tiistai 30. maaliskuuta 2021

Tervetullut sade

 Viime yön kova sade sulatti pihasta todella paljon lunta. Vastapainoksi meillä on nyt sitten lätäköitä ympäri pihaa ja puutarhaa sekä kivipurolla on lievästi sanoen tulva. Ummistan silmäni kaikkialla seisovan veden suhteen ja nautin vain niistä pienistä ihanuuksista joita tulee esiin lumen alta.

Kiurunkannuksia pompsahti esiin yhdessä yössä. Eilen en näitä huomannut. Ja ihan kuin olisivat lisääntyneet viime vuodesta. Jos oikein muistan, nämä ovat punaista 'Beth Evans' lajiketta.
Krookuksia nousee kuin sieniä sateella. Näiden pitäisi olla väriltään kauniin vaalean keltaisia.
Ja jotta en joudu sanomaan uudestaan, että pitäisi olla, niin suojasin krookukset jäniksiltä vaikka eivät lankakorit ole mikään kaunis näky.
Otin viime keväänä ison riskin ja siirsin suurimman jouluruusuni kokonaisena arboretumin ison kiven juurelta talon edustan penkkiin. Riski kannatti sillä jouluruusu on viihtynyt selvästi paremmin uudessa paikassa. Myös nuppujen määrä kertoo saman asian, sillä nuppuja ei ole ollut koskaan aikaisemmin näin runsaasti.
Tuo ihana pieni pinkki alku kuuluu pionille 'Bartzella'. Istutin niitä viime syksynä kaksi kappaletta ja toinen on hengissä tämän perusteella, toisesta ei vielä näy mitään. Toisaalta monesta muustakaan pionista ei näy vielä mitään eloa, joten toivoa toisen bartzellan suhteen on.
Juuri ennen joulua löysin alennusmyynnistä ihan älyttömän halvalla punaisia jouluruusuja. Otsalampun valossa istutin ne nippa nappa ennen lumen tuloa puutarhaan ja unohdin sinne. Muistin jouluruusut vasta nyt kun ihmettelin mitä lumen alta paljastuu. Kolme hengissä olevaa olen toistaiseksi löytänyt.
Pähkinäpensaan alla on neljä rypästä lumikelloja. Jokainen ryppäistä on hiljalleen kasvanut. Jokohan uskaltaisin jakaa ryppäät ja saada pähkinäpensaan alle laajemman kasvuston lumikelloja? En ole poistanut kuivia lehtiä koska näyttää siltä, että lumikellot puskevat esiin myös lehtien alta.

Pääsiäisen sääennusteita olen seurannut tiiviisti. Tarkoituksena on aloitella puutarhatöitä, jos ei muuta niin sakset saa kyytiä kun leikkaan omenapuut ja muut joita voi leikata keväällä. Ihan hyvältä näyttää toistaiseksi, joitain plusasteita eikä ihan jokaiselle päivälle vesisadetta.


lauantai 27. maaliskuuta 2021

Lupaavalta näyttää

 Aurinko tekee ihmeitä ja sulattaa hyvällä vauhdilla lumia. Yläpihan kukkapenkki on sulanut osittain ja se mitä sieltä paljastuu, näyttää lupaavalta.

Itse Latviasta tuoduista ja viime kesänä siemenistä kasvatettu palloesikko on hengissä. Mahtaisikohan kukkia jo tänä vuonna?
Siirsin aiemmin arboretumissa kasvaneen 'Frosty Morning' maksaruohon yläpihalle. Paikan paremmuudesta en vielä tiedä, mutta ainakin herkkis on hengissä.
Tarhakullero 'Alabaster' työntää versojaan esiin heti kun lumi on väistynyt maisemaa pimentämästä.

