maanantai 29. lokakuuta 2012

Ikean posliinialtaan puhdistus

Tuvan tiskialtaan valinta oli alusta alkaen aika selvä, sinne tulee posliiniallas. Edullisimman vaihtoehdon tarjosi tunnettuun tapaan Ikea, joten sieltä kotiutimme kaksiosaisen altaan. Kaksiosainen tuli tupaan vasta pienen hienosäädön jälkeen, mutta onneksi sain altaan. Olen ihan ehdottomasti kahden altaan nainen.

Yksi pieni juttu altaan kanssa vain on. Johtuen rautapitoisesta kaivovedestämme, menee allas nopeastikin hurjan näköiseksi. Emännän siisteydessähän ei ole mitään vikaa, mutta allas näyttää joskus tältä.

 Puhdistamiseen löytyy kaksi taika-ainetta, Universal Stone ja ruokasooda. Ensimmäinen on ihan Prisman pesuainehyllystä, mutta jälkimmäistä olen tuonut Tallinnasta. Puolen kilon paketti ruokasoodaa maksaa siellä n. 0,49e. En ole vähään aikaan katsonut Suomen hintoja, mutta siinä käsityksessä olen, että naapurimaan ruokakaupassa sooda on huomattavasti edullisempaa.
 Ruokasoodan käyttö on helppoa, ripotellaan sitä altaaseen. Otetaan märkä rätti tai hankaussieni ja hangataan soodalla kauttaaltaan koko allas. Lopuksi huuhdellaan vedellä.
 Lopputulos on hivenen eri näköinen allas kuin ekassa kuvassa.
 Vaikka on tuo oikeanpuoleinen allas myös pinttynyt veden sisältämästä raudasta. Vasenta allasta käytän harvoin muuta kuin tiskin säilytykseen ja jos tarkaan katsoo, niin on niissä oikean puoleisen kanssa selkeä väriero.
Olenkin pohtinut, kävisikö teräskattiloiden ja kodinkoneiden puhdistuksen ykkösaine, sitruunahappo altaalle vai pilaako sen täysin? Taidan ostaa kirpparilta halvan posliinikipon ja testata mitä sitruunahappo kera kuuman veden tekee sille. Ja jos toimii, kokeilen varovasti altaaseen.

 Jos joku tietää heti tyrmätä moisen ajatuksen, niin kertooon sen nyt tässä kohtaa.

lauantai 27. lokakuuta 2012

Karjalanpiirakoita

Ilmojen kylmettyä on jostain pesiytynyt ajatuksiini mieletön into leipoa. Ja nimenomaan sellaisia juttuja mitä en ennen ole tehnyt. Aiemmin viikolla testasin juustokakun tekoa ja

tänään oli vuorossa karjalanpiirakat. Tilasin mieheltä paistoa varten riittävän kuumaksi lämmitetyn leivinuunin ja itse tein puuliedellä täytteeksi tulevan riisipuuron. Ainakin yllätyin siitä, miten yksinkertaisista aineksista piirakat syntyvät, ja vähällä vaivalla.

Näin ensikertalaiselta ei ihan onnistunut mummon piirakkapulikan pyöritys ja pohjani jäivät hiukan epämuotoisiksi. Mutta olen ylpeä etten turvautunut mihinkään pyöreisiin muotteihin, näissä on itse tehdyn jälki.
 Ekojen kolmen rypytys oli vielä ihan harjoittelua, viimeiset kymmenen oli jo jopa helppoja.
 Leivinuuni ei pettänyt taaskaan, paistoi piirakat juuri sopiviksi.
 Ei näiden ulkonäöllä voiteta vuoden leipurin titteliä, mutta makuhan se tärkeintä on. Ja nämä on hyviä. Maun yksi salaisuus lienee siinä, että tulikuuma piirakka kastellaan vesimaitovoi-seoksessa ja annetaan jäähtyä liinan ja paperin alla hetken aikaa. Lisukkeena tietenkin munavoi.
Ohje piirakoihin on helppo, löytyy googlettamalla tai esimerkiksi Kotiruoka-kirjasta. Itse huomasin, että pohja pitää malttaa kaulita/pulikoida todella ohueksi. Leipoessa on hyvä käyttää runsaasti ruisjauhoja, ylimääräiset voi ottaa pois ennen täytteen laittoa. Ja ihan ehdoton on se kastaminen ennen jäähtymistä jotta piirakoista tulee sopivan pehmeitä. Puuron voi keittää täytettä varten jo vaikka edellisenä päivänä. Ja ehdottomasti voita sinne puuron sekaan!

