lauantai 6. helmikuuta 2016

2/7

Siskon tuoleista on valmiina kaksi seitsemäsosaa. Äidin piti tuoda siskolta tullessaan seuraavat kaksi tuolia mutta ne unohtuivatkin kyydistä. Joten urakan jatkuminen venyy hieman. Tavoite on saada tänä keväänä ainakin kaksi uutta tuolia valmiiksi. Seuraavalle kaudelle jäisi enää kolme tuolia. Näiden kahden ekan tuolin kanssa kävi vähän köpelösti. Maalasin ne siskon ostamalla maalilla enkä ajatellut sen enempää. Voi karmea mitä maalia oli vesiliukoinen kalustemaali. Ei muuta kuin maalaaminen seis ja tuolit uuteen hiontaan. Toisella yrittämällä käytin liuotinpohjaista Uulan kalustemaalia ja johan on parempi tulos.
 Tässä toinen tuoleista ennen kunnostamista.
 Ja tässä molemmat kunnostamisen jälkeen. Molemmista tuoleista on kiristetty istuinosan ruuvit, vanhat maalit on poistettu ja maalattu päälle uusi maali. Työn jälkeen en ole 100% tyytyväinen ylläkerrotun maaliepisodin takia mutta eivätköhän nämä kelpaa siskon lapsiperheeseen.
Tuolinen sävy on enemmän kerman värinen kuin valkoinen, pieni sävytys on minusta aina hyvä tehdä. Sävyn valitsin ilman siskon hyväksyntää joten hänen ei auta nyt muuta kuin tykätä näistä. Itse ainakin tykkään todella paljon tuolin muodoista, tuolin selustan pinnoista ja yläosan kaaresta. Sekä uudesta sävystä.

Parin viikon päästä, talvilomalla pääsen siskon ruokapatojen ääreen pariksi päiväksi, tuomisina sisko saa kaksi kuin uutta tuolia. Ja sillä reissulla viimeistään tuon uudet tuolit kunnostukseen.

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Ihan kelvollinen, tuolit on yllättävän hankalia maalata.

      Poista
  2. Vau, saipa tuolit uuden elämän, hyvälle näyttää!

    VastaaPoista
  3. Eka kertaa blogissasi! Mielenkiintoinen ja kiva blogi sinulla. - Blogissani on arvonta, jossa on palkintoina kolme mielenkiintoista puutarhakirjaa. Käyhän kurkkaamassa, jos puutarhakirjat kiinnostavat. Mukavaa laskiaissunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa lukemaan blogia. Täytyy myöntää että puutarhakirjat kiinnostavat aina, siispä vierailulle :)

      Poista

Kiitos kommenteista :)