sunnuntai 31. toukokuuta 2020

Yläpihan uudistus

Olen jo pitkään suunnitellut pientä muutosta yläpihalle. Ykkössuunnitelma oli laittaa sinisen keinun alle laatoitus ja laatoituksen ympärille kukkapenkkejä. Se kuitenkin olisi vaatinut vähintään 70 laattaa ja kasan soraa niiden alle. En ehkä päässyt helpommalla, mutta kun katson aluetta niin olen tyytyväinen plan B:n toteutumiseen.
 Keinu siirrettiin toiseen paikkaan. Se sijaitsi tuon kuvassa näkyvän multa-alueen kohdalla. 
 Ajatus on laajentaa istutusalueita ja yhdistää ne toisiinsa. Keskellä jää halkaisijaltaan noin kolmen metrin ympyrä. Tältä puolelta pitää poistaa nurmikkoa kuvan alareunan kiviin saakka mutta se jää vuoteen x.
 Ympyrään pääsee yhdeltä sivulta laattapolkua pitkin. Laattojen alla on vanha pussilakana koska multaa säästääkseni on laattojen alusta täytetty nurmipaakuilla. Nurmipaakut kasasin hiukan koholle koska painuvat kuitenkin. Pussilakana taas estää nurmipaakkujen kasvun laattojen alla. Kunhan tulee hyvä tarjous kohdalle, laitan laattojen ympärille kuorikatetta toistaiseksi. Kuvan oikeassa reunassa näkyvä nurmikaistale poistuu heti kun jaksan kaivaa sen pois.
 Kolme isoa kiveä siirrettiin paikoilleen traktorilla. Suurimman kiven kanssa oli hilkulla saadaanko se liikkumaan mutta hitaasti tuli hyvä ja kivi siirtyi paikoilleen. Kivien alla on myös nurmituppaita ja niiden päällä pahvit, säästää kitkemiseltä jonkin aikaa. Pahvi saa myös katteen, istutuksia tulee vasta myöhemmin. Tuo multa-alue on valmis, siihen voin alkaa tehdä istutuksia jo ensi viikolla.
Ympyrä kuvattuna 'Mai Fleuri' pionin kukkanuppujen takaa. Leikkaan huomenna nurmikon ympyrästä ja tuon siihen valkoiset rautakalusteet. Enpä osaisi enää kuvitella tähän näkymään sinistä tai minkään väristä keinua.

lauantai 30. toukokuuta 2020

Viikon satoa

Aurinkoinen sää jatkuu, tänne meille ei ole saatu sateita pitkään aikaan ja pintamaa alkaa olla kovin kuivaa. Kevätkosteutta riittää maan uumenissa ja juurtuneet kasvit kukkivat hyvin.

 Sinikämmen on joka kevät edellistä vuotta tuuheampi. Tälle keväälle laskin kahdeksan kukkaa.
 Arboretumin tulppaaneja joista tämän puolen tulppaanit ovat viime syksynä istutettuja.
Nämä kerrotut vaaleanpunaiset kasvavat edellisen kuvan toisella puolella. Lajikkeesta en ole ihan varma mutta muistelisin, että on 'Angelique'. Sinnikkäästi kukkivat vuodesta vuoteen.
 Magnolian toinen kukka. Yhtäaikaa en saanut kukkia kuvaan sillä ensimmäinen kukka kuihtui ennen tämän aukeamista.
 Jalava jaksaa ilahduttaa arboretumissa, nyt sitä voi jo sano puuksi eikä pensaaksi.
 Jalavan juurella japaninruusukvitteni kukkii runsaasti. Toinen pensas joka on kasvatettu Mustilasta hankituista siemenistä ei vielä kuki. Jouduin siirtämään taimen viime vuonna ja lähinnä vain odotin, että kunpa selviäisi hengissä ja kyllä, hengissä on.

 Osa arboretumin kivimuurin tulppaaneista alkaa olla ruusujen kurimuksessa. Punalehtiruusu peittää alleen nämä ja tarhakurtturuusut osan.
Kuva on rinnepuutarhasta mutta kertoo pienestä muutoksesta joka on tapahtunut yläpihalla, talon edustan tienoilla. Sininen keinu on muuttanut ja se tarkoittaa tiettyjen suunnitelmien toteutumista. Suunnitelma on plan B sillä ensin oli suunnitelma kohentaa keinun alusta ja muokata maa sen ympärillä. Kustannussyistä tein toisenlaisen ratkaisun ja nyt keinu on uudella paikalla entisen maakellarin päällä. Näin rahaa ei mene laattoihin ja niiden vaatimiin pohjatöihin. Voin käyttää ne varat uusien kasvien hankintaan mikä kuulostaa paljon paremmalta.