Hankin viime kesänä pinkkinä kukkivan salvian, valitettavasti nimi on jossain hyvässä niin hyvässä tallessa etten löytänyt sitä tähän postaukseen. Olin melko varma, että tämä nyt ainakaan ei talvehdi puutarhassa. Näkyy talvehtineen.
Siirrytään seuraavaksi alppiruusumetsikköön. Hankin Mustilan arboretumin elokuisesta taimitapahtumasta alppikellon taimen. Olin rohkea ja jaoin sen kotona kahtia. Molemmat puolikkaat voivat hienosti ja uskallan odottaa jopa niiden kukkimista.
Samasta paikasta hankittu safiirihortensia on tehnyt jo näin komeat silmut. Samassa on hyvä mainita, että vieressä kasvavat mustaselja sekä täysikuuvaahtera Acer shirasawanum ovat hengissä. Hengästyttävän hienoa ja luultavasti täysin runsaslumisen talven ansiota. Vaikka toisaalta alppiruusumetsikkö on vähälumisin alue koko puutarhassa, siellä ei ole enää yhtään lunta.
Loppuun pieni esikkouutinen. Tämän vihreän klöntin hankin vuosi sitten keväällä lasikuistia ilahduttamaan. Myöhemmin istutin esikon puutarhaan ja siellä se kukki pitkälle syksyyn saakka pinkin neilikkaruusun alla. Paikka on edelleen sama ja kuten huomaa, talvehdittu on onnistuneesti.
Suurin yllätys on päällimmäisen lehden alla. Esikko poloinen pukkaa jo kukkaa. En tiedä pitäisikö tuo suojata jotenkin, tänne on luvattu vielä ihan kunnon pakkasöitä.

Seuraavaksi on työlistalla tuoksuherneiden ja samettiruusujen kylvöt joten taidan lähteä tekemään homman samantien.


perjantai 26. maaliskuuta 2021

Luonnonvoimien armoilla

Maailmanlaajuisesti elämme pienen, mutta niin voimakkaan luonnonvoiman armoilla. Täällä omassa lintukodossamme olimme eilen kovan tuulen armoilla. Tein töitä etänä kotona ja kuuntelin kun tuuli riepotteli taloa, rutina vain kävi välillä. Ajattelin, että selvittiin, ei edes sähköt pätkineet. Tänään tein pienen kierroksen puutarhassa ja huomasin ettemme kuitenkaan selvinneet vaurioitta.

Tuuli oli hajoittanut kasvihuoneen seinästä yhden ikkunan. Onni onnettomuudessa ettei siellä ollut vielä tomaatteja. Sirpaleet on helppo siivota pois tyhjästä kasvihuoneesta. Mies jo lupaili, että tilaa heti tuohon muovilevyn eli pleksin. Taitaa olla jo neljäs ikkuna mikä on vaihdettu muoviseksi. Ikkunathan ovat vanhat kaupan ikkunat ja niissä on aika monessa säröjä. Tuuli kun pusertaa sellaista ikkunaa karmeissaan niin ei ihme että sopivassa kohtaa hajoaa.
Viikolopun työ on kerätä sirpaleet pois, tyhjään multasäkkiin ja roskiin. Samalla pitää miettiä perustuksena olevan hirren kohtalo, se alkaa olla huonossa hapessa ja melkoisen laho. Yhden ikkunan puuttuessa voisi olla hyvä hetki vaihtaa hirsi uuteen.
Luonnonvoimien armoilla ollaan myös kivipurolla ja lammikossa johon puro päättyy. Lammikko eli tulva-allas on täynnä eikä tyhjene putkestaan joka on visusti jään alla. Olisi pitänyt olla syksyllä viisas ja laittaa vesiletku putken läpi niin se ei olisi jäätynyt niin herkästi. Nyt vesi pääsee valumaan pihatielle ja kuluttamaan sen pintaa.
Kolmas luonnonvoima aurinko, tuo koko ajan esiin kevään merkkejä. Tässä ensimmäiset tulppaanin piipot rinnepuutarhassa. Vähän apua annoin ja heitin tuohon tuhkaa, siksi näky on likainen. Mutta selvästi tulppaaneilla on kiire, sieltä vain puskevat lumen läpi kohti kukintaa.

Sääennuste lupailee pääsiäiseksi kylmenevää, mutta pidetään peukkuja ettei toteudu vaan lämmin sää jatkuu.


keskiviikko 24. maaliskuuta 2021

Pikkiriikkistä iloa

 Parin päivän plusasteet ja aurinko,  mikä vaikutus niiden yhdistelmällä onkaan ollut. Puutarhasta löytyy heti pieniä ilon ryöpsäyksiä.

