lauantai 25. helmikuuta 2023

Blogi 14 vuotta ja arvonta

 Blogini täyttää tässä helmikuun lopulla 14 vuotta. Voisi sanoa sitä vaikka teini-ikäiseksi aikuisuuden kynnyksellä. Vuosien varrella ovat aiheet tulleet ja menneet, muuttuneet ja muotoutuneet. Nyt ollaan pääasiassa puutarhan parissa ja sen ympärillä pyörivissä aiheissa sivuten vähän muutakin. 

Viikolla olin Vantaalla kolme päivää ja satuin taas ah, niin ihanaan tanskalaiseen liikkeeseen, etten voinut lähteä sieltä tyhjin käsin pois. Ostin jotain pientä itselleni ja toiset samanlaiset arvottavaksi blogini lukijoiden kanssa.

Arvontaan voit osallistua kommentoimalla tätä postausta. Ei tarvitse olla kirjautunut lukija, mutta jätä tällöin tunnistettava nimimerkki itsestäsi tai sähköpostiosoite. Kaikille on tasapuolisesti yksi arpa. Ilmoita osallistutko A vai B setin arvontaan. Arvonta-aikaa on sunnuntaihin 5.3.2023 klo 18 asti. Jos kommenttisi ei näy heti, älä huolestu. Minulla on osittainen kommenttien valvonta käytössä ja klikkailen kyllä osallistumiskommenttisi näkyville ja se osallistuu arvontaan kunhan on jätetty ennen yllä olevaa aikaa. Toimitan voitot vain Suomessa olevaan osoitteeseen.

                                                                            SETTI A

Setti A sisältää ritarinkannuksen luomusiemeniä, pieniä paperipusseja siementen säilyttämistä varten ja istutusnarun säätökeppeineen.

SETTI B
Setti B sisältää tuoksuherneen luomusiemeniä, paperipusseja siementen säilyttämistä varten ja istutussyvyyttä näyttävän istutustikun.

Eli ei muuta kuin onnea arvontaan!


sunnuntai 19. helmikuuta 2023

Levoton olo

 Pitkä talvi alkaa tuntua. Levoton olo mikä kertoo siitä, että puutarhatöihin pitäisi päästä. Viime yönä satanut lisälumi ei auta asiassa yhtään. Tänään piti olla itselle tiukkana etten alkanut tehdä lisää kylvöjä, maaliskuussakin ehtii eikä vielä ole kiirettä tomaateille, kesäkukille ja muille kylvöille. Joten toisaalta ihan hyvä, että työn ja muiden menojen puolesta on ollut kiireistä.

Kelloköynnökset kasvavat mukavasti lisävalon alla. Yhdeksän liilaa ja neljä valkoista on hengissä. 
Paprikat itivät sittenkin vaikka kesti todella pitkään, myös ensimmäiset tomaatit ovat sirkkalehtien vaiheessa. Loput kylvän maaliskuussa, nyt on kylvettynä vain muutama 'Vilma' pensastomaatti.
Sipulikorin pohja häämöttää. Tasan kymmenen sipulia jäljellä viime kauden sadosta. Ei siis mitenkään hääppöiset jutut tällä kertaa, ehkä ensi postauksessa voisin kaivella siin viime kauden kohokohtia. Tulee samalla lääkettä levottomaan oloon.


lauantai 11. helmikuuta 2023

Jin ja Jang

 Viikko sitten sukumme sai karvaista täydennystä. Neljä korvaa, kahdeksan pientä käpälää ja kaksi uskomattoman pehmoista turkkia muutti tyttären kotiin. No arvatkaa vaan, olenko tehnyt tikusta asiaa jotta olen päässyt pieniä nuuhkuttelemaan.