Ensi kerralla teen tuplareseptillä, eihän nuo vajaa 30 piirakkaa riitä mihinkään.

torstai 25. lokakuuta 2012

Ekat

Tänään on ollut elämän ekojen kertojen päivä. Kuopus pääsi elämänsä ensimmäistä kertaa Helsingin Luonnontieteelliseen museoon ja sieltä vielä Pendolino-junalla kotiin. Allekirjoittanut sai lomatakamuksensa ylös sohvalta ja päätti yllättää pojat pienellä Helsingin reissulla. Kävi vielä niin onnekkaasti, että pääsimme miehen kyydillä ihan museon oven eteen asti. Olisimme päässeet kotiinkin, mutta junamatka on elämys jota ei jätetty nyt väliin.

Kotona kaivettiin heti jääkaapista leipomus jota tein ekaa kertaa elämässäni. Tässä se on, vadelmavalkosuklaajuustotorttu.
 Ja vaikka itse sanon, ja hiukan epäilin, onnistui makuelämys täydellisesti.
 Mausta kertonee myös tämä kuva jonka otin kakusta hetken päästä, näin hyvin se kelpasi perheellekin.
Alkuperäinen ohje on blogista Elämä makeaksi. En muunnellut kovin, mutta vaihdoin punaiset viinimarjat vadelmiksi. Ne uppoaa meillä paremmin.

Viinimarja juustokakku
Pohjaan 200g ihan hienoksi murustettuja marie-keksejä ja 150 g pehmeää voita. Sekoita yhteen. Taputtele pohja leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuuan pohjalle. Tässä kohtaa ohjetta en ollut varma, tuleeko pohjaa levittää myös reunoille ihan ylös asti. Levitin sitten vain hiukan.

Täyte: 600g tuorejuustoa (esim. Philadelphia), 250g maitorahkaa (sanoisin että täysrasvaista), 1dl sokeria (puolikin riittänee), 2tl vaniljasokeria (pistin kolme), 1dl maissitärkkelystä, 3 munaa ja 130g (just 1 pandan levy) valkosuklaata hienoksi murustettuna. Murusteluun paras työkalu on sakset.

Vatkaa juusto ja rahka sekaisin sähkövatkaimella. Lisää sokerit ja maissitärkkelys. Lisää munat yksitellen ja lopuksi valkosuklaa. Kaada täyte pohjan päälle. Ripota päälle marjat (n. 2dl) + hivenen sokeria. Paista uunin alatasolla n. 50 minuuttia, sammuta uuni ja jatka paistamista n. 30-40 minuuttia. Laita jäähtynyt kakku yöksi jääkaappiin ja tarjoile seuraavana päivänä.

Luulen että viikonloppuna tulee toka kerta kun leivon tätä. Kuka haluaa tulla kylään?

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Ennen ja jälkeen

Nyt kun itse olen pihatyökiellossa vielä hetken aikaa, on puutarhatyöt saaneet olla yhtä pientä projektia lukuunottamatta. Mies otti viikonloppuna sahan käteensä ja pisti syreeniaidanteen matalaksi. Syreenipuska toimii näkösuojana tieltä puutarhaamme. Heti puskan takana on grilli ja pöytäryhmä. Ryhmä on 12 vuotta vanha muovinen hirvitys (mutta toimiva!) ja jos ei muuta halua piilottaa, niin ainakin sen.
 Syreeniaidanne on meidän asumisaikana pistetty matalaksi kertaalleen. Silloin jälkityöt jäi tekemättä ja aidanne kasvoi alhaalta lehdettömäksi ja ylhäältä tuuheaksi. Alaosa on lisäksi aivan täynnä  nokkosta ja vadelmaa. Molemmat ei toivottuina vieraina.
 Nyt aidanne on matalana uudemman kerran, ja tällä kertaa saa ne vadelmat ja nokkosetkin kyytiä. Kuvasta näkyy, että vielä en ole tehnyt asialle mitään. Odotankin suosiolla ensi kevättä. Tänä syksynä jos säitä riittää, on ainut puuha kasata tuohon ihan hirvittävä kasa haravoitavia lehtiä. Keväällä katsotaan mitkä syreenit lähtee kasvamaan, ja aukkokohtiin laitetaan uudet taimet. Niiden taimien suhteen olemme omavaraisia. Nyt tuossa kasvaa vain liilaa syreeniä, mutta voisipa sekaan istuttaa valkoistakin, sitä kasvaa vaaleanvihreänä puskana kuvassa ison koivun edessä.
Ja vaikka muutaman vuoden saammekin kärvistellä ilman näkösuojaa, niin uutta aidannetta täytyy leikata säännöllisesti jotta siitä saa tuuhean alaosastaankin. Nokkoset ja vadelmat saan luultavasti nyhtää juurineen useammankin kerran ennenkuin ovat hävitetyt. Mutta sitähän se on, ikuista taistelua rikkoja vastaan.

