torstai 24. joulukuuta 2020

Jouluaatto

 


Hyvää ja rauhallista joulua!

tiistai 22. joulukuuta 2020

Pieni pihakierros

Kovin on harmaita päiviä. Harmaudesta huolimatta tein tänään pienen kierroksen puutarhassa.

Toisessa näsiässä on isot ja pulleat silmut. Toivottavasti nämä ovat kukkia. Jos ovat, kukkii näsiäni ensimmäistä kertaa.
Vanha betonirengas on saanut mukavasti sammalta pintaansa. Renkaalle olen suunnitellut muuta käyttöä kuin tyhjän panttina seisominen. Se saa siirtyä uuden kasvihuoneen luokse kunhan kasvihuone valmistuu.
Kamerani vetelee viimeisiään, samoin puhelimeni. Kumpikaan ei suostunut makrokuvauksen joten tänään, 22.12. kukkiva esikko on hiukan tärähtänyt eikä vain sen takia, että kukkii jouluna.

Ruusuherukassa on vielä vihreitä lehtiä. Se ei tunnu välittävät pienistä pakkasista. Isommissa versojen kärjet paleltuvat ja lehdet ovat mennyttä mutta riemuitaan nyt näistä jotka loistavat jouluista vihreyttään.


Itseni ei vihreä joulu haittaa, oikeastaan tykkään tästä todella paljon vaikka sateesta ja märästä en pidäkään.
'Illusia' atsalea aikoo sekin juhlistaa tulevaa kevättä isoilla silmuilla ja kukilla. Jotenkin näistä pullistuneista silmuista tuli ihan mieletön kevätfiilis. Talvipäivänseisaus on ohitettu ja kunhan joulut on juhlittu alkaa lyhyt laskeutuminen kevääseen. Lomaa on säästössä alkavaan puutarhakauteen.
 Oikeastaan kausi alkoi tänään sillä löysin marketista jouluruusuja puoleen hintaan. Vitonen Ellenistä ei ollut paha hinta joten otin useamman ja kävin istuttamassa jouluruusut maahan otsalampun valossa. Maa oli aivan sula, enkun tökkäsi lapion maahan ja istutuskuoppa oli valmis.

Enää kaksi yötä jouluun.
 

tiistai 15. joulukuuta 2020

Alman jouluangsti

 Almalla on vaikeaa. Joulu tulee ja ihmiset hääräävät ihan eri asioita kuin tavallisena arkena. Välillä levitetään salin pöydälle papereita ja naruja eikä niillä saa leikkiä. Ei sellaista voi ymmärtää. Jostain kuusestakin on puhuttu ja parhaalle päiväunipaikalle on laitettu jotain pahalle haisevia kasveja joita kutsuvat hyasinteiksi. 

Huopatonttu on revitty palasiksi ja palaset kuljeteltu ympäri taloa. Parhaat osat tästä spektaakkelista olemme tietysti saaneet nauttia kovan maukumisen säestyksellä nukkumaan menon jälkeen.
Hyasinttikulhon toisella puolella on tyttötonttu ja toisella puolella oli poikatonttu. Poika on ollut kadoksissa jo pari päivää. Tyttö haluaisi kavaljeerinsa takaisin mutta Almapa ei kerro kätköään. Ei hän voi kuulemma sille mitään jos yksi tonttu ottaa hatkat.
Joulu on kamalaa aikaa. Odottakaahan vain kun kuusi on tuotu sisälle. 
(Onneksi kuusi sidotaan joka vuosi katon koukkuun kiinni.)
Koputan puuta, kukat ovat saaneet olla toistaiseksi rauhassa.


lauantai 12. joulukuuta 2020

Nolouden huippu

 Sain blogien ja instagramin esimerkeistä ihanan idean ottaa puutarhasta kielon juurakoita kasvamaan sisälle ruukkuun. Ajatuksena oli tietysti saada kielon kukkia joulupöydän koristeeksi. Vaan kuinkas kävi. 

Juurakot multaan ja sisälle ikkunan eteen kasvamaan. Jotain pientä ja hentoa alkaa nousta mutta ei näytä kielolta. Ei hätää, kyllä ne kielotkin sieltä ihan varmasti nousevat.

Kasvaa, kasvaa...

Juu-u. Siinä on komea vuohenputken alku ja vieressä muutama muu. Olin sitten kaivanut otsalampun kanssa vuohenputken juurakoita enkä kielon. Meillä onkin sitten joulupöydässä hienot hennonvihreät vuohenputket koristeena.

Taidan kuitenkin heittää vuohenputket kompostiin ja miettiä muuta koristetta. Pihan koristeena on syyshortensia jonka kuivahtaneet kukinnot ovat kuin kultapalloja matalalta paistavassa loppuvuoden auringossa.
Mukavan aurinkoisista keleistä onkin saatu nauttia marraskuussa. Joulukuussakin jonkin verran. Tänään sumuista ja tuntui kuin päivä ei olisi noussut ollenkaan. Hyvä hetki käpertyä sohvan nurkkaan ja yrittää leikkiä talviunilla olevaa karhua.
Pimeän ajan valoja eli kausivaloja on tullut hitunen lisää, tai on tulossa kunhan huomenna virittelen. Navetan ikkunoiden "kynttilöihin" vaihdoin paristot, johan alkoivat toimimaan. Samanlaiset on myös aitan ja saunan ikkunoissa. Kunhan löydän jostain samanlaisia lisää niin ostan myös liiterin ikkunaan. Efekti on kuin oikea kynttilän liekki lepattaisi ikkunan takana.

Vielä pitäisi jaksaa painaa töitä parisen viikkoa ja sitten alkaa joululoma. Tulee tarpeeseen, edellisestä lomasta on aikaa jo monta kuukautta.