Sinivuokkoja arboretumin suuren tammen alla. Mikä ilon aihe, että edes osa vuokoista on hengissä. ja tietysti tuoreita jäniksen papanoita. Ei kai ne syö sinivuokkoja?
Sain viime kesänä talvion taimia. Istutin ne kantopuutarhan viereen. Paikka on erittäin kuiva ja kesällä varjoinen. Tässä ei ole ollut lunta paljoakaan koko talvena mutta silti on muutama pikkutaimi hengissä. Toiveena on talvion levittäytyminen koko alueelle.
Koristeomenapuun alla asustelevat lumikellot ovat lähes samassa pisteessä kuin pari viikkoa sitten. Aurinkoinen sää saa niihin eloa nopeasti. Kukkia näyttäisi tulevan ilahduttavan paljon.
Talon eteläpäädystä lumet ovat hävinneet kuin tuhka tuuleen. Tuohon vielä lisättiin lunta niin, että sitä oli koko kivijalan kohdalla aina lautaverhoiluun saakka. Kulmassa kasvaa ruusu 'Flammentanz' ja kissanminttu. Molemmat hengissä vaikkakin ruususta on latva katkennut ilmeisesti lumen painon takia.

Jotta totuus ei unohtuisi niin tässä on todellista lumitilannetta. Ihan heti ei päästä jatkamaan kasvihuoneen rakentamista. Vappu voisi olla hyvä tavoite aloittaa katon rakentaminen. Verkkojen sisällä on ruusu 'Ilo' ja helmipihlaja. Ruusua on hieman naposteltu verkon päältä mutta se kyllä selviää.

Miten hyvältä tällaiset pienet asiat tuntuukaan, talviahdistus alkoi heti helpottua.

maanantai 22. maaliskuuta 2021

Kuvittelua

 Minulla on eräs tapa josta nyt kerron teille. Jos en saa nukkumaan käydessä heti unta, siirrän ajatukseni puutarhaan. Käyn mielessäni läpi jotain puutarhan aluetta ja sitä mitä teen alueella sitten kesällä. Uni tulee nopeasti enkä välttämättä aamulla muista mitä suunnittelin ja kuvittelin. No olen niin hyvä nukahtamaan, että näin käy vain harvoin. Mutta hyvä keino siihenkin jos työasiat alkavat pyöriä liikaa mielessä vapaa-ajalla.

Koska kevät etenee omalla painollaan, voin täällä blogissakin kuvitella ensi kesän puutarhaa.

Kuvittelen mielessäni kasvaneet kirjopikarililjakasvustot. Kaikki runsastuneet ja vähintään tuplaantuneet.
Jänikset söivät kaikki monivuotisena kasvavat kärhöt. Siitä huolimatta kuvittelen miten upeassa kukassa ne ovat jo ensi kesänä.
En suunnitelmistani huolimatta jakanut kesällä lilaa esikkoa. Kuvitelmissani se on tehty suit sait sukkelaan heti keväällä.
Ensi kesäni kuvitelmissa kaikki iirikset kukkivat runsaasti ja elinvoimaisina. Kuten tämä kirpputorilta vaihtokauppana saatu iiris tekee joka vuosi.
Kuvittelen miten loistavia kasviyhdistelmiä olen onnistunut loihtimaan viime kesän puutarhahuumassa. Pinkin harmaakäenkukan, vaaleanpunaisen kiiltoleimun ja myskimalvan liitto syntyi täysin vahingossa mutta tykkään siitä todella paljon.
Kuvittelen ensi kesän olevan mahtikesä pioneille. Kaikki kukkivat runsaasti eikä silloin sada pisaraakaan vettä. Jokaisen pionitarhurin unelmaa.
Olen kuvitellut erilaisia käyttökohteita kiviaarteilleni.
Lopulta olen päätynyt kuvittelemaan miten viime kaudella kasvitetut alueet kukkivat runsaina ja valmiina. Talvivaurioita ei ole tullut lumipeitteen alla ja rikkoja on harvinaisen vähän.

Hupia se on tämäkin, lumetonta kevätaikaa odotellessa.


lauantai 20. maaliskuuta 2021

Tomaatteja ja muita taimikasvatusjuttuja

 Kevät leikkii edelleen kuurupiiloa. Ensi viikon sääennuste näyttää lupaavalta, vihdoinkin oikeita plusasteita. Sisällä voi onneksi kuvitella kevättä. Viikko sitten kylvetyt tomaatit ovat itäneet kohtuullisen hyvin. 

