No eihän näillä raaski istua!

Enoni puhelinsoiton myötä meille saapui joulu vähän etuajassa.

Sohva ja kaksi nojatuolia ovat valmiit ja uudessa kuosissaan.

Kalusteiden väriksihän tuli valittua aiemmin tänä vuonna ruskea alkuperäisen punaisen tilalle.

Kun näin sohvat tiesin että värin valinta oli oikea.

Nyt vain toivon lasten kasvavan äkkiä jotta saan nämä saliin.

Näillä ei saa lapset pomppia, istua saa ehkä juuri ja juuri pyhäpuku päällä.

Isännänhuone täytynee nyt julistaa lapsivapaaksi vyöhykkeeksi.

 Tyynyt jäi kuvaan vähän ryttyyn, mutta älkää välittäkö. Sohva on ihan uskomattoman mukava istua. Tyynyjen kanssa tai ilman.

 Näihin puuleikkauksiin ja tassujalkoihin olen ihan heikkona. Puuosia ei kunnostettu lainkaan, minusta ne saavat olla tuollaiset, ja ihan oikeasti sen näköiset että kalusteet ovat vanhat.

 Myös nojatuoleissa kelpaa istua. Nyt onkin hakusessa kalustoon kuuluva pyöreä pöytä, ja tietenkin tassujaloilla. Pöydällä ei ole kiirettä, isännänhuoneen järjestys menee vielä uusiksi jossain vaiheessa ja siten saadaan kalustolle kunnolla tilaa.

 Täällä alkaa huomata joulun lähenevän. Mitään stressiä en sen tulosta ole ottanut, torstaina haetaan pari viimeistä lahjaa ja tehdään loput ruokaostokset. Siitä se joulu alkaa.

Yhdellä jos toisella tapaa tämä joulu tulee olemaan ikimuistoinen.

Viimeinen joulu kotiäitinä, jotenkin  vaan niin haikeaa.

Toinen ikimuistoisuus on  sitäkin haikeampaa.

Vanhin lapsi, teiniprinsessa muuttaa kotoa pois tammikuussa.

Joulunaika kuluukin tavaroita pakatessa, muistoja läpi käydessä ja uuden kodin nikotiinipinttymiä maalilla peittäessä.

Äidin sydäntä kyllä riipii vaikka kuvittelin tämän irtilaskemisen olevan paljon paljon helpompaa.

Ei se ole.

Nyt sen huomaa, lapset ovat vain lainaa.