Kolme kuvaa, ennen ja jälkeen

Samantien kuvia koko talon edustasta ennen ja jälkeen. Kertoo myös siitä että meillä ei tällä hetkellä tapahdu mitään muuta kuin talvilomaa eli en ole kuvannut mitään.

 
Tämä ensimmäinen kuva on kesältä 2005. Arvilan talo sellaisena kun sen ensi kertaa näimme. Koko talon etuosan peitti tiheät syreenit. Ulkovuorin väri oli vielä kulahtanut keltainen.
                                     
Sama talo muutama vuosi myöhemmin. Viimeinen kuva talosta tässä muodossa. Ruskean puutarhakaluston takaa näkee, että iso perennapenkki on saanut jo lähtötuomion, en ole näköjään enää viitsinyt edes kitkeä sitä koska kaikki on menossa uusiksi.
           
Viimeinen kuva on kesältä 2013. Lasikuistin remontti on vielä kesken, tuoreempaa kuvaa en löytänyt missä olisi koko talo. Talon edus on mukavan avara. Iso perennapenkki on laitettu uusiksi, sopivamman kokoiseksi. Siitä poistettiin kymmeniä kiviä ja lähes kaikki kasvit meni uusiksi. Talon edustalta kaivettiin maata pois niin että kivijalkaa tuli enemmän näkyviin, jopa 30cm. Perustukset voi paljon paremmin kun syreenit eivät enää estä ilman virtausta talon alle. Ja se pääasia, väri on vaihtunut ulkovuorissa. Tänä kesänä näkymä tulee olemaan ihan samanlainen. Perennapenkin tekaisin viime kesänä uusiksi sillä en ollut siihen tyytyväinen. Ja suurinpiirtein siinä kohtaa missä näkyy metallitangon nokassa pieni punainen aitta, on kasvamassa rusokirsikka. Jos nyt vain selvisi tästä talvesta hengissä. Kunhan kirsikka kasvaa on maisema ihan erilainen kuin tänä päivänä. Mutta ei toivottavasti niin tunkkainen kuin talon ostohetken tunnelma.

Ikkunan alla

Viime kesänä jäi postaamatta mitä tapahtui vanhempien valtakunnan ikkunan alla. Paikka on ollut aina ongelmallinen kahdesta syystä. Ensinnäkin ikkunan alle tippuu talvisin lumet. Toiseksi räystäällä ei ole ränniä joten vedet menevät samaan kohtaan kuin lumetkin. Aika haastava paikka kasveille kun päälle on vielä lähes koko päivän varjossa oleva kasvupaikka.

Tässä kuvaa kesältä 2011 jolloin syreenit kasvoivat vielä ikkunan alla. Samana kesänä poistettiin ja siirrettiin syreenit, korjattiin ulkovuorin lahot ja laitettiin maa uusiksi ikkunan alta.

 Keväällä 2014 paikka oli vieläkin täysin päämäärätön. Kivetys sentään on tehty kivijalan viereen. Ensin kokeilin kasviksi ajuruohoa mutta sille paikka oli liian märkä. Joten vaihdoin taktiikkaa, tein vesien ohjausta ja uudet istutukset.

 Kesällä 2015 taustalla kukkivat Arvilan alkuperäiset siperiankurjenmiekat. Siinä on sinnikäs kasvi. Kestää lumet ja vedet. Etualalla on siskolta saatua saksankurjenmiekkaa. Sille paikka taitaa olla liian märkä, mutta seurailen vielä mitä ensi kesä sanoo.

 Yhteen kohtaan laitoin perinteistä keltapäivänliljaa. Tämä ei ole kylän koululta mutta siellä kasvaa samaista päivänliljaa samoissa olosuhteissa ja viihtyy. Minusta tämä on loistava pari siperiankurjenmiekalle. Keltaista ja sinistä.

 Elokuun alussa heinäkun runsaat sateet näkyvät. Saksankurjenmiekka on kellastunut ja siperiankurjenmiekka on osin laonnut. Ja pikkasen olisi kitkijällekin huomautettavaa.