maanantai 22. lokakuuta 2012

Pieleen mennyt ajoitus

Elokuussa kun varailin aikaa silmän laserointiin, niin ajattelin että tämä lokakuun loppu, juuri ennen syyslomaa olisi se paras aika. Pihan haravoinnit olisi tehty, kasvimaa olisi talvikunnossa ja minä sen kun vain lepäilisin viikon.

Pieleen meni niin kuin pieleen vaan voi mennä. Silmä on tosin operoitu ja ok, mutta se kaikki muu.

 Haravoinnit on täysin kesken.
 Kasvimaa on ihan oman onnensa nojassa ja veden vallassa. Ei mitään asiaa jyrsimen kanssa tuonne.
 Aitan edustan nurmikko on niin märkä, että saapas uppoaa kokonsa verran nurmikkoon. Ei mitään asiaa nurmikolle edes kävelemään, saati sitten ylipitkää ruohoa leikkaamaan.
 Yrttimaa on kaatuneiden auringonkukkien vallassa. Ja arvata voitte, onko kukaan ottanut siemeniä talteen. Eipä ole, märkiä ovet ja luultavasti jo maahan tippuneita.
 Kesäkurpitsaakin olisi vielä. Ei syötäväksi, mutta matkalla kompostiin. Mietin kyllä, saisko noista vielä siemenet talteen ensi kesää varten. Maa on kuitenkin tässäkin niin märkää, että saapas vain uppoaa. Siispä emme kokeile jyrsintä tähänkään.
 Mutta tuli sieltä kasvimaan yhdestä rivistä vielä kasa lanttua kuvauksen päätteeksi. Ruusupavusta otin muutaman palon ja niistä pavut kuivatukseen ensi kesän istutuksia varten.
Muuten puutarha sai olla. Jos ei tule useampaa kuivaa päivää peräkkäin jää kaikki hommat ensi kesään. Kasvihuoneen alennustilaa en viitsinyt edes kuvata. Pohja lainehtii vettä ja reunoilla roikkuu kuihtuneet tomaatit ja kurkut. Ankeaa kuin mikä, ja sen tilanteen ajattelin korjata tässä lomalla satoi tai paistoi.

Mun sadevesikiintiö on nyt täysi tältä vuodelta.

lauantai 20. lokakuuta 2012

Kumman kaa?

Kumman kaa sitä viettäisi nämä pakkolepopäivät?

Ottaisiko ihan itte tehdyt?
Vai oman äidin tekemät?
Vaikea valinta, molemmat jaloissa ihan yhtä hyvät.

 Nyt jalkaan jäi äidin tekemät korinpohjasukat. Ei hajuakaan miten tuo kuvio tehdään, mutta kauniit nää on.
Pakkolevosta ajattelin poiketa tänään  ruokakaupan verran.
Silmä paranee hienosti joten uskallan jo kokeilla auton rattiin hyppäämistä.
Pihatöistä oli harmillisesti pakko kieltäytytyä.

torstai 18. lokakuuta 2012

Kukkuu!

Tulin vain kertomaan, että lasit ei ole kauniit,
mutta näkö on heti parempi. 

Nyt silmät lepoon, rouva vaakatasoon sohvalle ja pientä päiväunta kalloon.
Toistaiseksi vaikuttaa siltä, että laserin alla käynti sujui onnistuneesti.

p.s. Noiden kärpässilmien kanssa pitäisi nukkua seuraavat 7 yötä.
Pitäisi nukkua.
Onneksi alkoi 1,5 viikon loma.