Kuin Jin ja Jang.
Kissat ovat sisarukset, Maine coon rotua. Punainen on poika ja valkoinen tyttö. Uuteen kotiin tottuminen on sujunut hienosti ja lapsenlapset ovat näistä aivan haltioissaan.
Mennään kissoista puutarhaan. Kävin tekemässä kierroksen puutarhassa. Polveni on todella ärtynyt joten mihinkään varsinaiseen työhön en ryhtynyt, ihan vaan pieni kävelylenkki kasvihuoneelle ja pihatietä pitkin. Kasvihuoneessa oli sisällä +5 astetta lämmintä. Vesi tippui katolta ja muutenkin oli kovin keväinen tunnelma.
Parin edellisen päivän puhurit kinostivat lunta pieniksi dyyneiksi kasvihuoneen taakse. Kaikki omena- ja kirsikkapuut ovat hyvin verkotettuina, eikä niitä ole yritetty syödä. Matalasta lumipeitteestä on hyötyä. Tällaisista talvipäivistä pidän, tyyntä ja aurinko ja vain pari astetta pakkasta. No jos ihan itse saisin valita, niin nyt olisi jo kevät ja lumet poissa.


maanantai 6. helmikuuta 2023

Suuntana omavaraisuus 2. esikasvatukset 2023

 Minua pyydettiin mukaan tekemään suuntana omavaraisuus postauksia joita julkaistaan jokaisen kuukauden ensimmäisenä kuukautena. Postauksia luotsaavat tuttuun tapaan Satu  ja Heikki. Vähän aikaa mietin, pystynkö lähtemään mukaan omavaraispostausten tiimiin, riittääkö aika tai olenko oikea henkilö kirjoittamaan sillä meillä omavaraisuuden tavoittelu on joskus aika heikolla tolalla. Mutta ollaan mukana omana itsenä ja niillä omavaraisuuksilla mitä meillä on.

Helmikuun aiheena on esikasvatukset. No esikasvatuksiahan minä teen, kymmeniä tomaatteja, kurkkuja ja kesäkukkia kasvaa ikkunoilla ja valojen alla joka vuosi.