Elokuussa en kuitenkaan kuvannut aluetta vain yllämainittujen takia vaan tämän. Ostin yhdeltä puutarhaharrastajalta taimia ja joukossa oli tunnistamatonta päivänliljaa. Yllätys oli minulle suuri kun lilja kukki jo samana kesänä ikkunan alla, ja vieläpä näin kauniin värisenä. Olen miettinyt tälle päivänliljalle kaveria joka kukkisi samaan aikaan niin että liljan ei tarvitsisi loistaa yksin. Pitäisi olla haastavien olosuhteiden ja vähintään puolivarjon kestävä. Onko ehdotuksia?

Testijengi

Karvakamujen testijengi ry. testasi eilen salin mattojen uusien paikkojen toimivuudet. Vähän kynsittiin, kieriskeltiin ja pötköteltiin. Yhdessä ja erikseen. Mutta annetaan jengin kertoa mielipiteensä uudistuksesta:

Otto: No Iines, mitä mieltä sä oot. Eiks oo hyvä nyt, paremmin pinta-alaa teroitella kynsiä.
Iines: Samaa mieltä, ja sit tässä on tosi hyvä vähän pyöriskellä, jää irtokarvat tosi hyvin kiinni. Ja takut.

 Aatu: En mä taida olla mitään mieltä, ihan sama. Mitä muut sanoi? Ujostuttaa tällainen haastattelu, mut täällä pelakuun takana oon hyvin piilossa, vai mitä.

 Alma: Kyl se ihan hyvä oli mutta mieluummin teen sun kanssa täs näit patalappui. Tää villa on paljon pehmosempaa. Jos toukokuussa saadaa niit pentui niin saisko niille alustan tästä kankaasta?

 Sininen ruusumatto on nyt arkun alla. Arkun paikka on ehdottomasti sohvaryhmän edessä pöydän virkaa toimittamassa. Alle kävi pienempikin matto mainiosti.

 Ja Nain on nyt ruusumaton tilalla eikä sen päällä ole mitään. Mietin kyllä josko siirtäisin keinutuolin taas tuvasta saliin tämän maton päälle.

Melkeinpä tuo on yt kuin paraskin tanssilattia. Salin pituus on peräti 7,2 metriä, on siinä yksittäiselle lattialankulle pituutta. Mielellään lankkuja pitäis enemmän esillä, mutta jalan alle matto on paras. Minun on pitänyt tänään uuneja sytytellessä ihan vaan huvikseni hipsutella villamaton päällä. On se nyt vaan niin ihana kun on esillä eikä huonekalujen alla piilossa.

Salin matot

Paula kiinnitti huomiota edellisessä postauksessa salin mattoon. Se jäi kovin piiloon huonekalujen alle. Sama kohtalo on toisellakin matolla ruokapöydän alla. Paulan kommentista sain idea järjestää salia lisää. Onhan se totta, että aito käsinsolmittu matto voisi olla enemmän esillä.

 Ostimme nämä salin Nain-villamatot aika tasan 10 vuotta sitten. Piti oikein kaivaa aitoustodistukset esiin ja katsoa mitä ne matoista sanovat. Eivät paljon mitään muuta kuin alkuperän ja koon.

 Silloin kun vielä haaveilimme vanhasta hirsitalosta niin tiesin että sinne tulen ostamaan aidot käsinsolmitut itämaiset villamatot, maksoi mitä maksoi. Ja kyllähän ne maksoivat vaikka ovat erään liikkeen muuttomyynnistä -70% alennuksella.  Meille olisi kelvannut käytetytkin, mutta Nain-matot tuntuvat olevan hinnoissaan käytettyinäkin. Jälkikäteen vähän harmittaa ettemme ostaneet kolmattakin samanlaista, olisi saliin hyvin mahtunut. Tänä päivänä saa käytetystä maksaa enemmänkin kun näistä kahdesta maksoimme uutena.

 Villamatto on maailman kätevin matto. Meidän mattoja ei ole vesipesty vielä kertaakaan, matot käyvät lumipesussa silloin tälläin. Pienemmän maton jaksan minäkin kantaa pihalle, mutta isomman hoitaa mies, se matto painaa kymmeniä kiloja. Juttelin kerran erään naisen kanssa joka tiesi paljon matoista. Hänen mukaansa tällaista mattoa ei saisi pestä ainakaan ekaan 10 vuoteen veden kanssa. No, meillä on neuvo toiminut. Eivät matot vieläkään kaipaa tämän kummoisempaa puhdistusta.

