torstai 14. toukokuuta 2020

Perunan kasvatusta olkien alla

Ostettiin tänä vuonna turhan suuri säkki perunaa. Pienelle pläntille kasvimaalla ei mennyt säkistä edes puolia mutta ei hätää, varasuunnitelma oli jo olemassa. Kasvimaan ja maa-artisokkien lähistöllä on ollut kivinen alue jossa ei kasva oikein mitään. Peitin alueen ensin puutarhakompostista aineksella joka ei ollut maatunut kunnolla.
 Sen jälkeen heiteltiin perunat sikinsokin kompostiaineksen päälle. Liian tiheässä ovat mutta kun kerran perunoita oli niin laitettiin kaikki. Tämä on kokeilu joten ei tule harmitusta jos menee pieleen.
 Alueen reunoista näkee miten kivinen paikka tuossa on.
 Lopulta peitettiin perunat kerroksella olkea. Tarkoitus on lisätä olkea sitä mukaa kun perunan varret kasvavat, vastaa multausta. Lopuksi levitin vanhat lakanat olkien päälle pakkassuojaksi, niistä ne ottanut kuvaa koska näky on kuin hautakumpu. Otan lakanat pois kun pahin pakkasvaara on mennyt ohi ja sateet painaneet oljet kasaan.
Tässä näkyy miten paikka sijaitsee kasvimaahan nähden. Etualan laatikossa kasvaa maa-artisokkaa. Kitusesti kasvaa, paikka on kuiva ja paahteinen enkä kastele niitä. Satoa saadaan silti joka vuosi. Laatikko on tehnyt sen, ettei maa-artisokka ole lähtenyt leviämään mihinkään, maapohja on tiukka savi joten sekin estää leviämistä laatikon alta.

Kesän mittaan raportoin miten perunat kasvavat näin, ilman multaa ja kunnon maata.

13 kommenttia:

  1. Tämäpä mielenkiintoinen kokeilu ja kiinnostuneena seuraan jatkoa. Meillä on istutettuna kaksi laatikkoa perunaa ajateltiin istuttaa nyt kaksi lisää. Ei meidän maassa kasva hyvä peruna kuin laatikoissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kasva meilläkään erityisen hyvin, savimaa ei oikein ole perunan mieleen. Katsotaan miten olkipedin kanssa käy.

      Poista
  2. Tämä perunaviljely on mielenkiintoinen! Meillä on perunat vielä itämässä, sillä maa on ollut niin kylmä, että ei ole raaskinut niitä laittaa sinne kärvistelemään. Tuolla olkimenetelmällä ei tarvitsisi vetää raskaita perunavakoja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me laitettiin pari viikkoa sitten itämään, tällä kertaa tuli hyvät idut. Ei tarvinnut nähdä paljoa vaivaa olkien kanssa.

      Poista
  3. Nauratti tuo hautakumpu. Odotan perunakokeilun raporttia uteliaana :).

    VastaaPoista
  4. Me ollaan kasvatettu perunoita monena kesänä heinien alla suoraan nurmen päällä katekasvimaaksi kutsumallani alueella. Siinä j(o toki katteen alla kuolleen) nurmikerroksen alla alkaa heti kiviensekainen hiekkamaa. On tullut hyviä pottuja :) Katekerroksen on vain oltava riittävän paksu, ainakin parikymmentä senttiä, ettei tule vihreitä pottuja. Tsemppiä kokeiluun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tuossa on pohjalla kivikova savi joten perunat eivät pääse pitkälle, ajatus on että tekisivät sadon tuonne olkien sekaan. Nyt ei vielä laitettu liian paksua kerrosta jotta varret tajuavat nousta, lisätään sitten varsien kasvun mukana koko ajan olkia.

      Poista
  5. Jännä kokeilu. Muista kuvata säännöllisin välein ja raportoida meillekin.
    Minulla ei ole ollut perunaa vuosikausiin, mutta nyt kolmesta potusta löytyi idut, jotka aivon istuttaa lähipäivinä ämpäriin.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvatellaan sen verran perunaa mitä syksyllä syödään, hieno jos olisi maakellari missä säilö mutta kun ei ole niin määrän on oltava kohtuullinen. Ämpäri on hyvä, saa ainakin vähän perunaa, helposti ja siististi.

      Poista
  6. Kiva kattoa mitenkä peruna kasvaa ja tuleeko hyvin.
    Meillä pannaan nykyään perunat suoraan kasvuturpeeseen, viime vuonna tuli puhtaita ja hyviä pottuja. Isäntä ostaa kasvuturvetta suoraan Vapon tehtaalta,sellaista joka myydään traktorin lavalle. Samaa joka on pusseissa, mutta noita ei panna pusseihin, lantakin on mukana.
    Laitan myös kesäkukat niihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin on hauska seurata miten tässä käy. Lupaan raportoida tuli sitten onnistuminen tai epäonnistuminen.

      Poista
  7. Kiinnostava kokeilu! Kiva tietää miten onnistuu.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)