Joulu jota ei ollut

Olen pari päivää miettinyt tämän postauksen kirjoittamista, kirjoitanko vai enkö. Päätin kirjoittaa koska se mitä tapahtui, tulee vaikuttamaan elämääni vielä tovin ja ehkä jopa lopun ikää. Tämä on pieni tarina sitä kun korona iskee vakavasti.

Airvo-kone joka piti minua hapessa pahimmat päivät.

Sain ensimmäiset oireet maanantaina 13.12. jolloin kuiva yskä nousi nopeasti. Seuraavana yönä iski kuume ja erittäin huono olo. Tiistaina kävin päivystyksessäkin oloni takia mutta silloin todettiin, että koska minulla on torstaiksi aika infektiovastaanotolle niin menen sinne. Olin siis juuri sairastanut pari viikkoa flunssaa ja yskää ja aluksi ajattelin, että se sama tauti ei olekaan vielä ohi. 

Torstaina 16.12. vastaanotolla tehtiin pikatesti joka näytti positiivista, samalla otettiin tarkempi näyte ja lähdin kotiin odottelemaan tulosta, joka tuli seuraavana päivänä. Korona oli iskenyt. Vointini oli kipeä, kuumetta, yskää, ripulia, mieletön jäsensärky, päänsärkyä ja kaikkea mahdollista. Ei ruokahalua mutta jano oli jotain käsittämättömän syvää. 

Viikonloppuna oloni parani hetkeksi ja kuumekin pysyi paremmin poissa kuumelääkkeillä. Alkuviikosta, viikon sairastamisen jälkeen tuntui, että ei tule mitään, olo pahenee. Soitin kotisairaanhoitoon jonka numero oli onneksi annettu jäljityksen yhteydessä. Sieltä soiteltiin joka päivä ja aamulla 23.12. totesivat, että nyt tulee joku katsomaan minua.  Ja onneksi tuli, kotisairaanhoitaja otti heti yhteyttä lääkäriin joka totesi, että nyt on lähdettävä sairaalaan tarkempaan tarkastukseen. Pikatesti näytti reilusti koholla olevia tulehdusarvoja ja hapetuskaan ei ihan toiminut. Keuhkokuva olisi syytä ottaa sairaalassa.

Sairaalassa jouduin odottelemaan päivystyksessä muutaman tunnin osastolle pääsyä, elämäni pisimmät tunnit. Ei lääkettä, ei juotavaa, ei peittoa vaan pelkkää palelua horkassa oman takin alla. Lopulta alkoi tapahtua, sain antibioottia suoraan suoneen ja minut siirrettiin keuhkotautien osastolle eristykseen. Sain juotavaa ja syötävää. Tästä pari päivää meni aika sumussa ja muistikuvani ovat vähän hatarat. Keuhkokuvassa keuhkoistani löytyi paha koronan aiheuttama tulehdus.

Airvo-koneen happiviiksissä.

Yleisvointini laski edelleen eikä lääkkeeksi määrätty parasetamoli laskenut kuumetta kuten olisi pitänyt ja sekin hankaloitti keuhkojen toimintaa, myös tulehdusarvot jatkoivat nousuaan. Aloin saada kortisonia suoraan suoneen ja toista antibioottia. Osastolla olin saanut heti happiviikset mutta ne eivät auttaneet, sitten kokeiltiin maskia ja kun sekään ei toiminut sain hengityksen avuksi koneen nimeltä Airvo. Sen avulla saatiin hapetusta paremmaksi. 

Lauantaina 25.12. lääkäri totesi, että saatan joutua teholle. Airvo on täysillä ja tilanteeni ei ole muuttunut riittävästi paremmaksi. Sain tiputuksella suoneen lääkettä nimeltä RoActemra joka on biologinen reumalääke ja sitä on hyvin tuloksin hyödynnetty vakavan koronan hoidossa. Samalla sain määräyksen makoilla mahdollisimman paljon mahallani jotta tulehtuneilla keuhkoillani olisi tilaa toimia. Tässä kohtaa iski totuus itselleni. Lääkäri sanoi, että koronaan ei ole parantavaa lääkettä vaan kehoni on tehtävä työ itse, se joko tekee tai ei tee, mikään ei voi asiaan vaikuttaa. Jostain kehoni sai voimia ja taisteli, en joutunut teholle vaan selvisin yön yli osastolla.

Tässä kohtaa väsymys oli todella ankaraa, lähinnä nukuin. Lääkityskin oli kova ja välillä tuntui etten ole ihan tässä maailmassa. Siitä kuitenkin alkoi parantuminen. Sain edelleen lisähappea ja pötkötin vatsalleni minä pystyin. Nukuin ja lepäsin. Sitten alettiin testaamaan kuinka omat keuhkot toimivat ja lisähappea alettiin pikkuhiljaa säätää pienemmälle. Se tapahtui onnistuneesti ja voi sitä onnen hetkeä kun pääsin kokonaan eroon Airvo-laitteesta ja sain tavalliset happiviikset. Pääsin ensimmäistä kertaa viikkoon suihkuun. Tosin kunnosta kertoo se, että hoitaja oli viereisessä huoneessa valmiudessa ja minä istuin ja pidin vielä seinäkaiteesta lujasti kiinni. 

Jatkoletku tavallisiin happiviiksiin jotta saan käydä omatoimisesti vessassa ja suihkussa.

Kotiin pääsin 1.1.2022 kun olin selvinnyt hyvällä happisaturaatiolla vuorokauden ilman lisähappea. Tulehdusarvot laskivat niin hyvin etten saanut kotiin antibioottia. Nyt mennään enää kortisonilla ja hepariinipistoksilla. 

Hoitaja kotona ei laske silmistä hetkeksikään. 

Toipuminen tulee kestämään pitkään. Kahteen viikkoon ei saa olla mitään rasitusta, ei saunaa, ei liikuntaa. Tavoitteenani on käydä ulkona joka päivä, kymmenen metrin kävely postilaatikolle on hyvä, tosin sekin vaatii lepoa kun palaan sisälle. Aamupalan syönti vaatii lepohetken, samoin kun on istunut pystyssä riittävän pitkään eli puolisen tuntia. Henkisesti tämä onkin kovinta, minä kun en ole mitään lepäilijätyyppiä. Jos jotain hyvää haluaa löytää, niin onneksi ei ole kevät ja kiireisin puutarha-aika, nyt ehdin kuntouttaa itseni ennen kevättä. Sairauslomaa on tiedossa viikkoja.

Joka aamu hepariinipistos vatsaan ettei tule veritulppia.

Moni varmasti nyt pohtii mistä koronan sain tai mitä varianttia se oli. Altistumiseen on kaksi mahdollisuutta. Lapsenlapsen synttärit joiden jälkeen korona todettiin yhdeksällä henkilöllä, lapsenlapsi oli oireeton ja saattoi tartuttaa. Samaan aikaan miehen työpaikalla oli koronaa joten sekin on mahdollinen reitti. Toisaalta asialla ei ole väliä, oli ainut joka sairastui vakavasti, muilla oireet menivät lievinä ohi. Yhdellä meistä tehtiin näytteen sekventointi ja näyte osoittautui deltaksi. Todennäköisesti oireiden perusteella meillä kaikilla oli deltamuunnos. 

Pysykää terveinä, terveys ei koskaan ole yliarvostettua.