 Kaikkein paras tämä olisi suorittaa kunnon pakkasella. Nyt sellaista ei ollut joten vallitseva sää, -1 astetta sai kelvata. Pesuun ei tarvita kuin lunta ja harja. Heittelin maton päälle reilusti lunta, talloin päällä ja harjasin lumet nukan suuntaisesti pois. Hetken tuuletus ja matto takaisin sisään. Ennen ulos viemistä matto kannattaa antaa olla hetken viileässä, muutoin lämmin matto imaisee lumen itseensä.

Villamattoja meillä on muuallakin, mutta ne kaikki ovat koneellisesti kudottuja. Selkeä ero matoissa on vaikka ei koneellisesti tehdyissä sinänsä mitään vikaa ole. Saavat muuten kelvata edelleenkin, mutta isännänhuoneeseen etsin koko ajan käsinsolmittuja punaisia mattoja. Käytettyinä ja edullisesti. Vielä ei ole tullut vastaan tai sitten ovat menneet naps nenän edestä. Itämaiset matot taitavat olla tällä hetkellä muotia minkä huomaa kysynnässä. Kerrankin toivon että menisi äkkiä pois muodista niin saisin minäkin punaiset mattoni.

Uutta vanhoilla mausteilla

Sali on jäänyt meillä aika vähälle käytölle. Onhan se talon päähuone ja olohuone mutta ei siellä tule pahemmin oleskeltua. Ennemmin viihdymme isännänhuoneessa liki takkatulta. Salin pönttöuuni vaikka on iso, ei se riitä lämmittämään isoa huonetta. Sähköpattereita taas en halua pitää päällä kuin pakollisen verran.

Viikonloppuna teimme saliin ison huonekalujen vaihdoksen. Rakas raitasohvamme (klik) sai lähteä uuteen kotiin. Hyvin sohva meitä palveli, peräti 16 vuotta. Ja silti oli vielä täysin ehjä. Tosin ikä näkyi kankaissa. Saliin jäi enää pieni sohvakalusto, nyt pärjäämme sillä.

 Pieni sohvakalusto tuli meille äidiltäni, hän ei siitä enää pitänyt. Minä taas pidän vaikka kuosi voisi olla toisen tyylinen. Mutta ehjää kangasta en raaski vielä verhoiluttaa uusiksi.

 Kunnostamani puusohva vaihtoi nurkkaa ja on nyt salin ulkonurkassa. Miehen mummolta saatu koivutaulu pääsee nyt paremmin esiin kuin peräkammarin oven takana.

 Pietarilaisen kaluston pöytää ei pitänyt tuoda vielä sisälle, vaan sielläpä se jo näyttää salissa olevan. Tuoleista kaksi pääsi ympärille mutta ei niille parane istua. Satulavyöt antavat muikeasti periksi.

 Senkki ja taulu siirtyivät puusohvan paikalle. Vielä harkitsen kaappikellon siirtämistä senkin vasemmalle puolelle hirsiseinää vasten. Peräkamarin ovea pidetään yleensä kiinni (tai teini pitää) niin kello tulisi siinä esiin ovesta huolimatta. Rukki on mummoni äidin vanha.

 Keltasiniraidallisen sohvan lähteminen rauhoitti salin ilmettä paljon. Vaikka pietarilainen pöytä kaksine tuoleineen tuli jo saliin, on sen väritys tilaan sopivampi. Musta kalusto on kuin yhtä melkein mustan puusohvan kanssa.

Salin huonekalut alkavat olla juuri niin tummia kuin haluankin. Ruokapöytä tuoleineen on koivun väriset. Haaveissa on saada tilalle iso ja vanha tumma kalusto, mutta sellaiset maksavat ihan liian paljon. Koivuisen kaluston voisin toki hioa ja petsata tummaksi, mutta se taas on aivan mahdottoman iso urakka. Joten tyydyn nykyiseen. Pikkasen minulla on isoa löhösohvaamme ikävä, mutta luulen tottuvani nykyiseen järjestykseen nopeasti. Kelpaa sali minulle näinkin. Eikä tilaan tullut varsinaisesti mitään uutta, pyöritin sopan uusiksi vanhoilla mausteilla, huonekaluilla ja tauluilla jotka meillä jo oli.