Esikasvatus voi tuntua mainosten perusteella melkoiselta välineurheilulta. Sanoisin, että pelko pois, välineitä kertyy ilman ostamistakin. Säilytän kaikki suuret muoviset jauhelihalaatikot joita talouteemme tulee, kaupasta saa ilmaiseksi karkkilaatikoita, viinirypälerasia on ykkönen esim. hankikylvöissä ja puolen kilon jogurttitölkki on juuri sopiva tomaatin taimelle. Tai maitotölkki joita kuvassa ei ole. Lisäbonuksena nämä kaikki ovat elintarvikemuovia ja ne voi kierrättää rikkoontumisen jälkeen pakkausmuoviin. Itselläni tuntuvat kestävän vuosia. Periaatteessa pärjäisin pelkästään näillä.
Mutta kyllä minultakin löytyy ostovälineitä. Esikasvatukseni on jo sen verran laajaa, että elämääni helpottaakseni käytän myös kaupan alustoja. Tosin kierrätän niitäkin vuodesta toiseen, vanhimmat ovat jo yli kymmenen vuotta vanhoja. Tomaatteja tein ensivuosina hajakylvönä, mutta nyt kylvän yhden siemenen per lokero. Helpottaa sitä vaihetta kun taimi koulitaan suurempaan astiaan. Purkkien ja lokeroiden alla käytän Ikean edullisia muovitarjottimia. Niistä voi kastella myös altakasteluna sillä tarjottimessa on juuri sopivan korkea reunus. Niistäkin vain yhden olen hankkinut uutena.
Ensimmäiset vuodet tein esikasvatuksia ilman lisävaloja. Nykyisin käytän valoja. Niitäkään ei ole pakko hankkia uutena jos tuntuvat liian kalliilta. Vain tuon mustan valaisimen olen hankkinut uutena ja senkin hyvin edullisesti. Lamput valaisimiin olen ostanut uusina, seuraava esikasvatus on niiden neljäs vuosi.
Entä missä kaikki tämä tavara säilytetään? Meillä ne säilytetään vintin portaiden alla olevassa komerossa. Sieltä saa kaiken helposti esille. Esikasvatumullan säilytän navetassa. Pyrin ostamaan mullan syksyisin alennuksesta, viime vuonna ei sattunut kohdalle joten tänä vuonna ostan mullan sieltä mistä edullisimmin saan. Mullan laatuun en ota kantaa, yksi tykkää yhdestä laadusta ja toinen toisesta, kokeilemalla löytynee jokaiselle sopiva. Mullan kierrätän käytön jälkeen kasvimaalle maanparannukseen. Tyhjään multasäkkiin kerään pakkausmuovia ja vien kierrätyspisteelle.
Keväällä ikkunalla on melkoinen tomaattiviidakko. Tomaattia esikasvatan joka vuosi 50-60 taimea. Osa menee eteenpäin työkavereille ja osa sukulaisille. Tomaatin kasvatuksessa suosin enemmän tuttuja lajikkeita sillä ne tuottavat varmasti satoa ja siten kustannukset pysyvät kohtuullisina sekä syötävää tulee lähes varmasti. Valmiita taimia en osta enkä laita edes lahjaksi saatuja kasvihuoneeseen. Tällä konstilla olen välttynyt kirvoilta ja muilta tuholaisilta. 
Kesän edetessä kasvihuoneissa on täyttä. Koska emme omista kellaria, meille on on tärkeää kasvattaa satoa vain sen verran mitä syömme tuoreena tai pystymme säilömään. Kurkuista osa syödään heti, tomaateissa sama juttu. Loput säilötään ja riittää sadosta myös jaettavaksi. On kiva viedä tuliaisina pussi itse kasvatettuja tomaatteja tai tölkki maustekurkkuja jotka on tehty omista kurkuista.
Esikasvatan myös kesäkukkia. Niiden siementen suhteen alan olla täysin omavarainen. Kehäkukat, tuoksuherneet ja krassit ovat kaikki omien siementen tulosta. Tälle vuodelle otan tavoitteeksi kerätä talteen myös hyötykasvien siemeniä. Siemenpussien hinnat tuntuvat seuraavan hyvin inflaatiota ja olen joutunut toteamaan, että koska tätä hommaa kuitenkin tehdään aika pienellä budjetilla ja kustannustehokkaasti, on 8€ liikaa viidestä tomaatin tai kurkun siemenestä. Kannattaa muuten vertailla nettikauppoja, hinnoissa voi olla monen euron ero. Esikasvatusta suosin myös siksi, että silloin eri lajikkeiden valikoima on lähes ääretön, vähintäänkin monipuolinen. Kun menee puutarhamyymälään voi lajikkeita olla taimina myynnissä yksi, kaksi tai peräti kolme mutta harvoin kymmeniä.
Tomaatteja riitti viime vuonna joulukuulle saakka. Maustekurkkuja syödään edelleen ja pakastimessa on vielä pari rasiaa tomaattisosetta. Perheessämme ei esikasvateta ruokaa rahan säästämisen takia, enemmän siksi, että tiedetään mitä saadaan, vältetään tuholaiset ja siirretään tätä kaikkea seuraaville sukupolville ja saadaan hyvän makuista, lähellä tuotettua ruokaa. Eikä siinä sovi unohtaa sekä henkistä että fyysistä hyvinvointia jota puutarha tuo. Ei tarvitse lähteä harrastamaan erikseen liikuntaa kun on päivän kärrännyt tomaatin taimia kasvihuoneeseen tai kantanut niille vettä. Mieli ja sielu lepää kun saa nauttia kasvatustensa tuloksista.

Tänä vuonna esikasvatan ainakin tomaatit, kurkut, vesimelonin, kaalit, ruusupavun ja paprikat. Kesäkukista esikasvatan kelloköynnökset, tuoksuherneet, oxalikset (talvetuksessa) ja samettikukat. Lisäksi esikasvatukseen tulee erilaisia perennoja joissa sitten jo säästääkin ihan erilailla kun vertaa valmiin taimen ostamiseen, ainakin jos haluaa saada erikoisempia lajikkeita tai sellaisia joita ei ole helppo hankkia.

