Tulva

Lähdin aamulla vierailulle keskimmäisen pojan luokkaan. Olen ollut luokassa vuorotteluvapaani aikana muutaman päivän, avustamassa lastani ja siinä samalla olen ollut yhdet silmät ja kädet lisää. Antoisia päiviä joita lupasin tulla tekemään lisää vielä kevään aikana.

 Aamulla hiekkatiemme tilanne oli tämä. Siltarumpu on jäätynyt eikä vesi pääse virtaamaan rumpua pitkin ojaan ja jatkamaan matkaa.

 Kun tulin muutaman tunnin päästä takaisin kotiin, oli vesi noussut jo kokonaan tielle. Tieltä vesi valuu nyt ojaan ja sitä kautta matkustaa koskeen ja siitä toista ojaa pitkin järveen niin kuin pitääkin.

 Tielle tämä ei ole hyvä juttu ja asia täytyy ottaa seuraavassa tiekokouksessa puheeksi. Siltarummun täytyy toimia sillä nyt virtaava vesi syö tietä ja on kuluttanut jo tien hiekkapintaan railot. Kohta tuosta ei pääse autolla kulkemaan jos pahasti käy.

 Oma piha ja pihatie on yhtä suurta jääkenttää. Hiekoitettu on, mutta vain tärkeimmät kulkuväylät. Peltilehmät saavat selvitä omin voimin nastarenkaiden kanssa.

Aitan takana on hyvä tulvan alku mutta tämä ei enää ole aitalle haitaksi. Aitta on nostettu ylös eikä aitan helmat enää pääse makaamaan vedessä kuten vielä viime vuonna teki.

Loppuun kuva erittäin, siis erittäin vihaisesta kissasta joka oli jäänyt pihalle kouluvierailuni ajaksi. Kun kuulin naukumisen enkä nähnyt kissaa niin ajattelin että luoja, nyt on jollekin kissoistamme käynyt pahasti, vähintään on pää puoliksi irti. Eipä ollut, oli vain vihastunut Iines kun oli joutunut jäämään muutamaksi tunniksi sateeseen ja märkään ihan yksin. Purki sitten huutamalla minulle kurjuuttaan. Nyt on takassa tulet Iinestä varten ja villaviltti alla. Huutaminen on vaihtunut tyytyväiseen kehräykseen.