Malttamaton mieli

Entisöintikurssin uutisia. Olen aitan ikkunoiden kanssa siinä pisteessä, että odottelen muutaman viikon lasikittausten kuivumista ja sitten voin maalata pokat pariin kertaan. Ja koska siskon tuoleja ei ole vielä lisää, piti eilen keksiä jotain muuta välityötä mukaan. Navetan ylisillä olisi ollut vaikka mitä, keinutuoli, pari pöytää, iso laatikosto, lisää ikkunoita tai naulakko. Mutta en voinut sille mitään, että pietarilaiset tuolini vetivät minua vastustamattomasti puoleensa. Lopulta annoin periksi.

 Otin yhden pietarilaisen, sen huonokuntoisimman mukaani ja päätin purkaa tuolin atomeiksi. Joku onkin jo kiitettävästi minua avustanut edellisten omistajien aikaan. Luulen että avustajalla on ollut hyvät hampaat ja neljä jalkaa.

 Purkamisesta otin paljon kuvia sillä kaikki on dokumentoiva tarkkaan jotta osaan tehdä samanlaiset uudet pehmusteet vanhojen tilalle. Kuvien lisäksi piirsin tuolin paperille ja lisäsin kuvaan erilaisia mittoja tuolista.

 Tällaisia kulmia minun pitäisi oppia tekemään ensi syksynä. Materiaalina on silloinkin meriheinä, pellava ja muut luonnonkuidut.

 Tsaarittaren jousisto on ilmeisesti uudelleen käytettävissä yhtä poikki mennyttä jousta lukuunottamatta.Tuolin alla näkyy mikä määrä mujua ja murua tuolista tuli kymmenien poistettujen niittien ja naulojen lisäksi. Isommat palat ja silput kiikutin suoraan roskiin. Tämän tuolin puuosiin tulee muutama liimaus, mutta muuten en tee niille mitään. Olen aivan ihastunut karmien kuluneisiin pintoihin ja ajan patinaan. Sitä ei mielestäni saa hävittää mistään hinnasta. Tuolin etusarjaan on joskus tehty uusi pala tai koroke. Se saa jäädä paikoilleen jotta on tukeva paikka kiinnittää uudet satulavyöt.

 Raitakankaan alta paljastui punainen kangas joka saattaa hyvinkin olla tuolien alkuperäistä kangasta. Vastaavanlaiset kalusteet ovat olleet yleensä kankailtaan hyvinkin punaisia. Jotain samanlaista alan etsiä jo nyt vaikka uuden verhoilun ajankohdasta ei ole vielä mitään varmaa.

Selkänojan pehmuste noudattelee vanhaa ja perinteistä verhoilua. Säälittää purkaa noin siisti työ pois, mutta täytteet ovat jo aikansa eläneitä. Tulevat pölynä pois säkkikankaan läpi. Tuolin purkamisen hitaus yllätti minut. Tein koko eilisillan töitä enkä saanut tuolia täysin puretuksi. Toisaalta en halunnut kiirehtiä vaan rauhassa tutustua tuoliin ja siihen miten se on tehty. Piti tallentaa mieliin tekniikoita, solmuja, langan suuntia ja laatuja vaikka kaikista otin talteen mallikappaleet. Kovin olen malttamaton uuden rakentamisen kanssa mutta ehkä se on syytä jättää syksyyn ja ammattilaisen ohjaamalle verhoilukurssille. Itselle kun tekee niin aikatauluja ei ole.

Kesän sato on syöty

Ankeaa olisi jos kasvimaan sadon pitäisi riittää koko vuodeksi. Tässä kohtaa vuotta nähtäisiin nälkää ja pahasti, sillä sato on pääosin syöty. Näin kylvöaikaan onkin hyvä tehdä katsaus viime kesän satoon.

