keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Kahden ja puolen euron mekko

Sunnuntaina aamulla mies ehdotti, että voitaisiin lähteä kiertämään kirppareita. Kahta kertaa minua ei tarvinnut pyytää vaikka tiesin, että tiistaina on kirpparikierros ystävän kanssa. Mitään erityistä ei löytynyt ennen kuin viimeiseltä kirpparilta ja sekin lähes viimeisestä pöydästä mitä katsoin. Nappasin Fransan farkkumekon sovittamatta mukaani ja menin kassalle.
 Kassalla tuli toinen yllätys, mekon hinta viisi euroa olikin kaksi ja puoli euroa. Sehän sopi minulle. Kotona lykkäsin mekon samantein pyykkikoneeseen jotta saisin se mahdollisimman pian päälle.

Tuosta yläkuvasta on muuten pakko mainita, että en malttanut rajata kaikkea kodinhoitohuoneen tavaraa kuvasta pois ihan siitä syystä että sain kerrankin meidän pulloharjan eli Iineksen samaa kuvaan. Neito, tai muori kuten itse sanomme on kasvattanut melkoisen talvikarvan tänä vuonna. Huvittavinta asiassa on kuitenkin se, että Iines ulkoilee kissoistamme kaikkein vähiten. Jopa -2 astetta yhdistettynä lumihankeen on liikaa.

 Vaan palataan asiaan eli mekkoon. Laitoin sen eilen ensi kertaa päälle ja voi miten olin tyytyväinen. Farkkumekkoa minulla ei ole ollut pitkiin aikoihin. Pituus olisi voinut olla himpun pidempi mutta sen korjasin laittamalla mekon alle mustan trikoohameen. Ja näin talvella puin alle myös mustan trikoopaidan. Kesällä tätä voinee pitää päällä sellaisenaan tai kevyemmän alusvaatetuksen kanssa.

Kyllä kannatti lähteä kirpparille vaikka se onkin ihan erilaista kierrellä miehen kuin ystävän kanssa.



16 kommenttia:

  1. Onpas kiva löytö tuo mekko ja minkä hintainen! Miksiköhän minä en löydä kirppareilta oikein mitään????

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sitä ihan joka viikko tule tällaisia löytöjä vastaan, tiistaina ostin lähinnä pari vaatetta mummin mussukalle. Mutta aina ne löydöt ilahduttaa, ja rahan säästö.

      Poista
  2. Hieno löytö. Kaunis ja monikäyttöinen mekko, olisin varmaan itsekin kotiuttanut. Iines on kaunotar talviturkissaan vaikka ujona käänsikin selkänsä kameralle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä Iines halusi näyttää kauniin selkäpuolensa, masukarvat on tällä hetkellä aika viidakko vaikka olen poistanut takut. Mekko oli tämän vuoden paras löytö, miehen mielestä paras on vanha radio jonka osti.

      Poista
  3. Niin ja tuollaista farkkumekkoa voisi mallata myös tunikaksi (vaikka hieman lyhennettynä) legginsien päälle. Piri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunikapituinen tuo ehkä enemmän on, minä olen vielä lyhyt ihminen. Kesällä leggarit alle :)

      Poista
  4. Hieno ja aivan mahdottoman edullinen löytö. Farkkumekkoihin ei aika pure ja tuota voi hyvin käyttää myös legginsien tai kapeiden farkkujen kanssa. Ja ukko mukana kirpparilla! Ei kyllä meillä onnistu.
    Ihana pulloharja- kaunotar. Sopii häntä kuvata ja esitellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä mies on tehnyt melkoisia helmilöytöjä kirppareilta. Äijäroinaa yleensä katselee mutta osuu se katse joskus muuhunkin. Pari valaisintamme on miehen löytöjä.
      Farkkumekot on ajattomia ja minulle joka en niin viimeisimmästä muodista välitä niin oikein sopivia.

      Poista
  5. Hieno löytö! Kiva nähdä kuva sinustakin, en muistakaan ennen nähneeni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kuvia ollut blogissa aina välillä :) Mutta nyt on taas painoa kertynyt siihen malliin että olen vältellyt omakuvia...

      Poista
  6. Sopii sinulle kauniisti ja ihanaa saada blogillesi kasvot. On mukava nähdä kuka blogia kirjoittelee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mekko on just eikä melkein mun tyyliä, tykkään pitää mekkoja ja hameita. Kasvokuvia on harvakseltaan ollut blogissa :)

      Poista
  7. Teitpä hienon löydön! Joskus kirpparilta tekee oikeita löytöjä, usein pitää tyytyä vain kiertelemään ja hypistelemään. Liityi itse fb-haasteeseen, jossa ollaan vuosi ostamatta uusia vaatteita, joten kirpparit tulevat tänä vuonna tutuiksi.

    VastaaPoista
  8. Olipas löytö!!! Se sopii sinulle mitä parhaiten. Jos sinusta tuntuu, että se on vähän liian lyhyt, niin talvella siellä voi pitää jotakin ohutta mekkoa. Myös housujen kanssa se sopii hyvin. Itse olen siirtynyt myös tuollaiseen kerrospukeutumiseen ja viihdyn tosi hyvin.

    VastaaPoista
  9. Mulla sama, pöllin vuosia sitten työkaverilta!

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)