(Luumulehdon alkutilanne, keskiympyrä ja hiekkakäytävät valmiit)
Saatuani puutarhaan liittyvän idean alan toteuttaa sitä. Yleensä idea jalostuu matkan varrella.
(Luumulehdon kasvialueet mullalla, laatikot vielä kahden lavan korkuisina)
Nautin suunnittelua enemmän kuvittelusta. Millainen tie minulla on uuden idean kanssa?
(Risuaita peltonäkymää rajaamassa, kirsikkapuut vaihdettu kertaalleen)
Siirrän kasveja surutta, kokeilen rohkeasti arkoja kasveja. Yliarvioin taitojani ja olen joskus yltiöoptimistinen kasvien kasvun suhteen.
(Luumulehdon kasveista vaihtui kuvan kesänä suurin osa, kivimuuri tuli rajaamaan maisemaa)
Kun joku alue puutarhassa tympii, jätän sen rauhaan omalle polulleen, parempi tehdä työtä niiden alueiden kanssa jotka sillä hetkellä inspiroivat ja joiden kanssa on vaivatonta tehdä matkaa.
(Keskiympyrän suttuisuus ärsyttää, mutta koska ideaa ei ole, saa se vielä olla rauhassa)
Paras mindfulness-harjoitus on kitkentä. Flow-kokemus on taattu kun kitkee voikukkia kokonaisine juurineen tai ihastelee rikkaruohotonta kasvimaata.
(Luumulehto viime kesänä, kohtaamista päämäärän kanssa on kiva viivyttää)
Puutarhan matkalla moka tai kaksi ei lannista. Tappotalvi voi saada aikaan synkän mielen jonka saa torjutuksi ajatuksella siitä, että jokainen kevät on uusi mahdollisuus.
Syksy päättää kauden ja yleensä siinä kohtaa olen vain tyytyväinen Suomen vuodenaikoihin. Talvi tuo matkalla vähän pidemmän pysähdyksen, hengähdystauon jonka aikana voi miettiä matkan jatkumista kun uusi kevät koittaa.Olen syvästi pahoillani etten enää muista mistä blogista sain haasteen, jos muistat haastaneesi minut tähän laita siitä kommentti niin korjaan asian tähän tekstiin.
Hei, tämä oli hieno oivallus! Tunnistan paljon samaa itsessäni eli vaikka pyrkisinkin johonkin ”valmiiseen päämäärään” niin matka on kuitenkin suunnitteluineen tosi innostavaa. Oli kiva katsoa nämä kuvat, sillä ne olivat itselleni uusia, en ole alkuvuosien puutarhakuviasi tainnut nähdä. Luumulehdon muutos alusta tähän päivään on tosiaan ollut matka, samoin arboretuminkin.
VastaaPoistaMatka on inspiroivin vaihe ja kun ollaan päämäärässä niin huomaa ettei se ollutkaan tärkein osuus. Seuraavaksi taidan laittaa kuvat luumulehdosta toisesta suunnasta.
PoistaMinun blogistani sait haasteen! Kiva oli kuulla ihanasta Luumulehdostasi ja sinusta!
VastaaPoistaKiitos, korjaan tiedon postaukseen. Tämä oli kiva haaste, siinä sai oikeasti haastaa itsensä.
PoistaHyviä pohdintoja. Matka kohti päämäärää on usein juuri se innostavin ja mielenkiintoisin juttu.
VastaaPoistaMukavaa sunnuntaita ja helmikuun jatkoa. 😊😊
Kiitos samoin, helmikuu on minulla taiten kevääseen. Tänään tein ekat kylvöt ja vihdoin sain jättiverbenan siement multiin. Matka kohti kesää on alkanut.
PoistaHyvä ja vapauttava ajatuskuvio. Eikö meille kaikille olisi helpottavaa ryhtyä nauttimaan matkasta puutarhurina ja puutarhan kanssa ilman jättimäisiä päämääräodotuksia. Valmistahan tuskin tulee koskaan. Siitä jo luonto pitää huolen omilla säädöillään. Kiitos, tämä herätti ajatuksia ja toivon mukaan ne jäävät myös elämään sisimpääni.
VastaaPoistaHienot kuvat luumulehdon synnystä. Ensimmäisessä kuvassa näkyy matka, joka ei pääty mihinkään tai sitten se jatkuu äärettömyyksiin. Miten katsoja sen haluaa tulkita.
Jättimäiset päämääräodotukset eivät mielestäni ole puutarhassa välttämättä realistisia, luonnon armoilla kun toimitaan kuten sanot. Aina ei saa itse päättää lopputuloksesta. Eka kuva on hauska, ero nykyiseen on huimaava.
PoistaHyvä kuvasarja mietteineen :)
VastaaPoistaKiitos Maatuska :)
PoistaOlipa ihana postaus!!
VastaaPoistaKiitos Pirjo.
PoistaIhana kertomus. Tuo matka on kyllä omassa puutarhassa tärkeä. Jos ei nauttisi erilaisista vaiheista matkan varrella, en tiedä, jaksaisiko tämä harrastus inspiroida.
VastaaPoistaMatkasta pitää ehdottomasti nauttia, antaa sen viedä eikä harata vastaan.
PoistaAjatuksia herättävä postaus! Tajusin juuri itsekin, että tein varsinkin puutarhan alkuaikoina aivan samaa kuin sinä; tiesin, mihin kohtaan haluan kukkapenkin, mutta en tiennyt vielä kasveja tai kukkapenkin lopullista muotoa. Niinpä kaivoin alueen mullokselle ja istutin sen täyteen kesäkukkia ja kokoa kasvamassa olevia perennantaimia. Pikkuhiljaa vuosien mittaan visio kirkastuu ja alue alkaa saada lopullista muotoaan. Mitähän sitä tekisi sitten, kun puutarha on täysin valmis? Varmaan pitää myllätä istutukset uuteen uskoon :D Luumulehtosi alkutilanne oli hauska nähdä. Mukavaa sunnuntai-iltaa!
VastaaPoistaLuumulehdossa oli aluksi yksivuotisia kukkia mutta enää ei yhtään lukuunottamatta yksittäisiä pioniunikoita. Alussa olivat hyvä vaihtoehto peittämään tyhjää multatilaa. Omaan puutarhaan toivon ikuista matkaa :)
PoistaAjatuksia herättävä! Lapsille usein leikin rakentaminen on mukavmpaa kuin "valmis" leikki. Niin taitaa olla puutarhassakin, on kivaa, kun ei ole koskaan ihan perillä ja valmis:)
VastaaPoistaNäin on, muistan tuon omastakin lapsuudesta että leikin rakentaminen oli parasta ja siihen saatettiin käyttää paljon aikaa.
PoistaKiva kuvasarija. Ja kyllä, matka o tärkeintä ja siitä pitää osata nauttia, koska puutarha ei oo koskaa valamis. Perille et pääse koskaa, eläväs elämäs.
VastaaPoistaTätä sinun matkaasi on mukava lukea ja kulkea sinun kanssasi sinun puutarhassasi ja poluillasi. Olen ajatellut myös että ne kohdat mitkä ei juuri silloin inspiroi jätän rauhaan, väkisin ei tule mitään. Nytkin on muutama keskeneräinen mitkä valmistuu kun valmistuu. Kiva haaste.
VastaaPoistaMielikuvituksellista tulosta on syntynyt sinun jäljiltäsi. Hauskinta onkin puutarhurointi silloin, kun voi muuttaa suunnitelmia ja tehdä jotakin ihan muuta kuin alunperin oli aikomus. Tekeminen on ihanaa!
VastaaPoista