 Pinaatti kasvoi viime vuonna loistavasti vanhassa lasten sinkkiammeessa. Ensi kesänä kylvän pinaattia kahteen ammeeseen, pinaatista viimeiset syötiin tammikuussa. Eivät siis riittäneet mihinkään. Pinaatti kannattaa kylvää viimeistään toukokuussa, liian lämpimässä (+22) siemen ei idä.

 Viime kesänä onnistuin ensimmäisen kerran talvivalkosipulin kanssa. Valkosipulia meillä on vielä jäljellä niin paljon että riittävät uuteen satoon saakka. Miehen mielestä itse kasvatettujen valkosipulien makua ei voi verrata kaupan valkosipuleihin. Yllä viimeisessä rivissä kasvavia härkäpapuja ryöppäsin ja pakastin, kaksi pussia on vielä syömättä. Välin lantut ja porkkanat on kaikki jo popsittu, kuten myös herneet kolmea pientä pakastepussillista lukuunottamatta.

 Keltainen porkkana on jokavuotinen kasvimaan menestys. Nyt ovat vain muisto, kaikki on syöty, jopa pakastetut. Eikä ostoporkkana ole yhtä hyvää.

Sipuleista viimeinen nautittiin eilen suurella tunteella ja hyvällä ruokahalulla.

Tomaatti "Tigerella" oli hienoinen pettymys. Maukkaampiakin lajeja on joten tänä vuonna en laita "Tigerellaa" vaikka se veikeän raidallinen onkin. Tomaatitkin on kaikki jo syöty. Myös ne joista keitin tomaattikastiketta pakastimeen. Mitä sitten on vielä jäljellä?

Ei kovin paljon. Marjoja on sen verran että keitän niistä kaksi mehumaijallista mehua. Aamiaismustikat ja -mansikat riittävät ehkä toukokuulle. Kuivattuja yrttejä on, mutta niistä oregano on vähissä. Lipstikkaa, salviaa ja piparminttua on vielä reilusti. Kesäkurpitsaa sosekeittoja varten on vielä vähän pakastimessa.

Mitään kylvöjä en ole vielä tehnyt mutta ajatuksissa ne ovat. Yritän taas kerran olla kohtuullinen, tomaattia muutama lajike eikä satoja siemeniä. Kasvihuonekurkkua myöhemmin keväällä ja muutama kesäkurpitsan taimi. Ne voisivat riittää.

Multatehdas

Ystävänpäivänä asiaa puutarhurin ystävästä, kompostista. Puutarhassa on ollut jo vuosia kaksi avokompostia puutarhan jätteille, mutta varsinaisen kompostorin hankintaan minulla oli jostain syystä iso este. Kuvittelin kompostoinnin olevan jotain kamalan monimutkaista ja aikaa vievää. Näin päättelin mainosmiesten höpinöistä ja alan gurujen kirjoituksista. Siksi kerron teille nyt laiskan naisen kompostoinnista.

 Viime toukokuun lopulla ostin edullisesti netistä kompostorin. Ei mikään lämpöeristetty ja hieno, mutta ajattelin että tällaisella aloitellaan. Kasasin pohjalle risuja, päälle multaa ja kuiviketta. Kuivikkeena käytän liiterinpohjan mujua. Kun ajattelin että kompostointi ei myöskään saa maksaa. Sitten aloin viedä astiaan keittiöjätettä. Meillä keittiöjäte on 99% erilaisia kuoria, salaatin kantoja yms. Ruuan tähteitä tulee todella vähän. Niinpä kesäaikaan olen välillä laittanut kompostiin kerroksen puutarhan jätteitä kuten naatteja, ruohosilppua, heinää tai maatunutta hevosenturvelantaa. Senkin takia että komposti pysyisi ilmavana. En ole pöyhinyt enkä kääntänyt sitä kertaakaan, lisäilen vain oranssikeltaisesta vanhasta kattilasta kuiviketta välillä väliin enkä edes joka kerta kun vien jätettä lisää.

