Olen pitkään miettinyt miten estää kotiloiden kulkua kasvimaalla. Eivät ne siellä ole paha ongelma, mutta yksikin kotilo salaatinlehdessä on yököttävää. Sama koskee etanoita. Kupari kuulemma estää kotiloiden ja etanoiden kulkua, sähköä johtavana nilviäiset eivät halua koskea kupariin.
Niinpä ostin edullista kupariteippiä saksalaisesta kaupasta keväällä ja lisäksi kuparisotkua joka on eräänlaista kudottua kupariverkkoa. Jälkikäteen harmittelin etten ostanut verkkoa enempää, sitä olisi voinut laittaa vaikka jokaisen herkän kasvin kuten kärhön juurelle.
Verkon laitoin toisen betonirenkaan ympärille. Se ei ihan riittänyt koko renkaaseen, mutta jatkoin teipillä noin kymmenen sentin pätkän. Renkaassa kasvaa ruohosipulia ja ohotanlaukkaa. Juurella on käärmeenlaukkaa.
Kupariteippiä laitoin lavakaulusten ympärille. Ihan en ole varma toimiiko, en testannut elävällä etanalla.
Kasvihuoneen oven alle tuli myös kupariteippiä. Ovi ei tule täysin kiinni laattoihin joten se riski on, että joku nilviäinen hiipii oven alitse yön pimeinä ja kosteina tunteina. Nostin teipin sivuilta koko harkon korkeudelle. Taklataan kaikki mahdolliset tunkeilijat myös silloin kun ovi on auki.
Teippiä riitti juuri sopivasti toisen betonirenkaan ympärille. Siinä kasvaa tänä vuonna daaliat, ne jos mitkä ovat nilviäisten herkkua. Toivottavasti teippi estää kutsumattomien vieraiden invaasiot. Taustalla näkyy kaaliteltta jonka suojassa kaalit saavat kasvaa rauhassa kaaliperhosilta ja etanoilta.
Kuvan alareunan musta muovi saa lähteä kunhan lomani alkaa, siihen tulee koko kasvimaan pituudelta uusi istutusalue. Kasvimaan reuna pysyy siistinä, saan lisää kantattavaa mutta samalla nurmikon leikkaajan elämä helpottuu.
Onpa mielenkiintoista kuulla kokemuksiasi tästä!
VastaaPoistaToivottavasti toimenpiteet tepsivät. Täällä en ole koskaan nähnyt näin paljon kotiloita kuin tänä sateisena alkukesänä. Vielä en ole itse ryhtynyt toimenpiteisiin, luotan siihen, että jossain vaiheessa tulee kumminkin taas liian kuivaa. Mutta enpä tiedä. Kukkapenkkini ovat niin reheviä, että kotiloilla ja etanoilla lienee kissanpäivät.
VastaaPoistaToivottavasti kokeilusi tuottaa tulosta.
VastaaPoistaOstin pari vuotta sitten Biltemasta kupariteippiä. En huomannut sillä olevan erityistä vaikutusta. Eräässä keskustelussa muilla oli samanlaiset kokemukset.
Tänä kesänä olosuhteet suosivat kotiloita. Lymypaikkoja on pilvin pimein ja kotilot tosi isoja. Jotkut kasvit ovat jo nyt "pitsilehtisiä", vaikka kesä on vasta alussa. Kerään minkä ehdin ja jaksan. Lähinnä silloin, kun muutenkin teen jotain puutarhassa. Keräyskierroksia sateen jälkeen en ole nyt tehdyn.
Hyvää juhannusta sinulle!
Onpa mielenkiintoista kuulla miten tuo vaikuttaa kotiloihin...varsinkin tuo verkko.Aikani keräsin kotiloita ja kerään niitä nykyäänkin mutta kun niitä oli kanisteri kaupalla poimittavana niin otin rautaa sisältävät rakeet käyttöön. Ei niitä pois saa mutta vähän vähenevät. Raaka konsti mutta inhottavaa kävellä nurmikolla kun rutina kuuluu. Kuivuus ja routa ilman lunta niitä vähän vähentävät mutta tämä kevät on oikein kotilojuhlaa kun säännöllisesti on tullut vettä.
VastaaPoistaHyvää kesää,sinulla on kyllä upea puutarha.