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Kirpparin & vintin uumenista

Sunnuntaiselta kirppareiden kiertoreissulta löytyi jotain ostettavaakin, vaikkakin aika niukasti. Väkeä oli liikkeellä paljon, sen takia pöydät ihan myllättyjä, perässä roikkui aviomies, joten tulos oli etten kovin jaksanut pöytiä tarkemmin tutkia. 

Onneksi jotain löytyi ihan tutkimattakin. Pellavalle kirjailtu pöytäliina, 4,90e.
 Myisitkö itse kirjailemasi liinan tuohon hintaan? Tekemiseen ei riitä tunti eikä kaksi.
 Uusi tämä on, mutta kuvio voisi olla vuosikymmenten takaa. Minun onni ettei joku tarvinnut tätä liinaa ja halusi luopua siitä pienellä rahalla. En valita.
 Kuvasin liinan salin vanhan kapioarkun päällä ja hetken  mielijohteesta kaivelin arkun sisältöä esiin ja kuvaan.
Arkku sisältää kaiken sen kirjallisuuden ja pikkutilpehöörin mitä vintiltämme löytyy. 
Tässä muutama maistiainen. Onkohan nämä olleet ihan ompeluneuloja? Vain kertakäyttöön? Ehkä sittenkin partateriä?
 Lisäksi otin arkusta esille vanhan nahkaisen kiikarikotelon. Kiikareiden olinpaikasta ei ole tietoa, mutta kotelo on hieno ja ihan ehjä puuttuvaa hihnaa lukuunottamatta. Neularasian kanssa on ollut hyvä olla sanakirja, se näkyy olevan vuodelta 1939 ja koko on todellakin taskumallia. Lankarullia putkahtelee aina välillä esiin. Rullan takaa pilkistää vaniljasokerirasia. On tainnut olla siihen aikaan ihan ehtaa vaniljaa eikä mitään esanssisokeria.
Ensi viikon lomalla voisinkin tehdä vintille penkomisretken pitkästä aikaa. Siellä on helpompaa olla kostealla säällä kun ei se vuosikymmenten pöly pölise ihan niin pahasti kuin kesähelteillä. Ja nythän on kosteaa säätä riittänyt...

maanantai 15. lokakuuta 2012

Kirjavinkki pitsien ystäville

Bongasin kirjastosta ihanan uutuuskirjan:
Suomalaista nyplättyä pitsiä
Kirjan lukemisen jälkeen oli pakko kaivella esiin omat pitsivarastot ja opiskella kirjan perusteella niistä nyplätyt pitsit.
 Kaikki kuvan pitsit ovat kirpparilöytöjä. Näitä epäilen kuitenkin tehdastekoisiksi.
 Käsin nyplätyksi uskoisin tämän pyyheliinan reunapitsin. Kirjassa oli mainittu myös tämän tyyppiset käsityöt. Tupsuja, hapsuja tai ripsuja on käytetty pöytäliinojen ja lakanoiden reunoissa juuri kuten tuossa pyyheliinassa.
 Tämä yksi rakkaimmista liinoistani ei ole kotimainen, vaan olen ostanut sen Ruotsista, Uppsalan torilta kirppismyyjältä. Liina on todella ohutta pellavaa, kauniisti kirjailtu, ja reunaa kiertää käsin nyplätty ohuttakin ohuempi pitsi. Tai ainakin päättelisin pitsin nyplätyksi.
Itse en osaa pitsiä tehdä, en nypläämällä enkä virkkaamalla, mutta äitini taitaa molemmat tekniikat. Usein hän onkin juuri se ihminen joka tietää heti miten jokin pitsi on tehty. Erottaa nyplätyt, virkatut ja tehdastekoiset käsin tehdyistä heti ensi silmäyksellä. Upea taito jonka soisin oppivani itsekin.

Mutta, jos pitsit kiinnostaa niin kipaise lainaamaan kirja, on täynnä kuvia toinen toistaan kauniimmista pitseistä. 

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Kansituolin voittaja on....

.... anonyymi nimimerkillä Nineli. Onnittelut!

Samalla kiitos kaikille osallistuneille. Sain mukananne monta vinkkiä minulle tuntemattomasta blogista ja muutaman uuden lukijan. Tervetuloa!

Kansituolin laitan postin mukaan mahdollisimman pian.

p.s. Tänään kierretty kirppareilla ja tehty taas pari kivaa löytöä.
Juttu aiheesta on tulossa.



lauantai 13. lokakuuta 2012

Vielä ehtii

osallistua vanhan kansituolin arvontaan tuosta sivupalkin linkistä. Kommentit eivät näy heti, mutta kaikki ennen klo 18:00 jätetyt kommentit osallistuvat.
Mukavaa lauantai-iltaa! 

perjantai 12. lokakuuta 2012

Löytyisikö näitä keneltäkään?