 Kovilla tammikuun pakkasilla kompostori jäätyi mutta en tehnyt sille mitään. Jätteiden yläpinnasta oli matkaa kanteen vielä n. 20cm. Ajattelin että jos kompostori täyttyy niin laitan jätteet avokompostiin kuten tein viime talvena ennen kompostoria. Mutta ei ole tarvinnut laittaa. Kompostori lähti käyntiin ilman toimenpiteitä kun sää lauhtui, nyt tilaa jätteen yläreunasta kanteen on n. 30cm vaikka kompostoria täytetään joka päivä.

Keväällä suunnittelin ostaa toisen vastaavanlaisen edullisen pöntön kompostorin rinnalle. Tai sitten tämän nykyisen jäte kipataan toiseen paikkaan jälkikompostoitumaan. Näin melkein vuoden kokemuksella voin sanoa että helppoa on ollut. En ole sulatellut, en pöyhinyt enkä tehnyt muuta kuin lisännyt jätettä tai kuiviketta. Kevät näyttää onko meillä multaa. Uskoisin olevan sillä komposti ei ole kertaakaan tuoksunut pahalle eli mätänemällä se ei ole kypsynyt.

Ainut minkä voisi tehdä toisin, on kompostorin sijoituspaikka. Yllä näkyy, että kompostori on kasvihuoneen takana. Näin talvella keittiöstä on jonkin verran matkaa kompostorille. Mutta täytyy myöntää ettei ole haitannut, lumeen on äkkiä tallautunut polku ja pieni happihyppely tekee aina hyvää.

Avokomposteille tein viime kesänä ensimmäisen tyhjennyksen. Ja samalla jätin niistä toisen tyhjäksi odottelemaan tätä kesää. Tulos oli neljä isoa betonikottikärryllistä multaa josta suurimman osan levittelin kasvimaalle joka on tarvinnut isompaa maanparannusta. Tänä vuonna nähdään mikä oli vaikutus.

Toivottavasti tämä kirjoitus kannusti edes yhtä epäröivää mieltä hankkimaan kompostorin. Sen ei tarvitse olla markkinoiden kallein, hienoin eikä paras. Vähemmälläkin pärjää eikä kompostia varten tarvitse välttämättä hankkia kalliita apuaineita ja välineitä. Meillä pärjätään niillä mitä omasta taloudesta jo löytyy. Tähän asti kompostorin kustannus on ollut se 30 euroa jonka pöntöstä maksoin. Ja sekin on jo saatu takaisin sillä että pystyin lyhentämään sekajäteastian tyhjennyksen neljästä viikosta kahdeksaan. Vuodessa kompostori maksoi itsensä takaisin.

Hyvää ystävänpäivää kaikille lukijoilleni, niin vakituisille kuin satunnaisille!

Iloisempaa ilmettä

Eiliset maisemakuvat olivat niin mieltä masentavia, että päätin laittaa heti tänään muuta tilalle. Heinäkuun kuvista löytyi pari helmeä luumulehdosta joka on yksi lempipaikkojani puutarhassa. Etenkin viime kesänä valmistuneiden kivimuurien jälkeen. Kuvat on otettu vielä keskeneräisen rosarion muurin takaa.

 Tässä kuvassa yhdistyy monta toteutunutta haavetta. Kivimuuri, kasvulaatikoita, kasvihuone, mansikkamaa, isoja puita ja paljon perennoja.

 Tässä perunamaata, risuaitaa, luumupuu, kissa ja taustan metsä.

Luumulehtoon en ole suunnitellut mitään muuta ensi kesälle kuin ylläpitoa, aukkojen täyttöä ja jo olemassa olevien kasvien vaalimista. Kasvulaatikoita on kuusi. Niissä yhdessä kasvaa mansikkaa ja sitä aion laittaa toiseenkin laatikkoon. Kahteen tulee taas kesäkurpitsaa ja kahteen en vielä tiedä mitä. Todennäköisesti salaattia ja ehkä sen kaveriksi pinaattia. Oman maan pinaatit on taas jo loppu pakastimesta vaikka kasvatin viime kesänä edellistä kesää enemmän.

Kolmen kuukauden päästä jo istutellaan pinaatti. Menisipä viikot nopeasti.

Tulva

Lähdin aamulla vierailulle keskimmäisen pojan luokkaan. Olen ollut luokassa vuorotteluvapaani aikana muutaman päivän, avustamassa lastani ja siinä samalla olen ollut yhdet silmät ja kädet lisää. Antoisia päiviä joita lupasin tulla tekemään lisää vielä kevään aikana.

