perjantai 11. kesäkuuta 2021

Pioneja ja uutta remonttia

 Pionien kukinnan pääkausi pääsi alkamaan ihan salaa. Ehdin eilen vasta illasta puutarhaan ja mitä siellä kohtasinkaan, taas uusia pioneja kukassa.

'Mai Fleuri' pitää kuvata aina myös pensaan taustalta sillä tykkään tästä maisemasta, pionin kukkavarsien väli on kuin ikkuna puutarhaan.
Ja 'Mai Fleuri' lähikuvassa. Kukka on kuin silkkipaperia ja valitettavasti näillä helteillä kukinta taitaa olla nopeasti ohi.
Ostin Lahden Kotiniemen siirtolapuutarhan avoimien ovien päivästä kaksi vuotta sitten pionin taimen. Tai taimia olikin kaksi mutta ne olivat niin tiiviisti multasäkkiin pakattuna, että luulin yhdeksi. Istutin molemmat vierekkäin ja nyt toinen taimista kukkii. En tunnista pionia, mutta näin aikaisesta kukinnasta johtuen uskaltaisin epäillä sitä juhannuspioniksi. Mitä sanotte?
Väliin iiris. Voi miten harmittaa tämän kaunottaren nimen hukkaaminen. On iris germanica ja joku 'red' on nimessään, ehkä koko nimi tulee vielä vastaan.
Sama iiris ilta-auringossa.
Kuolanpioni kukki viime kesänä ensimmäistä kertaa. Nyt kukkia on valtavan paljon ja pensas on tuuhea kuin mikä. Viereisillä kasveilla alkaa olla ahdasta, en arvannut tämän kasvavan näin suureksi sillä en tiennyt minkä pionin tähän laitoin. Kurjenpolvi 'Ballerina' mahtuu juuri ja juuri pionin eteen. Keltainen matala iiris ja jumaltenkukka ovat piilossa.
Kaikki mätäskurjenmiekkani ovat kokeneet siirron parin viime vuoden sisään. Nyt saan nauttia kukinnasta juurtumistauon jälkeen.
Kasvihuoneen rakantamisesta siirryttiin suoraan saunan kattoremonttiin. Huopakate on niin hapero, ettei se kestä enää yhtään uutta talvea tai kovaa myrskyä. Tämä onkin viimeinen uusittava katto pihan rakennuksista. Jatkossa on vain kattojen huoltoa ja ylläpitoa. Joku vuosi voi olla vuorossa päärakennuksen katon maalaus mutta se ei ole välttämätön työ vielä hetkeen.
Ensi kesänä minulla on vuorossa saunan ikkunoiden kunnostaminen, eiköhän niissä saa yhden kesän menemään sujuvasti.


20 kommenttia:

  1. Upea Mai Fleuri. Näkymä on todella kaunis.

    Tsemppiä remontteihin. Onneksi remonttien jäljestä saa nauttia vuosia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tsemppiä tarvitaan, ainakin sitten kun taas alkaa ikkunoiden korjaaminen. Mai Fleuri on upea, ei kaduta sen hankinta vaikka oli sikakallis.

      Poista
  2. Sinulla jo pionit kukkivat. Tuo 'Maj Fleuri' on upean värinen ja hyvin kaunis. Pioneissa on hyvin paljon samankaltaisia kukkijoita, joten enpä uskalla lähteä edes veikkaamaan punaisen kaunottaresi nimeä.
    Tuo saunamökki on aivan ihana ja niin idyllinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tarkoituksella hankkinut myös näitä aikaisia lajikkeita, viimeiset pionit avaavat kukkansa kesä-heinäkuun vaihteessa. Saa pitkän kauden. Pioneja on minustakin tosi hankala tunnistaa. Saunamökki oli yksi syy miksi ostimme juuri tämän paikan, pitää olla pihasauna.

      Poista
    2. Unohtui sanoa, että nuo kurjenmiekat ovat tosi kauniita. Sinulla lajikkeissa näyttää löytyvän.

      Poista
  3. Sinulla kukkii jo pionit kauniisti minulla on tilli ja kuolanpioni vasta. Jestas mitenkä mahtaa tillipionin käydä jos tuo kuolanpioni kasvaa noin suureksi. Aivan ihana iiris. Minulla on myös kaikki nimet hukassa mutta tuo mätäskurjenmiekka on Graminea. Minulla taitaa joutua nämä myös siirron alle kun alue ensin valmistuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuolanpioni on tosi suuri ja se on vasta pari vuotta sitten tuohon laitettu. Mätäskurjenmiekkaa ei taida olla kuin tuo graminea, se taitaa olla tieteelliseltä nimeltään iris graminea eikä muuta nimeä ole.