torstai 28. toukokuuta 2020

Kukkivia puita

Viime vuonna saimme puutarhasta ensi kertaa luumuja niin, että niitä syötiin ähkyyn asti. Jaoin niitä eteenpäin, keitin hilloa ja jopa mehua joka ei kuitenkaan ollut perheen suosikkia. Hillot meni nopeasti. Jännityksellä odotin tämän vuoden kukintaa sillä muotoilin kaikkia luumupuita syksyllä oikein kunnolla. Puut joutuvat kasvamaan tahtoni mukaan, mataliksi ja leveiksi.
 Keltaluumu 'Laatokan Helmi' yllätti ja on taas aivan täynnä kukkaa, tosin satoa tulee nyt kohtuullisesti sillä syksyisen leikkaamisen jälkeen oksia on vähemmän.
Luumupuun valkoiset kukat sinistä taivasta vasten. Tätä näkyä eivät voita pihan kauneimmat tulppaanit, pionit tai edes magnolia kukallaan.
 'Parikkalan Tummaluumu' teki viime vuonna muutaman luumun, nyt puu on täynnä kukkia mikä ei kylläkään näy huonosta kuvasta. Tämä tekee pieniä todella tummia luumuja. Ei lemppareitani mutta oikein hyviä. Näiden lisäksi 'Kuntalan Punaluumu' on aivan täynnä nuppuja ja pihan neljäs luumupuu teki sekin parisenkymmentä kukkaa. Joten näyttää siltä, että luumusatoa tulee jopa kaksi kertaa enemmän kuin viime vuonna.

 Omenasatoa on tulossa pienesti jos vain pölytys onnistuu. Kirsikoista 'Latvian Matala' kukkii, viime vuonna kuivuus vei koko kirsikkasadon, toivottavasti nyt ei käy samoin.
 Risuaidan edessä kasvavat tuomipihlajat aukaisivat eilen kukkansa täyteen kukintaan.
 Yksi lempipuistani on purppuratuomi. Se on verrattain nopeakasvuinen ja terve. Kukkii nuorena ja on kestävä.
Puu on jo niin korkea, että sitä oli hankala saada kuvaan. Tämä on istutettu pihan kosteimpaan kohtaan, paikka on altis sulamisvesille mutta purppuratuomi kestää ja vain tykkää. Viime vuonna löysin puun juurelta siementaimen ja se on nyt kasvamassa tyttären puutarhaa varten.

tiistai 26. toukokuuta 2020

Muuttavat mustikat

Pensasmustikkani muuttivat joitakin vuosia sitten nurmikolta saunan edustalle. Jo sillon tiesin ettei paikka ole välttämättä lopullinen mutta parempaakaan ei siihen hätään ollut. Eilen koitti uusi muutto.
 Vaihdoin mustikoiden ja rohtosuopayrtin kasvupaikan toisiinsa. Mustikat ovat nyt tuossa vasemmalla puolella. Saunalla mustikat kasvoivat aivan liian varjossa, nyt aurinko paistaa niille koko päivän. Jos tarvitsee kastella, on kasvihuoneen kupeessa vesihana jossa on mustikoille asti ylettyvä letku. Edelleen mustikat pitää suojata talvisin jäniksiltä ja satoaikaan linnuilta.
 Samalla kun kaivoin rohtosuopayrtit ja niiden kasvualustan pois, siirsin sillekin puolelle paremman hirren. Hirret ovat vain nurmikon puolella sillä niitä ei ollut enempää. Kasvimaan sekä mansikkamaan puolella on kivet pitämässä kohopenkin multaa aloillaan. Olkea pitää lisätä koko kasvimaan kulkuväylille kunhan ehdin.
 Siinä ne mustikat kasvavat vaikka mitään ei näy. Niissä on vielä onnettomat lehdet, ovat enemmän risuja kuin pensaita. Kuorikatteen alla on sanomalehteä sillä todennäköisesti en saanut kaikkea rohtosuopayrttiä pois vaan se yrittää tunkea jostain esiin. Mansikoiden puolella on kivien ja katteen alla vanhoja muovisia multasäkkejä leikattuna jotta sieltä ei nouse mitään esiin.
 Tänään ilta menikin enemmän puutarhassa haahuiluun ja kaiken kukkivan tai kohta kukkivan ihasteluun. Tähtimagnolian ensimmäinen kukka on nyt täysin auki. Onhan se kaunis mutta en minä kokenut mitään erityistä sykähdystä. Ehkä sitten kun kukkia on enemmän.
 Enemmän minä odotan tätä kaunotarta joka on Rhodododendron Williamsianum- ryhmän 'Tiuku'. Eli Tiuku alppiruusu. Kukkia on tulossa peräti kolme kappaletta. Nuppu on kaunis syklaaminpunainen mutta auetessaan kukan pitäisi olla vaaleanpunainen.
 Metsätulppaaneista ensimmäinen on aukaissut kukkansa. Nämä ovat kauniita mutta hankalia kuvattavia retkottavan kasvutyylinsä takia.
Marjaluteet olivat valloittaneet monta syreeniä. Mikä lie kevätkokoontuminen eikä tietoakaan turvaväleistä. Toivottavasti eivät syö syreenejäni vaan olivat vain lepäilemässä.

