaluistelusuojat. Kuopuksen ehdoton asu on lippis, työhanskat ja äidin tekemä työkaluvyö vyötäröllä. Näillä varusteilla on kuulemma hyvä taistella.Sitten pientä purnausta yhdenlaisesta taistelusta. Kyläkoulumme ei enää ole välittömän lakkautusuhan alla, mutta esikoululaiset siirtyvät vähyytensä takia kirkonkylään. Samalla koulusta tulee kaksiopettajainen. Harmittavaa sekin, sillä oppilaita on syksyllä kuitenkin vielä n. 40 kappaletta.

Yksi asia kuitenkin harmittaa ja ihmetyttää vielä enemmän. Kyläläisilllä on hirveä huoli kylän koulun säilymisestä ja kylän elinvoimaisuudesta, mutta. Mitä sen eteen tehdään? Myydäänkö tontteja? Siis oikeita tontteja, eikä sitä joutomaata joka ei sovellu mihinkään. Raaskitaanko luopua järvimaisemista? No entä ne tyhjinä seisovat talot? Tai ne joissa käydään kerran kesässä muistelemssa miten kivaa siellä oli mummon kanssa 20 vuotta sitten? Eihän nyt niitä sovi myydä, ulkopuolisille. Annetaan mieluummin rapistua kun jokuhan voisi vaikka laittaa kuntoon ja sitten myydä pois ja saada vaikka hyötyä itselleen. Sitten vielä kehdataan ihmetellä kun ei tänne ketään muuta. No minne muuttaisi.

Ja mikä ihme on siinä, että jos joku omasta kylästä tarjoaa palveluitaan niin sitä ei käytetä. Kun vielä vaikka rikastuu se palvelun tarjoaja, eihän se sovi. Ajetaan mieluummin se 30 kilometriä kaupunkiin josta sitten ostetaan kalliilla se sama palvelu.

Joskus tekisi mieli huutaa isoon ääneen aarrrgh tuolla kylän raitilla. Vaikka ei nämä meitä niin kosketa kun se talo saatiin täältä maalta ostettua ja palveluita ei tarjota. Niin silti ymmärrän perheitä jotka muuttavat tänne, ja jo vuoden päästä pois ja vannovat ettei enää koskaan maalle. On tämä ihan oma ympäristönsä. Meille sopii omissa oloissa olo ja juorut laitamme toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Toisaalta ei meitä tänne mikään sido muuta kuin lasten koulut ja ystävät. Kun kuopus lähtee kouluun tulee asuinpaikka taas mietittäväksi. Vieläkö tämä kylä tarjoaa meille sitä mitä haluamme? Koulun, puhtaan ja raikkaan ympäristön ja mukavia ihmisiä. Vai onko taas aika vaihtaa maisemaa.

Mitään ihmeellistä ei siis ole sattunut (tutut huom.), keväisin vaan muuttoinnostus nostaa aina pikkaisen päätään. Tänä vuonna hiukan enemmän. Rakastamme kotia ja omaa mäkeämme. Meille tämä on idylli kaikesta pikkupaikkakuntalaisuudesta huolimatta.