Alla lista muista aiheen postauksista:

Kasvuvyöhyke 1

Jovela https://www.omavarainen.fi/l/helmikuu2023/

Apilankukka https://apilankukka.fi/esikasvatus-ja-raha/

Krutbacken https://www.krutbacken.fi/puutarhasuunnitelmia-suuntana-omavaraisuus-helmikuu-2023/

Kasvuvyöhyke 2

Päiväpesän elämää https://paivanpesanelamaa.blogspot.com/2023/02/suuntana-omavaraisuus-2-esikasvatukset.html

Sarin puutarhat https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2023/02/mita-kannattaa-esikasvattaa.html

Pilkkeitä Pilpalasta https://pilkkeitapilpalasta.blogspot.com/2023/02/suuntana-omavaraisuus-14-esikasvatuksen.html

Kasvuvyöhyke 3

Tsajut tsajut.fi/suuntanaomavaraisuus-2023-osa-2/

Villa Varmo https://www.villavarmo.com/post/kannattavuuden-kamala-maailima

Rakkautta ja maanantimia https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2023/02/suuntana-omavaraisuus-2023-osa-2.html

Harmaa torppa https://www.harmaatorppa.fi/2023/02/omavaraistelun-taloudellinen-aspekti.html

Evil Dressmaker http://www.evildressmaker.com/?p=17184

Sininen tupa https://sininentupa.blogspot.com/2023/02/esikasvatukset-mita-kannattaa-kasvattaa.html

Torpan tyttö https://torpantytto.com/2023/02/06/7722/

Kasvuvyöhyke 4

Puutarhahetki https://puutarhahetki.blogspot.com/2023/02/unelmana-omavaraisempi-elama.html

Kasvuvyöhyke 7

Korpitalo https://korpitalo.wordpress.com/2023/02/06/helmikuu-23-esikasvatukset/


torstai 2. helmikuuta 2023

Koukkuja ja korjauksia

 Ensimmäinen kelloköynnöksen kylvö onnistui hyvin. 11 siemenestä kuusi on itänyt. Pidän sitä oikein hyvänä prosenttina, seitsemäskin koukku on nousemassa mutta vielä en uskalla laskea sitä mukaan itäneisiin.

Missähän kohtaa tämä kannattaa nostaa valon alle? Toistaiseksi ovat kodinhoitohuoneessa lattialämmityksen päällä sillä olen netin tietojen perusteella siinä käsityksessä, että kelloköynnös itää parhaiten lämmössä. Jääkö loput siemenet helposti itämättä, jos siirrän taimet viileään ja valon alle? Vai voisinko viedä valon kodinhoitohuoneeseen? Vai kärsiikö sitten jo itäneet taimet?

Unohdin liottaa nämä siemenet. Viikonloppuna kylvin valkoisen kelloköynnöksen siemeniä ja ne liotin tunnin verran. Ensi viikolla on toivottavasti koukkuja näkyvillä.

Entisöintikurssilla olen tehnyt koko kauden tätä renginkaappia. Ovi piti purkaa osiin ja kasata uudestaan sillä siinä oli ovipeilissä yli sentin halkeama. Kauniisti meni paikoilleen. Oven alaosassa oleviin pyöreisiin koloihin harkitsen paikkapaloja. Kolot on tehty jälkikäteen, jotta alalaatikoiden nuppeina toimineet naulat ovat mahtuneet paikoilleen kun ovi on ollut kiinni. Takaseinän raot saavat jäädä, ne eivät haittaa.
Myös laatikot purin osiin ja liimasin uudestaan kiinni. Poistin naulat ja hioin laatikot. Jotkut kivat pienet vetimet pitää keksiä. Renkaat on yksi vaihtoehto. Eiköhän netin syövereistä löydy sopivat. Vanhoja maaleja en poistele enempää, kaikki pinnat hion ja sitten tulee uusi maali päälle.
Kaapin haju on vieläkin erittäin voimakas. Pesen kaapin ensi viikolla ja sitten viimeinen hionta. Kaunis vanha pinta olisi kiva jättää mutta hajun takia kaappi on maalattava 100% yli. Se on ainut keino pitää haju kurissa eikä sekään ole täysin varmaa. Jos haju ei lähde täysin pois, kaappi saa siirtyä kasvihuoneen koristeeksi. Muuten sen paikka löytynee talon sisältä.

Helmikuu onkin niin kiireinen kuukausi, että joudun olemaan entisöintikurssilta ainakin kaksi kertaa pois. Työt haittaavat harrastusta mutta sille ei nyt voi mitään.