Verkostoja.

Niitä taitaa olla meillä kaikilla. Tulevat työn, harrastusten , perheen tai muiden asioiden kautta. Toiset saavat jopa syntymälahjana. Itselläni näihin ruuhkavuosiin on kuulunut runsas verkostoituminen. Kaupunkielämässä kuuluin useampaan yhdistykseen ja tietysti aktiivisesti. Olin aluekummia, luottamusmiestä ja ties mitä siihen päälle. Jossain vaiheessa oli pakko hillitä menoa. Ei aika riittänyt.

Nyt kaikki on karsittu minimiin. Osaan yhdistyksistä ja verkoista kuulun edelleen, tosin nyt olen siellä taka-alalla. Osan olen jättänyt kokonaan taakseni. Yksi on jäänyt roikkumaan. Viime vuonna olin yhdessä kokouksessa, sitä edellisenä vuonna en tainnut olla yhdessäkään. Osin tähän on syynä päällekäisyys entisöintikurssin kanssa. Tästä eroamista täytyykin pohtia pitempään. Olen oman klubin perustajajäseniä, jos eroan tuskin pääsen koskaan liittymään takaisin. Tämän kanssa olen nähnyt ja kokenut monenlaista, oppinut paljon elämästä ja meistä ihmisistä, erilaisuudesta. On istuttu hienoilla illallisilla, on kannettu kaulassa puhaanjohtajan, tai kuten klubissa puhutaan, presidentin kaulanauhaa. Vaan kaipaanko tätä enää elämääni? Totta puhuen en kaipaa. Nyt kutsuu toisenlaiset asiat.
Vuoden päästä on kuitenkin 10-vuotis juhlat, ja ehkä taas tällaiset illalliset. Katsotaan sitä eroa sitten.
Mukavaa viikonloppua kaikille! Eikä kiitos enää lunta!