keskiviikko 14. toukokuuta 2025

Mistä tätä roskaa riittää?

Tänä kesänä tulee 20 vuotta asumista täällä Arvilan talossa. Sama aika on käytetty nurkkien siivoamiseen,  myös piha ja puutarha sisältyvät siihen. Eikä loppua näy. Meillä on suunnitelmissa tehdä pieni uudistus ja purkaa vanha pumppuhuone pois.

Kävin vain vähän tutkimassa pumppuhuoneen maastoa. Sieltä on jo aiemmin kaivettu paljon vanhaa kattopeltiä ja muuta roskaa. Tänään löytyi muovia, paljon muovia. Ikävintä löytämisessä oli se, että osa muovista rapisi pienimmästäkin kosketuksesta puolen sentin paloiksi. Miten sellaista poistaa, ei mitenkään. Löytyi sieltä myös rautalapio ja melkein kokonaan lahonnutta lautaa. Voitte kuvitella mikä kotiloiden unelmapaikka.
Tuon kuvassa näkyvän rytöläjän haluan kunnostaa istutusalueeksi. Voin jo kuvitella kumpaankin tolppaan humalat kiemurtelemaan. Ehkä joku puu, muutama pensas ja valikoituja perennoja. Huomatkaa muuten rytökasan takana näkyvä pikkukäenrieskojen niitty. Se jää. Nyt tietysti ihmettelette miksi noin kiva pieni tiilipömpeli pitää purkaa.


No tämän takia. Se on alkanut sortua itsestään ja on siten myös vaarallinen. Tosin Jalo ei välitä vaarasta ja tarkkailee katolta lähipellon myyrätarjontaa.
Tämä on se näkymä minkä näen puutarhaan. Ei kovin kaunis vaikka viettää 50-vuotis päiväänsä. Pumppuhuoneen vieressä oleva rengaskaivo tulee jäämään paikoilleen, siitä otetaan kasteluvettä ja uudemman kasvihuoneen vesi. Voisihan kaivonkin tuoda kauniimmin esiin.
Sisältäkin pumppuhuone on surkea näky. 
Jalon mielestä voi purkaa vaikka hyvä tähystyspaikka meneekin pois. Onneksi läheltä löytyy toinenkin paikka kivimuurin päältä. Siitä on hyvä lähinäkymä ojaan josta napata myyriä välipalaksi.














 

19 kommenttia:

  1. Tuollainen murusiksi hajoava muovi on tosi ikävä puutarhalöytö. Tsemppiä raivaukseen!
    Muistan joskus aiemmin katsoneeni, että pumppuhuoneenne on söpö tiilipömpeli, mutta eihän tuota tosiaan voi jättää hajoamaan. Sitä paitsi teette tiilistä jotakin muuta söpöä.
    Ihana visio nuo humalat tolpissa ja muu kaunistus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muovi oli ikävä löytö, mutta ulipahan siivottua. Murut yritin kerätä mahdollisimman hyvin talteen mutta ei kaikkea vaan saanut pois. Tiilipömpeli alkaa olla vaarallinen, parempi purkaa pois kun ei sitä pysty enää korjaamaan. Tuskin rakaennuksella on edes mitään perustusta. Humalavisio auttaa jaksmaan alueen siivoamisen.

      Poista
  2. Ennen oli tapana viedä roskat johonkin lähistölle läjään / kuoppaan. Muistan sen lapsuudestani maaseudulla.Kaatopaikkoja ei lähistöllä ollut eikä kierrätyksestä ollut kukaan kuullutkaan. Me olemme keränneet appivanhempien roskakasoista mahdottoman määrän kaikenlaista ,lasi pahinta jos on mennyt rikki. Onneksi mies vielä muistaa lapsuutensa/nuoruutensa kaatopaikat. Olimme aika ihme kylällä kun ostimme ensimmäisten joukossa roskiksen minkä kävi jäteauto tyhjentämässä. Mutta maailma muuttuu ja hyvä että on muuttunut. Tsemppiä siivoukseen!
    -eeva-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on kaikki rakennusten taustat siivottu roinasta. Toinen kaatopaikka on isojen kivien vierustat. Paljon on siivottu mutta metsästä tiedän yhden kaatopaikan joka odottelee vuoroaan. Tsemppiä sinnekin siivouksen kanssa.

      Poista
  3. Voi kotilopesät sentään. Voin vain kuvitella sitä määrää. Siivosin tänään oman pienen tontin reunasta yhdeltä sivulta viime vuoden lehdet. Ja sitä kotilopaljoutta. Siivous jäi viime vuonna tekemättä rakennushommien takia. Toivottavasti purku sujuu niin että pystyt loihtimaan tiilistä jotain kivaa :) - terkuin pienen pihan Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain kivaa voisi tehdä ehjistä tiilistä. Tai sitten annetaan eteenpäin. Kotilopesät saavat kyytiä, onneksi kylmät ilmat ovat pitäneet kotilot poissa silmistä.

