maanantai 12. toukokuuta 2025

Kukkia

Ihanaa, lämpö palailee tälle puolelle Suomea. Tänään tarkeni jopa t-paita päällä puutarhatöissä. Puutarhassa vihertää ja kukkii jo kovasti. Viikonloppuna kuulin ensimmäisen käen kukunnan ja mies leikkasi osan nurmikkoa. Selviä alkavan kesän merkkejä.

Olipa loistoidea laittaa ylimääräiset punaiset esikot oikopolun reunaan. Ihan vain esikoiden takia tuosta pitää kulkea usein. Tämä on sitä idioottivarmaa esikkoa jota minulla kasvaa vähän siellä sun täällä. Löytyy myös liilana joka on yhtä kestävä lajike.

Pari vuotta sitten rohkenin siirtää valkoiset tarhakylmänkukat. Molemmat sietivät siirron ja kukkivat tänä keväänä kauniisti. Toinen yksilö on kuvatun takana, niitä on hankala saada samaan kuvaan.
Olipa yllätys kun näin tämän vaaleanpunaisen valkovuokon. En muistanutkaan hankkineeni sellaista. Toivottavasti viihtyy ja menestyy.
Näiden sinisten hyasinttien lajikenimi on kadonnut. Melkein tykkään näistä enemmän näin, kun kukkivat vain vähän kuin silloin ensimmäisenä keväänä, kun olivat järkyttävän kokoiset kukinnot. Näiden väritys näkyy kauas joten hillitympi kukinta riittää.
Vuokkoängelmä edustaa puutarhan vaatimatonta kauneutta, sellaista siroa osastoa. Ensimmäisen vuokkoängelmän tapoin huonoissa olosuhteissa, tämän toisen kanssa olen onnistunut. Hortensiapuutarha näyttää olevan monen kasvin mieleen.
Onkohan tämä kerrottu keltavuokko? Sellainenkin keltainen kuin aurinko löytyy hortensiapuutarhasta. Ihan en ole varma tykkäänkö, mutta taidan kuitenkin tykätä, onhan tämä kaunis.

Japaninkääpiökirsikka 'Kojo-no-mai' kukkii mutta ei kovin monella kukalla. Kukat erottuvat kuvasta lisäksi kovin huonosti. Kuten edellisessä postauksessa näytin, se on kuitenkin kasvanut kovasti. Mieluummin saa näin alussa keskittyä kasvamiseen kuin kukkimiseen.










 

18 kommenttia:

  1. Tuollaiset hyvinleviävät esikot ovat kiva juttu ja kauniit katsella - löysit niille sopivan paikan.
    Keväällä on niin kiva löytää puutarhasta uusia kukinnan aloittaneita kasveja :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvinleviävä esikko on puutarhani luottokasveja, sillä on hyvä täyttää tyhjiä koloja. Kevät on kyllä ihanaa löytöjen aikaa, ei edes muista mitä on edellisenä vuonna istuttanut.

      Poista
  2. Lämpimämpää on nyt täälläkin. Ihanaa, kun voi töihin lähtiessä jättää hanskatkin kotiin. Kohta pärjää ilman ulkotakkia!
    Olisiko vaaleanpunainen valkovuokko tullut ihan omine nokkineen? Valkovuokkojen ulkonäköhän vaihtelee aika paljon. Meilläkin on tuollaista vaaleanpunaista. Sen kukat ovat vasta avauduttuaan valkoisia mutta muuttuvat hyvin pian vaaleanpunaisiksi ja väri vain syvenee kukinnan edetessä. Täällä se on ollut ihan yhtä kestävä kuin valkoinenkin, joten jospa tuo sinunkin söpöliinisi olisi yhtä kestävää.
    Vuokkoängelmä on myös ihana. Pitäisi jostain metsästää itsellekin. Kivaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanskat jäivät jo pois, tosin tänään niitä olis kaivannut, oli taas vaihteeksi tosi koleaa. Tiedätkö, kun muistelen, niin luulen ottaneeni vaaleanpunaisen valkovuokon taimitorin vaihtotorilta. Muistin, että otin jotain vuokkoa eikä se voi olla mikään muu kuin tuo. Vuokkoängelmä on ihana, omani taisin ostaa elokuussa Mustilasta.

      Poista
  3. Lämmin päivä ilahduttaa sitäkin enemmän, kun sellaista on odotettu hartaasti.
    Runsaina kukkivat punaiset esikot houkuttelevat aivan varmasti polulle.
    Sininen hyasintti on tosi upea juuri tuollaisena harvakukkaisena. Nopeasti katsomassa sitä voisi kuvitella vaikkapa joksikin kellokasviksi hyasintin sijaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tässä odoteltu lämpöä, olsii kiva saada kevyemmät vaatteet käyttöön. Sinin eon on harvana paremman näköinen. Totta, sitä voisi luulla joksikin kellokasviksi.

      Poista
  4. Ihanalle näyttää :) Minä se onnistuin tuhoamaan esikot tai olisko se kuitenkin ollut se tappotalvi, joka vei paljon muutakin. Kivoja kevätkukkia sinulla, silmän iloa kerrakseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä punaista ei tuhoa mikään talvi, se on osoittautunu todella kestäväksi. Kevät on silkkaa silmäniloa :)

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos Pirjo, en voi muuta kuin olla samaa mieltä.

      Poista
  6. Ihania nuo vuolaasti kukkivat esikot.
    Nyt saatiin ainakin toistaiseksi lämpöä. Toivotaan, että sama jatkuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo punainen kukkii tosi hyvin, se on puutarhani luottokasveja. Aluenperin toisesta puutarhasta tästä omalta kylältä.

      Poista
  7. Onpa kiva astella tuollaista esikoiden reunustamaa oikopolkua. Näyttää tosi nätiltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Polku suorastaan kutsuu kulkemaan esikoiden välistä.

      Poista
  8. Tuollaiset kauniisti kukkivat luottokasvit ovat tosi ihania 💚

    VastaaPoista
  9. Esikot o hiano färipläiskä. Ihana tua vaalianpunaanen valakovuakko, on ollu listalla jo kauvan, vaan emme kohtaa. Vuakkoängelmäki singahti jo Sailan postauksesta listalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minnalle tuolla ylempänä muistelin, että olen ottanut vaaleanpunaisen vuokon taimitorin saa ottaa pisteeltä. Vuokkoängelmä on todella suloinen!

      Poista

Kiitos kommenteista :)