Kuva on otettu aiemmin tällä viikolla, tuosta on jo pienet taimet vahvistuneet paljon. Luumutomaatti 'Mandat H' iti kaikkein heikoiten. Laitoin yhdeksän siementä ja vain kahdesta on noussut taimi. Ensi vuonna pitää muistaa kylvää erikseen sillä voi olla, että olisivat tarvinneet pidemmän ajan lattialämmön päällä kuin nopeimmat siemenet. Tai sitten syy on siinä, että tilaukseni saapui juuri niiden kovimpien pakkasten aikaan ja siemenet joutuivat olemaan postilaatikossa pakkasen armoilla monta tuntia. En tiedä voiko sekin vaikuttaa.
Kävin ostamassa uuden kasvilampun ja valaisimen lampulle. Ostin tuollaisen vanhan ajan työpöytälampun jota saa säädettyä. Uuden kasvilampun valo on punaisempaa kuin kahden vanhan valo mutta ei kuitenkaan täysin punaista.
Ruokakaupassa en voinut kävellä siemenhyllyjen ohi. Lisäksi myynnissä oli kasvatussettejä erittäin edullisesti. Otin paketin mansikkaa, nämä sain onnistumaan vuosi sitten. Nyt myynnissä oli eri lajiketta ja pakkohan sitä on kokeilla. Tosin kylvin siemenet omaan astiaan koska tämä pakkaus on mielestäni liian pieni. Yksi syy ostamisen oli se, että unohdin viime vuoden mansikat talveksi suureen sinkkisoikkoon jossa ne kasvoivat koko kesän, voi olla etteivät selviä siinä hengissä talvesta.

Lapsenlapset tulivat yökylään ja saivat vastata ruohojen koristeluista. Pääsiäisenä ruohoni eivät enää ole kovin tuoreen näköisiä mutta voi olla ettei koristeitakaan ole silloin enää jäljellä.

lauantai 13. maaliskuuta 2021

Huhuu kevät, missä olet?

 Kovasti on huhuiltu, rukoiltu, katsottu sääennusteita etuperin ja takaperin, ja melkein tanssittu kevättanssia mutta ei, ei näy kevättä. Toinen minäni kuiskii pään sisällä, että nyt on hyvä aika tehdä kevätsiivous, käydä läpi vaatekaappeja tai komeroita. En kuuntele sitä ääntä, en. Mieluummin uppoudun vanhoihin puutarhalehtiin, katson niskani kipeäksi netin puutarhaohjelmista ja plärään siemenvaraston sadanteen kertaan. Kevät, sinua odotetaan.

Jotta kestäisi paremmin sulamattoman lumen ja jäätävän pakkasen, kahmin ruokakaupasta kotimaisia kevätkukkijoita salin senkin päälle. Taidan hakea vielä toisen satsin sillä taidan halua ainakin valkoisia helmililjoja lisää. Ekologinen valinta koska helmililjat voi istuttaa keväällä puutarhaan ja saada kukkimaan siellä. Tete- ja perunanarsisseille teen saman vaan en usko, että kukkivat, eivät ole sitä tehneet aikaisemminkaan.
Tomaatit kylvin tänä aamuna. Tuli niitä taas 54kpl, mutta se on ihan kohtuullisesti. Pitää varautua uuteen kasvihuoneeseen ja sen tuomiin mahdollisuuksiin. Jos kasvihuone ei valmistu, voin ilahduttaa läheisiä tomaatin taimella.
Kaivoin esiin syksyllä istutettujen sipulikukkien ja kevätkukkijoiden myyntipakkaukset. Kävin läpi, ihastelin ja huokailin. Ihan oli unohtanut mitä tulikaan istutettua.
Siistin pahvilaput, järjestelin ja niputin vuoden 2020 nipuksi. Nipun liitin aikaisempien vuosien nippujen joukkoon.
Keskiviikkona kylvetyt ohraruohot olivat itäneet kodinhoitohuoneen lattialämmön päällä. Siirsin astiat salin ruokapöydän päälle jossa saavat enemmän valoa. Ehkä hiukan ajoissa laitettu, mutta ajattelin, että ruohot pitää olla kun lapsenlapset tulevat virpomaan. Kumpikin saa oman ruohon jossa on ruohon lisäksi suklaapupuja ja -leppäkerttuja. Jokavuotinen perinne.