      Poista
  4. Kätevä käsistäsi kun olet, saat varmasti noista tiilistä halutessasi loihdittua jotain kivaa.

    VastaaPoista
  5. Tiedän nuo ikävät ”löydöt”, niitä on täällä meilläkin ollut vaikka millä mitalla. Hajoava muovi on todella viheliäisiä poistaa. Tuollaiset hajoavat rakennelmat voivat olla tosiaan vaarallisia, joten suunnitelmasi kuulostaa tosi hyvältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hajoava muovi on paha poistaa, käyn vielä nyppimässä pieniä paloja kunhan jaksan, ärsyttävää puuhaa.

      Poista
  6. Alootin toisen elämäni täälä samoohin aikoohin ku te ootta muuttanu ja joka nokkoospuska oli täynnä jotaki roinaa. Ei ennen oo nii piitattu, eiväkkä kaikki viäläkää. Takatarhalta löytyy muavinresuja, syystä, rehut pyäröpaaliis. Aina joku pala karkas isännältä tuulehen.
    Tuasta paikasta kehkeytyy varmasti jotaki hianua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tulee hienoa ja muovitonta. Tiilet päädyttiin antamaan pois, nyt on niin paljon kaikkea muuta eikä haluta säilöä niitä tontille. Ikävä kyllä kaikki eivät väitä nykyään vaikka tietoa on. Ennen ei ollut ja sen ymmärtää. Tuokin muovi on ollut maassa kymmeniä vuosia.

      Poista
  7. Noista tiilistähän rakennat kivan seinämän ja sen ympärille uuden alueen. Humalasalot kuulostaa hyvälle ja muukin suunnitelma!
    Entisajan rytöläjät on surkeita, mutta näin sitä tehtiin maalla, se ei ollu niin nökön nuukaa, eikä tainnu virallisia kaatopaikkoja olla tai katsottu aiheelliseksi alkaa niihin kuskata tavaroita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päädyttiin antamaan tiilet pois, nyt on niin paljon tuleviksikin kesiksi projekteja ettei jaksa ajatella niiden hyödyntämistä. Ei ollut enne kaatopaikkoja ja täältäkin oli pitkä matka siihen ainoaa mikä myöhemmin tuli.

      Poista
  8. Ensimmäisenä ajattelin, että noista tiilistä Katja keksii taas jotain oivallista. Tiilimuuriseinä ruusuistutuksille vaikka. Eikö niitä jossain vaiheessa rakennettu moneen puutarhaan?
    Ennen oli tapana tallettaa kaikki roina sivurakennuksiin ja niiden taakse. Tai kaivaa maahan. Meidän alueemme on suuren maatalon entisiä maita. Tontiltamme ei onneksi ole mitään luontoon kuulumatonta löytynyt. Sen sijaan naapurin pihalla on ollut jonkinlainen kaatopaikka. Mihin tahansa lapion työntääkään, löytyy kelvotonta purkkia ja purnukkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä purkkia ja purnukkaa on riittänyt täälläkin. Onneksi tämä taitaa olla niitä viimeisiä paikkoja piha-alueella. Paljon on siivottu. Tiilet lähtevät uuteen kotiin, muurari ilmoitti ettei ehdi nyt eikä tulevina kesinä muurata.

      Poista
  9. Kurjaa löytää tuota roskaa tontiltaan jatkuvasti. Mutta ennen oli tosiaan tapana haudata kaikki maahan. Meilläkin salaojaremontin yhteydessä kaivettiin esiin vanha tontilla ollut kaivo (toiveissa oli saada kasteluvettä puutarhaan), mutta kaivo olikin taynnä hiekkaa ja kaikkea rojua🙁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tämä alkaa olla viimeisiä rytökasoja. Voi ei, tuollainen kaivon täyttäminen roskalla ei ole kivaa eikä järkevää.

      Poista
  10. Laitoin kommentin aiemmin, mutta se taisi mennä bittiavaruuteen... Tuo roskan löytyminen on todella ikävää, saman kanssa painitaan täällä vanhassa pihassa - tosin voiton puolella jo ollaan. Ennen ei ollut jätehuoltoa ja siksi varmaan näin. Jään odottelemaan rengaskaivon uutta elämää - meillä on pihassa samanlainen. Tolppia pitkin humalilla on mukava kiipeillä.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)