Jos Ikeasta ostaa jotain mitä tykkää, niin aina kannattaa ostaa vähän varastoonkin, sillä syvällä kokemuksen rintaäänellä voin kertoa, että tuotteen valmistus ja myynti on takuulla lopetettu sitten kun jälkikäteen sitä kaipaat.

Yksi tälläinen tuote on tämä Ikean keittökoukku. Aikoinaan raaskin ostaa vain yhden paketin jossa kolme koukkua. Silloin ei ollut selkeää visiota mihin näitä tarvitsen, mutta nyt on.
 Kodinhoitohuoneessa koukuissa roikkuu kuivumassa lavuaarin yllä rukkaset, pipot ja lapaset.
Tuvassa koukussa on tietenkin tiskirätti. Rätti kuivuu parhaiten roikkuen puuhellan lämmössä.
Nyt kaipailisin lisää koukkuja. Joko näitä samoja Ikean koukkuja tai vastaavia muita.
Jos raaskit myydä omasi tai tiedät mistä löytää vastaavanlaisia, niin kaikki vinkit kehiin.
Myyntiä varten yhteystiedot löytyy tuosta sivupalkista.

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Hupsien vastapainoksi

Uusien vaatteiden (hups) vastineeksi tulee joskus tehtyä kirppareilta myös vaatelöytöjä. Nykyisin kyllä ehdin työn takia kiertää niillä ihan liian vähän. Mitä enemmän kävisi, sitä enemmän tekisi löytöjä myös vaatteiden osalta, ja rahaa säästyisi.

Painon pudotuksen myötä olen löytänyt taas hameet. Ja niitä olen löytynyt kirppareilta vuoden mittaan ihan kivasti. Yhden kesähameen ja kolme talvihametta. Tai ainakin itse miellän vakosametin enemmän talvimateriaaliksi.

Taaimmainen Onlyn ruskea hame on ihan ensimmäinen ostos uudelle vyötärölle. Hamosen kokolapussa lukee 36, mutta se ei taida pitää ihan paikkaansa sillä tällä hetkellä hame on minulle liian suuri, vyötärö meinaa olla enemmän lantio. Pidän silti kun en ole löytänyt muutakaan tilalle ja tykkään hameen mallista. Hame maksoi 4e.
 Kaksi keskimmäistä on molemmat H&M:n hameita. Musta on musta vaikka kuvassa harmaa ja sammaleen vihreä on sellainen oikea sammaleen vihreä eikä noin vaalea. Kummatkin hameet on kokoa 40 ja ehkä aavistuksen väljät vyötäröltä. Olen koko syksyn etsinyt vakosamettihametta joka olisi hiukan pitempi kuin vesirajan peittävä. Mistään en ole löytänyt, mutta nämä löysin sitten lopulta kirpparilta niin pakko oli ottaa. Molemmat kuin uudet ja hintaa 2e per hame. Mustassa on enemmän mieleen väri, ja vihreässä malli.
 Neljäs ja viimeinen hame on Edc:n 4e maksanut petrolinsininen ihanuus. Helma on kirjailtu bling bling-tyyliin ehkä hiukan liikaakin. Siksi mietin kirpparilla tämän ostamista pitkään, mutta onneksi ostin. Hame oli kesällä lemppari. Ja koko just sopiva vaikka on muka kokoa 36. Ja sitä paitsi vaatekauppojen valikoimista päätellen, on kulta tullut taas värinä muotiin. Saattaisi löytyä tälle hameelle kiva pusero kaveriksi.
Kirpparilla kuten vaatekaupassakaan ei kannata aina tuijottaa vaatteen kokomerkintää. Ihan käsittämättömän paljon koot vaihtelevat jopa saman merkin sisällä. Ja sitten  kun on tällainen lyhyt ja pyöreä, ei ikinä voi tietää sovittamatta miten vaatteen leikkaus ja malli asettuu päälle. Siinä oikeistaan suurin syy miksi en tilaa vaatteita netistä. En luota yhtään että löytyisi kerralla sopivaa.