Nyt taidan lähteä katsomaan löytyykö omilta mailta jo pajunkissoja, samalla on hyvä kiertää ja tarkastaa taas kerran jänisvauriot sekä onko havukasvien suojaukset pitäneet viime päivien myrskyissä ja tuulissa.


tiistai 2. maaliskuuta 2021

Valmistaumista

Tänä keväänä olen valmistautunut huolellisesti kylvöihin. Kävin kaikki kylvöastiat läpi ja järjestelin ne paremmin. Ostin multaa. Tilasin puuttuvat siemenet, ostin kaupasta lisää ja kävin vanhat varastot läpi. Luovuin niistä lajikkeista joita en kasvata tänä vuonna. 

Kylvöastiat pestyinä ja siististi pakattuina. Näin ne mahtuvat paremmin eteisen kaappiin jossa niitä säilytetään.
Perinteisesti olen kasvattanut tomaatteja maitotölkeissä. Hyväksi on havaittu myös puolen kilon jogurtin astia eli tuo valkoinen purkki. Kestää pesun ja voi käyttää useaan kertaan. Pohjaan olen tehnyt piikillä reiät. Tänä vuonna ei tarvitse säästellä maitotölkkejä,  jogurttipurkkeja on tarpeeksi paljon. Tykkään purkeista myös sen takia ettei niissä ole mitään tekstiä.
Kurkut ovat tässä, tosin niiden kylvö on vasta huhtikuussa mutta onpahan hankittu valmiiksi eikä tarvitse hankkiessa katsoa tyhjää hyllyä kaupassa. Kasvihuoneeseen tulee kurkkutytöt 'Bella F1', 'Louisa F1' ja 'Sonja' joka on luomusiemen. Vain Bellasta on aikaisempaa kokemusta ja se oli niin hyvä, että valikoitui uudestaan kasvatettavaksi.
Tomaatteja tulee, tietysti. Luumutomaatti 'Mandat H', lajike jota piti metsästää. Lopuksi tajusin hakea netistä ruotsiksi ja kävi tuuri, löytyi yhdestä ruotsalaisesta liikkeestä joka toimittaa Suomeen. Otin siemeniä kolmen vuoden tarpeiksi sillä tämä on paras kasvattamistani luumutomaateista.  Amppelitomaatti 'Micro Cherry' epäonnistui edellisen kerran mutta yritetään uudestaan koska siemeniä on vielä ja luotan siihen että saan nämä amppeleissa uuteen kasvihuoneeseen. 'Moneymaker' on luottolajike jota olen kasvattanut monta vuotta.
Vasemmassa reunassa on nimetön virolainen pensastomaatti joka tekee kirsikkatomaatteja. Paras kirsikkapensastomaatti jota olen kasvattanut eikä siemeniä saa mistään. Pariksi vuodeksi niitä vielä on, mutta sitten on  varasto käytetty. Pensastomaatti 'Vilma' osoittautui viime vuonna uudelleen kasvattamisen arvoiseksi. Samoin keltainen kirsikkatomaatti 'Balconi Yellow F1' joka teki ihan mielettömän suuren sadon.
Kesäkurpitsassa samat lajikkeet kuin aina, 'Black Beauty' ja 'Diamont'. Yritän pysytellä vain yhdessä laatikossa kesäkurpitsaa ettemme huku siihen kuten joka kesä tuppaa käymään. Eli vain 3-4 taimea kasvamaan. Kesäkurpitsat siirtyy kasvimaalle ja kesäkurpitsalaatikoihin luumulehtoon tulee mansikkaa.

Yksi lisätilaus tuli tehtyä juuri äsken. Sain isältäni vinkin jonka kävin heti tarkastamassa. Pohjoismaiden yhteinen geenipankki myy 1.3.2021 alkaen siemeniä ja perunoita myös yksityisihmisille. Tilasin salaattia, porkkanaa ja harjaneilikkaa, yhden pussin hinta oli n. 2,5 euroa ja sisältää postimaksun. Tässä on geenipankin osoite: www.nordgen.org/fi/kauppa. Osa valikoimasta oli jo loppuunmyyty, mutta suosittelen silti käymään ja tutustumaan sivustoon. Tämä ei ole maksettu mainos. Samaan syssyyn kerron, että Bauhausista saa taas edullisesti Bartzella-pionia, yhden juurakon hinta n. 7 euroa, tai neljä kolmen hinnalla. Juurakko myydään turpeen seassa avojuurisena. En ostanut tällä kertaa mutta viime vuonna ostin ja istutin kotona noin kolmen litran ruukkuun , aluksi pidin sisällä ja kun sää lämpeni niin lasikuistilla, Kesällä istutin hyvin kasvaneet juurakot perennapenkkiin.