      Poista
  4. Onpa sinulla kauniita iiriksiä ja pioneja. Itse olen mieltynyt kerrottuihin pioneihin, mutta tuo 'Maj Fleuri' on kyllä niin hentoisen kaunis, että siitä ei voi olla tykkäämättä 😊
    Tuon punaisen iiriksen kuvasta tulee mieleen Red Zinger. En yleensä muista tarkempia nimiä ulkoa, mutta ihan vastikään googlettelin iiriksiä ajatuksena hommata itsellekin muitakin värejä kuin perinteinen sininen 😊 Varma en tietenkään ole, mutta samaa näköä niissä on 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Marjukka, osuit oikeaan lajikkeessa, sehän se on, Red Zinger. On muuten luonnossa vielä mahtavamman värinen kuin kuvissa. Minäkin tykkään kerrotuista mutta en siitä, että aina kun kukkivan niin meillä sataa. Nämä yksinkertaiset pionit kestävät paremmin sateita.

      Poista
  5. Minäkin katsoin, että pionin nupuista osa on aika pulleita - täällä ei ole vielä yhtään auennut. 'Mai Fleuri' näyttää kauniilta ja ymmärrän, miksi kuvaat mielelläsi pionin takaa; ihana näkymä.
    Jopas teillä on puhtia rakentamiseen. Sellaista se on vanhassa ympäristössä (tuttua).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin on vielä suurin osa pioneista kukat nupuillaan, osaa jännitän sillä kukkivat ensimmäistä kertaa. Aika sillisalaatin olen niistä istuttanut mutta tykkään.
      Saunan katon kanssa ei ollut vaihtoehtoja eikä haluttu pressuttaa kattoa yhtään pidemmäksi aikaa kuten koko vuodeksi.

      Poista
  6. Aika dramaattisen punainen iris, hieno! Taisit saada sille jo nimenkin.
    Mai Fleuri on todellakin kuin silkkipaperia.
    Minulla kuolanpioni kukki niin nopeasti, että ehdin ottaa kuvan avautuvast nupusta ja seuraavaksi terälehdet olivat käytävällä. Paahtavalla auringolla lienee osansa.
    Teillä riittää rakennusprojekteja. Vanhan korjaaminen on aina haastavaa, kun eivät yleensä ole nykynormien mukaan tehtyjä. Alat olla perinnerakentamisen/korjaamisen mestari.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain nimen, tässä taas näkee miten hienoa blogien anti on. Kuolanpionini on puolittain varjossa joten se kukki hitusen pidempään kuin sinulla. Tämä helle käy kasveille koville.
      Mies taitaa joutua tekemään koko katon itse, minua hirvittää keikkua tikkailla eikä siellä ole oikein hommia mihin pystyisin. Ikkunat ovat sitten minun vastuulla, se alkaa olla jo hanskassa.

      Poista
  7. Kaunis Mai Fleuri ja kurjenmiekat. Olet fiksuna hankkinut aikaisempiakin pionilajikkeita, omani vielä antavat tovin odotella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monet luonnonlajikkeet ovat aikaisia, niitä kannattaa hankkia.

      Poista
  8. Ihana näkymä tuossa ensimmäisessä kuvassa <3 Voisiko tuo punainen pionisi olla tarhapioni 'Rubra Plena'? Kuvasta ei oikein saa selvää, mutta jotenkin tuli sellainen tunne, ettei se ehkä juhannuspionia olisi. Äidilläni on niitä monta, joten kasvi on tuttu. Millaiset lehdet pionissasi on? Juhannuspionilla on selvästi karvaisemmat lehdet (alapinnalta) kuin muilla pioneilla. Ne ovat minusta myös vähän sinertävämmän vihreät väriltään. Kukinta osuu ainakin äitini pihalla suunnilleen samaan aikaan tarhapionien kanssa. Mukavaa lauantai-illan jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, voi olla myös Rubra plena, pitää tutkia millaiset lehdet pionissa on.

      Poista
    2. Ihana tuo tumma saksankurjenmiekka! <3 Luulenpa, että minulla on tuota samaista mysteeripionia. Aikoinaan pohdiskelin blogissani, että olisiko se juhannuspioni, niin Saaripalstan Saila teilasi ajatuksen, vedoten juuri lehtien karvaisuuteen ja hieman erilaiseen ulkoasuun. :)

      Poista

Kiitos kommenteista :)