lauantai 20. maaliskuuta 2021

Tomaatteja ja muita taimikasvatusjuttuja

 Kevät leikkii edelleen kuurupiiloa. Ensi viikon sääennuste näyttää lupaavalta, vihdoinkin oikeita plusasteita. Sisällä voi onneksi kuvitella kevättä. Viikko sitten kylvetyt tomaatit ovat itäneet kohtuullisen hyvin. 

Kuva on otettu aiemmin tällä viikolla, tuosta on jo pienet taimet vahvistuneet paljon. Luumutomaatti 'Mandat H' iti kaikkein heikoiten. Laitoin yhdeksän siementä ja vain kahdesta on noussut taimi. Ensi vuonna pitää muistaa kylvää erikseen sillä voi olla, että olisivat tarvinneet pidemmän ajan lattialämmön päällä kuin nopeimmat siemenet. Tai sitten syy on siinä, että tilaukseni saapui juuri niiden kovimpien pakkasten aikaan ja siemenet joutuivat olemaan postilaatikossa pakkasen armoilla monta tuntia. En tiedä voiko sekin vaikuttaa.
Kävin ostamassa uuden kasvilampun ja valaisimen lampulle. Ostin tuollaisen vanhan ajan työpöytälampun jota saa säädettyä. Uuden kasvilampun valo on punaisempaa kuin kahden vanhan valo mutta ei kuitenkaan täysin punaista.
Ruokakaupassa en voinut kävellä siemenhyllyjen ohi. Lisäksi myynnissä oli kasvatussettejä erittäin edullisesti. Otin paketin mansikkaa, nämä sain onnistumaan vuosi sitten. Nyt myynnissä oli eri lajiketta ja pakkohan sitä on kokeilla. Tosin kylvin siemenet omaan astiaan koska tämä pakkaus on mielestäni liian pieni. Yksi syy ostamisen oli se, että unohdin viime vuoden mansikat talveksi suureen sinkkisoikkoon jossa ne kasvoivat koko kesän, voi olla etteivät selviä siinä hengissä talvesta.

Lapsenlapset tulivat yökylään ja saivat vastata ruohojen koristeluista. Pääsiäisenä ruohoni eivät enää ole kovin tuoreen näköisiä mutta voi olla ettei koristeitakaan ole silloin enää jäljellä.

16 kommenttia:

  1. Ihanan keväinen tuo ruohoasetelma!
    Toivottavasti loputkin itävät ja kaikki kasvaa kunnolla myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tomaatit ovat joskus oikullisia, jostain lajikkeista itää kymmenenkin vuotta vanhat siemenet ja joistain ei kunnolla edes tuoreet. Uusintakylvöjä vaan jos ei muu auta.

      Poista
  2. Voi että, ihanat nuo lapsenlapsesi koristelut ♥ Lapset on kyllä niin ihania. Terhakat tomaatintaimet tulossa, ja makoisa kesä! Keväistyviä ilmoja toivotellen ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsenlapset ovat ihania, nyt odotellaan hetki ja sitten lähdetään yhdessä keräämään pajunkissoja.

      Poista
  3. Täälä tuloo lunta vaakasuarahan. Ei auta ku toivua, että ens viikon ennustetut lämpötilat toteutuus. Siälon jo kunnon viherrystä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen satoi meilläkin mutta nyt paistaa aurinko. Ihanaa!

