Karulta näyttää

Talon edusta ei ole tällä hetkellä mikään edustuskelpoinen.

Silti tuossa esiin kaivetussa hirsiseinässä on vaan sitä jotain. Ehkä se ajatus on osin sitä, että männyt ovat ensin kasvaneet seudulla sen yhden sata vuotta. Sitten ne kaadetaan, veistetään hirsiksi ja kootaan taloksi. Talona ne ovat olleet jo 119 vuotta ja tulevat (toivottavasti) olemaan vielä kun itse olemme maan tomuna.

Ajatelkaa sitä lihasvoimaa jolla tämäkin talo on tehty. Apuna käsityökalut ja ehkä hevonen rekineen. Talon rakentaminen on ollut pitkä projekti. Ei olla aloitettu vappuna ja jouluna asuttu uudessa kodissa. Ei ollut pakettitaloja ja elementtejä. Remontin kultainen lanka pitääkin olla kaiken tuon työn kunnioittaminen.

 Toisen puolen syreenit ja kukkapenkki ovat onnellisesti poissa. Syreenit on siirretty pihatien varteen, kukkapenkki vaan myllätty. Tuohan oli se kohta jonne kotilot yrittivät saada valtaustaan läpi. Tänä vuonna niitä löytyi enää muutama alkukesästä, rajun myrkytyksen jälkeen ei yhtään. Ei edes runsaiden sateiden jälkeen. Siksi uskalsimme siirtää syreenit ja jättää kukkapenkin maan tuohon. Vielä en uskalla julistautua kotilosodassa voittajaksi vaikka se todennäköisesti siltä näyttää.

Uusi kukkapenkki nousee suurinpiirtein pieneltä koivulta tuohon valkoiselle syreenille asti. Kukiksi tulee ainakin pioneja ja varjoliljaa. Koivu lähtee vielä pois kunhan saaadaan kaivinkonetta taas uudestaan hommiin.

 Sisääntulollekin haluttaisi tehdä jotain. Padat voisin heivata jonnekin muualle ja laittaa tilalle arvatkaa mitä. No tietenkin pionit tai tehdä pienet kukkapenkit. Sepeli pois, hiekkaa tai kivetystä tilalle. Tuon koko vasemman puolen haluaisin kattaa kivellä ja jättää paljastuneen kallion näkyviin. Mies vielä nikottelee asiaa, mutta eiköhän pää ole käännettävissä.

Se ois kuulkaas jo torstai. Yksi herätys vielä klo 5:30 ja sitten alkaa kolmen viikon kesäloma, hurraa!!