sunnuntai 24. toukokuuta 2020

Minilomalla puutarhassa

Perjantaisen vuosilomapäivän ansiosta viikonloppu venyi minilomaksi. Tuli saatua paljon aikaiseksi vaikka ehdittiin myös rentoutua ja juhlia pienesti lasten syntymäpäiviä.
 Yksi iso työ oli kaivaa kasvihuoneen edessä olevasta hirsien rajaamasta alueesta pionit pois. Paikka oli tullut pioneille ahtaaksi ja kasviparat olivat täysin voikukan ja juolavehnän vallassa. Pionit ovat nyt eri puolilla puutarhaa sillä kyseessä on Arvilan alkuperäinen pioni enkä halua sen häviävän puutarhasta. Pionien tilalle tuli kaksi mustaherukkaa, lajikkeena 'Pohjan Jätti' ja niiden keskellä on yksi valkoherukka 'Valkoinen Suomalainen'.
 Uusien marjapensaiden edessä olevan hirren vaihdoin jo aikaisemmin. Kuvan etualan hirsien vaihto on vielä tämän kesän urakka. Samalla kaivan rohtosuopayrtin pois ja puhdistan senkin juuriston rikkaruohoista. Toisaalta mietin siirtäisinkö suopayrtin toisaalle ja laittaisin tuohon pensasmustikat. Olisi yhtenäinen marja-alue molemmin puolin.
 Mutta olipa kuulkaa vaikea löytää mustaherukoita. Tarkoitus oli laittaa kolme mustaherukkaa, kaksi 'Pohjan jättiä' ja yksi 'Marski'. Mutta kaikkialla missä kävin olivat loppu. Sitten Between kertoi ostaneensa amurinpionin Muhevaiselta. Niinpä soitin sinne saadakseni myös amurinpionin ja samalla ostaisin mustaherukat. No 'Marski' oli loppu joten vaihdoin sen valkoherukkaan joiden pensaat alkavat vedellä marjatarhassa viimeisiään. Vähän muitakin ostoksia tuli tehtyä kun kerran Espooseen asti ajettiin. Kuvassa on hankinnoista vaaleanpunakukkainen niittysalvia ja sen vasemmalla näkyy amurinpioni. Himo saada amurinpioni lähti siitä kun Minna postasi asiasta.
 Saaripalstan Sailan äklötys on pinkki hyasintti 'Pink Pearl'. Minä vetäisen vähän paremmaksi ja esittelen äklötysten äklötysten, hyasintti 'Jan Bos', olkaa hyvä. Jopa tällaiselle pinkin ystävälle on tässä hivenen liikaa.
 Uusi amurinpioni pääsi samalle alueelle missä on muitakin luonnonpioneja ja mihin tulevat siemenkasvatukseni. Viime vuonna ostin taimiharrastajalta kaukasian pionin ja ilokseni se on hengissä. Kukkimista saan odotella vielä jokusen vuoden.
 Ja jotta verkkokalvoillenne ei jää muistoksi äklötyshyasintti niin esittelen hempeämmän version joka sopii hyvin kavereina kasvaviin 'Salmon' van Eijk' tulppaaneihin. Hyasintti 'Gipsy Queen'.
Viimeiseksi herkku, tähtimagnolia joka avasi tänään kukkansa. Toinenkin kukka on tulossa mutta se on vielä nupulla.

lauantai 23. toukokuuta 2020

Kesä

Perjantaina aamulla puutarhaan mennessä siellä tuoksui kesä. Sitä enteili lämpötila, mukavat tuuliolosuhteet ja myöhemmin illalla ensi kertaa nähnyt pääskyset.
 Sain maalattua kaikki navetan eteläseinustan ovien ja ikkunoiden karmit yhteen kertaan. Mies on pakertanut ahkerasti ovien kimpussa ja ne ovat kaikki valmiita, odottelevat enää karmien maalauksen loppuun saattamista ja sitten ovet voi nostaa paikoilleen. Kuvassa näkyy oviaukosta navetan vanha sikala.
 Olin rohkea ja vein ruipelot ja hontelot tomaattini kasvihuoneeseen. Koska tomaatteja ei ole ulkoilutettu, tein niille harsosta teltan. Harso suojaa myös hallalta vaikka sääennusteissa sellaista ei ole näköpiirissä. Kastelukannut ovat täynnä vettä ja omalta osaltaan ehkäisemässä mahdollista hallaa.
 Ämpäreihin laitetut pensastomaatit saavat sinnitellä ilman suojaa, luotan tuon puuhellan mötikän toimivan varaajana ja luovuttavan yöllä lämpöä tomaattien hyväksi.