      Poista
  4. Kylläpä vihreät pääsiäisruohot näyttävät ihanilta! Koristeet ilahduttavat varmasti lapsenlapsia, kiva, että olet jaksanut laittaa ruohot lasten iloksi :).
    Onhan sinulla tulossa niin hyvä määrä tomaatteja, että eiköhän niistä riitä, vaikka ihan kaikki eivät itäneet.
    Täälläkin on nyt kunnon lumipyry. Ehdimme kiertää aamulenkin melkein kokonaan poudalla, mutta näyttää siltä, etä sadetta riittää nyt useammaksi tunniksi.
    Ensi viikon ennuste näyttää oikein lupaavalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä riittää taimia, 'Mandat H' harmittaa hiukan koska siihen erityisesti halusin panostaa. Kevät saisi jo tulla :)

      Poista
  5. Tomaattien itämisessä on tänä keväänä ollut outoa hitautta. Kylvin myös samaan pottiin useamman siemenen, jotka sitten itivät eri aikaan. Aika hankala kaivaa vähemmän kasvaneiden seasta pidemmälle edistyneitä, joten taidan jatkossa keskittyä kylvämään vähemmän samaan pottiin. Laillasi mietin, että eri lajikkeet tarvitsevat eri pituisen ajan lattialämmössä.
    Näin jossain siementen itämistestin, mutta harmikseni unohdin ottaa sen talteen. Kelluivatko huonot vai oliko se toisinpäin?
    Ihanan raikkaat pääsiäisruohot. Tärkeintä, että lapsenlapset pääsivät niitä koristelemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä siemen vaistoaa tämän hitaan kevään. Hajakylvöjä en enää ole tehnyt mutta mietin pitäisikö vielä enemmän laittaa kylvöjä eri astioihin koska itäminen tapahtuu niin kovin eri aikaan. Hankalaa ja kun tilaakaan ei ole yhtään liikaa. Pionin siemeniä olen kokeillut veteen laittamalla ja muistaakseni huonot kelluivat. Tomaatin siemenet ovat niin pieniä että kelluiskohan ne kaikki?

      Poista
  6. Sieltä ne tomaatintaimetkin puskevat valoa kohti. Minullakin tomaatit itivät epätasaisesti. Ehkä eri lajikkeet tosiaan vaativat eri mittaisen ajan lämmintä itääkseen. Meillä tuiskutti lunta tänään ihan urakalla. Hanget kasvoivat taas varmasti yli 70 senttiin ja kun lämpötilakin kääntyi pakkaselle, ei tarvitse taas pariin päivään kevättä fiilistellä. No, kyllä se sieltä aikanaan tulee. Suloiset pääsiäisruohoasetelmat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienosti puskevat ja näkyisi tulevan tanakat taimet nyt kun lisää taimivaloa. Täällä oli tuuli mutta lunta tuli lisää vain vähän. Eiköhän lumi sula nyt on luvassa hyviä plussakelejä.

      Poista
  7. Nyt alkaa näyttää hieman lupaavammalta, kun säätiedotuksia tarkastelee. Ehkä se kevät vihdoin tulee.
    Uskon, että nämä meidän kaikkien sisäkasvatuksetkin saavat nyt uutta buustia, kun luonnonvaloakin alkaa olla enemmän.
    Aurinkoista uutta viikkoa! <3

    VastaaPoista
  8. Lohdullista, että muillakin takkuaa tomaattien kanssa. Täällä ovat aiempien vuosien hosulit jumittaneet mullassa niin kauan, että laitoin jo varasiemeniäkin samoihin potteihin. Todella paljon ärsyttää etenkin sellaisten lajikkeiden kohdalla joista on saanut vain pari siementä kokeiluun.
    Täällä satoi viikonloppuna lisää lunta, nyt se oli sellaista raskasta tavaraa joka takuulla painaa kasaan talven mittaan kertyneitä kinoksia. Vihdoin täälläkin näyttää pitempi ennuste plussakelejä, öisin on vielä muutamia pakkasasteita.
    Herttaiset pääsiäisruohot.
    Oikein mukavaa keväistä viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Takkuaa, tänään saatoin nähdä yhdessä takkuavassa keltaisessa kirsikkatomaatissa pienen alun. Nekin juuri niitä siemeniä joita ei ollut yhtään liikaa. Samoin, hyvää kevätviikkoa.

      Poista

Kiitos kommenteista :)