Kuusi vuotta sitten

heräsin yöllä napsahdukseen. En tiedä oliko se enemmän tunne vai ääni, mutta hereille se sai. Lapsivedet menivät. Matka sairaalaan ei ollut pitkä, ei ollut vielä pahemmin supistuksiakaan. Vastaanottava kätilö päivitteli vatsaani, no olihan se suuri, mutta raskauskin jo kolmas. Tunnit venyivät pikkuhiljaa kohti aamua, oloni paheni. Aloin oksentaa ja pyörtyillä. Lapsi vatsassa velloi kuin olisi tulossa väkisin vatsanpeitteiden läpi ulos, hirvittävä tunne.

Ympärillä alkoi yhtäkkiä tohina, tuli lääkäriä, tuli toinen kätilö. Hörppy lääkettä ja minut kärrättiin juosten saliin, sektio. Niin, olihan minulle tokaistu sairaalan lääkärillä, että sektion voi tehdä missä vaan kohtaa synnytystä, kun julkesin ääneen epäillä lapsen syntymistä alakautta suuren koon takia. Lääkärin mielestä lapsi olisi ihan normaalipainoinen. Puudutusta kokeiltiin, ei onnistunut, kiire, nukutus.

Mies sai ensimmäisenä syliinsä kolmannen lapsemme, 4555g painava ja 50cm pitkä poikamme oli syntynyt. Eipä olisi tullut alakautta, miten hankalaa myöntää jälkikäteen henkilökunnalle. Matias-poikamme kasvoi. Miten joku lapsi voikin olla niin tyytyväinen ja pelkkää hymyä. Jo kaksi lasta vauvasta kasvattaneena kuitenkin vaistosimme ettei kaikki ole kohdallaan. Meille sanottiin höpö höpö, lapsi on ihana ja vain oma luonteensa. Lapsi on ihana ja oma luonteensa, mutta joskus vaisto sanoi silti ettei kaikki ole kunnossa. Sisin alkoi tehdä työtä asian hyväksymiseksi, ympäristölle se tuntui olevan kovempi paikka.

3-vuotiaana puhuin asiasta neuvolassa. "Tädin" mielestä lapsi oli vain niin persoonallinen. Aivan. Nelivuotiaana keksin sanoa neuvolassa lapsen olevan ahdistunut. Naps! Olin löytänyt taikasanan. Asiat alkoivat rullaamaan. Pääsimme psykologille, puheterapeutille, toimintaterapeutille ja neurologille. Helpotus. Lapsi sai apua.

Alkoi kuntoutus terapeuteilla ja päiväkodissa. Kirittiin muita kiinni, omana persoonana, rakkaatakin rakkaampana lapsena.

Tänään tuli mittariin täyteen 6-vuotta. Onnittelut rakas Matias, olet meille tärkeä!

Kuvat vuosien varrelta, ensimmäiset kuvattu kansion kuvista, siksi laatu heikkoa. Viimeinen kuva sunnuntailta. Siinä avataan omalta perheeltä tullutta lahjaa, kauko-ohjattavaa junaa Brion junarataan. Se kulkee käsissä koko ajan, sen kanssa nukutaankin. Mieluinen lahja.