 Aamulla hiekkatiemme tilanne oli tämä. Siltarumpu on jäätynyt eikä vesi pääse virtaamaan rumpua pitkin ojaan ja jatkamaan matkaa.

 Kun tulin muutaman tunnin päästä takaisin kotiin, oli vesi noussut jo kokonaan tielle. Tieltä vesi valuu nyt ojaan ja sitä kautta matkustaa koskeen ja siitä toista ojaa pitkin järveen niin kuin pitääkin.

 Tielle tämä ei ole hyvä juttu ja asia täytyy ottaa seuraavassa tiekokouksessa puheeksi. Siltarummun täytyy toimia sillä nyt virtaava vesi syö tietä ja on kuluttanut jo tien hiekkapintaan railot. Kohta tuosta ei pääse autolla kulkemaan jos pahasti käy.

 Oma piha ja pihatie on yhtä suurta jääkenttää. Hiekoitettu on, mutta vain tärkeimmät kulkuväylät. Peltilehmät saavat selvitä omin voimin nastarenkaiden kanssa.

Aitan takana on hyvä tulvan alku mutta tämä ei enää ole aitalle haitaksi. Aitta on nostettu ylös eikä aitan helmat enää pääse makaamaan vedessä kuten vielä viime vuonna teki.

Loppuun kuva erittäin, siis erittäin vihaisesta kissasta joka oli jäänyt pihalle kouluvierailuni ajaksi. Kun kuulin naukumisen enkä nähnyt kissaa niin ajattelin että luoja, nyt on jollekin kissoistamme käynyt pahasti, vähintään on pää puoliksi irti. Eipä ollut, oli vain vihastunut Iines kun oli joutunut jäämään muutamaksi tunniksi sateeseen ja märkään ihan yksin. Purki sitten huutamalla minulle kurjuuttaan. Nyt on takassa tulet Iinestä varten ja villaviltti alla. Huutaminen on vaihtunut tyytyväiseen kehräykseen.

Aikuiset lapset

Tänä vuonna pääsen sanomaan olevani kahden aikuisen lapsen äiti. Vanhin lapsi on jo lentänyt pesästä ja todennäköisesti toiseksi vanhinkin ottaa siivet alleen syksyyn mennessä. Haikeita hetkiä.

Ja myös hauskoja. Leivoin tällä viikolla keskimmäisen pojan kouluun mokkapaloja. Paikalla keittiössä olivat myös nuo kaksi vanhinta lasta, ne aikuiset. Ihan syystä olivat, molemmat kärkkyivät leivonta-astioita ja sitä kuka ehtii ensin nuolla taikinakulhon ja vispilät. Äitinä on mahtava seurata kahden aikuisen lapsen leikkimielistä nahistelua siitä että vispilät ja kulho menee tasan heidän kesken. Kompromissina mummin mussukka sai yhden vispilän itselleen ja loput jäi muille.

 Eilen leivoin taas, tällä kertaa oman porukan iloksi. Kotona oli vain nuorimmat pojat, kumpainenkaan ei tapellut kulhoista ja vispilöistä. Jäivät nuolematta kun en asiasta huudellut. Leipomukseni oli ihan tarkoituksella jotain muuta kuin Runebergin päivään tai laskiaiseen liittyvää.

Uusimmassa Yhteishyvässä oli ohje jota halusin testata, nämä Marianne-leivokset. Ohjeesta poiketen leikkasin leivokset neliöiksi, sydämenmuotoisissa olisi  tullut ihan liikaa hukkapaloja. Sitä hieman ihmettelin, että ohjeen mukaan siitä tulee vain n. 6-8 palaa. Minä leikkasin palat 15 osaan eikä leivoksista silti tullut mitään minikokoisia. Ehkä sydänmuotilla ei saa kuin sen 6-8 palaa.

Maku oli juuri niin hyvä kun ohje antoi ymmärtää. Tänään tuhotaan loput leivoksista lasten, aikuisten lasten, mummin mussukan, vävypojan ja meidän vanhempien kesken.