 Vielä rohkeampi olin kesäkurpitsojen kanssa. Tein niille parina edellisenä vuonna hyväksi havaitun suojan. Jokaiselle taimelle oma lankakori. Estää kissojen makoilun taimien päällä ja jättää niille hyvän ilmatilan.
 Lankakorien päälle harso kolminkertaisena. Näin harso ei ole kosketuksissa taimiin eikä häiritse niiden kasvua. Kunnon kastelu ennen harson laittoa ja harsoa ei tarvitse avata moneen päivään.
Jalo oli illalla aivan puhki ja vain lepäsi arboretumin kissakivellä.
Syy on tässä, kylään tullut mökkiläinen. Kaupunkilainen joka ei ymmärrä reviirirajoja ja tulee kutsumatta kylään. Veikka on ystävällinen kissa, antaa silittää, kehrää ja puskee jalkoihin mutta ei voi millään käsittää miksi nämä maalaiskissat eivät ole hänen ystäviään. Etenkään kun pihassa on tarjolla niin makoisa puska kissanminttua, ei siitä malta pysyä erossa, on suorastaan pakko tulla pellon yli omalta pihalta pois. Ja meidän kissat tietysti eivät tykkää asiasta.

Välillä pidetään mahtavia mourukisoja mutta toistaiseksi fyysisiltä yhteydenotoilta on vältytty, niinpä Veikka saa kyläillä meillä, hillitysti ja varovasti.

torstai 21. toukokuuta 2020

Lämpenee

Aikas mahtavaa, puutarhassa tarkeni tänään ilman pipoa ja toppatakkia. Ehkä tämä vielä kesäksi muuttuu.
 Viime syksynä istutettu magnolia on samaa mieltä, tänään tarkeni raottaa takkia ja antaa ensimmäisen kukan pyrkiä esiin.
 Keltaisten hyasinttien istustusaikaa en muista, ovat ostettu joskus pääsiäiskukiksi ja laitettu pääsiäisen jälkeen maahan. Väri on ihana sitruunankeltainen.
 Tukkimiehentäi nautti helmililjoista auringonpaisteessa.
 Vuosi sitten hankittu kerrottu valkovuokko 'Vestal' on uskaltanut tehdä yhden kukan. Kiitos siitäkin, olin ihan varma etten saa pidettyä tätä hengissä.
 Pioni 'Mai Fleuri' on ihan uskomaton. Tämä on hankittu vasta vuosi sitten Lahden Pihapiiri-messuilta ja nyt siihen on tulossa peräti neljä kukkaa. Varsien väri on todella hieno kuparinpunaisenruskea, sitä oli vaikea ikuistaa kuvaan.
 'Woodstock' hyasinteille on kasvanut hauskan pitkä varsi. Vanhoja kun ovat niin kukinta on vähän harittava. 
Kartanopioni on sekin selvinnyt taas yhdestä talvesta ja kurottelee nuppujaan kohti aurinkoa. Kartanopionista tykkään eniten tässä vaiheessa kun varret ovat punertavat ja kukat nupuilla. Auetessaan kukat eivät ole erikoiset, varret taipuvat sinne ja tänne ja kukinta on hetkessä ohi.

Huomenna puutarhatyöt jatkuu, tarkoitus on laittaa tomaatit kasvihuoneeseen ja siirtää muutama pioni.

keskiviikko 20. toukokuuta 2020

Annetaan vuokralle

Nyt tarjolla koti huippupaikalta. Tilavia perheasuntoja kuin myös tilavia yksiöitä. Kattohuoneisto tai majapaikka kellarista. On paksua tiiliseinää rauhaa kaipaavalle tai mukavaa yhteisöasumista.



Joko allekirjoitetaan vuokrasopimus?

Ötökkähotelli on nuorimman pojan tekemä. Ehti aloittaa rungon teon koulussa juuri ennen koulujen siirtymistä etäopetukseen. Perjantaina toi rungon kotiin ja eilen minulla oli valmis hotelli, tai kuten itse sanon, vuokrakasarmi.