 Onneksi on edelleen ne vaatekaupat ja kirpparit joissa käydä.



maanantai 8. lokakuuta 2012

Täydellinen ajoitus

Voitin Poikien tyyliin-blogin arvonnassa uutuuskirjan Guinness World Records 2013. Ensin ajattelin jättää kirjan pojille joululahjaksi, mutta sitten ajattelin, että tulkoot postissa keskimmäiselle pojalle jolla oli juuri synttärit.

Tänään kyseinen poika vietti kotipäivää sohvalla vatsataudista toipuen. Ja juuri kun alkoi käydä olo tylsäksi, kolahti postilaatikkoon postia ja sen mukana iso kirjekuori.
 Ja kirjekuoren sisältä paljastui iso yllätys, vihreä kirja joka sai suupielet korviin saman tien. Saman sarjan aiempia painoksia luetaan meillä ahkeraan, jopa viikoittain.
 Ja taas kestettiin hetki sohvalla leväten.
Kiitos Mia ja Guinness World Records!

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Erkin kaveriksi

Kuten jo tiedätte, kuuluu jokaiseen aamuuni erkki.
Erkki ei tietenkään yksin riitä, vaan mauksi pitää saada jotain siihen kylkeen.

Tänä runsaana omenasyksynä kylkeen on päätynyt usein omenaherkkua.
Jonkinlainen muunnos uuniomenasta, köyhän naisen uuniomenajogurtti liedellä tehtynä.

Ensin kuoritaan ja lohkotaan omput. Siemenkodatkin pois.
Sitten kohtalainen pala voita pannuun ja omput perään.
 Pyöritellään hetki pannulla ja heitetään sekaan oman maun mukaan fariinisokeria tai muuta makeutusta. Pyöritellään lisää, ja lisätään pari desiä vettä. Kiehutellaan omenalohkot kypsiksi. Itse tykkään että pannulle jää selkeitä omenanapaloja eikä kaikki ole yhtä mössöä. Lopuksi  mukaan reilusti kanelia.
 Sitten jäähdytetään herkku ja lopuksi iso kasa omenaherkkua sen erkin kaveriksi. Erkkihän on tietenkin Lidlin kreikkalainen jogurtti Eridanous johon minulla on fyysinen riippuvuus. Sitä kuluu pari pönttöä viikossa vaikka välillä vaihtelun vuoksi syön tilalla rahkaa tai viiliä.
Ja kuulkaas, maistui ihan kunnolliselta uuniomenajogurtilta!

p.s. Tällä hetkellä ei kyllä oikein syötävä maistu. Ajoin päivällä siskon luota kotiin kyydissäni oksenteleva lapsi. Ekat 200km oli paha olo jatkuvalla tahdilla, loput 100km oli helpompaa.
Kotona oltiin ihan nollapysähdyksen taktiikalla, mahdollisimman nopeasti ennen kuin tauti iskee kuskiin tai pikkuveljeen kesken automatkan.
Niin ja pojalla oli sylissä ämpäri ja kaikki pahat olot osui siihen.
Edes jotain positiivista kurjasta automatkasta.

torstai 4. lokakuuta 2012

Pentutehtailuako?

Sain tuolla aiemmin kiperän kommentin vastineeksi sille, että toivoin Iineksen tekevän vielä uudestaan pennut. Suorastaan syytettiin pentutehtailusta ja vastuuttomuudesta.

Tästä syystä kerron teille näin pentutehtailijana ensikertalaisen kokemukset siitä pentujen saamisesta ja vastuuttomuudesta. Tai miten asian haluaa nähdä.

Iines kun tuli meille niin tiesin jo heti että sillä teetetään ainakin yhden pennut. Ihan puhtaasti itsekkäistä syistä, se oli asia jonka vain halusin kokea. Sulhanen löytyi helposti, tallusteli meidän pihaan. Häät vietettiin ja tasan kahden kuukauden päästä syntyi neljä palleroa.

Enpä olisi osannut arvata ennalta, että niissä pennuissa ja niiden kasvattamisessa olisi niinkin iso työ. Ensin huolehdit emosta tiineysaikana. Pidät huolen että pysyy terveenä, madotat ja ruokit oikein. Sitten huolehdit että meneekö synnytys hyvin. Valvot ja paapot vaikka emo tekee kaiken työ. Ensimmäisinä öinä pentutehtaalla ei tee mieli nukkua kun miettii, että onhan kaikki pennut hengissä.

Ja se kasvatusvastuu. Miten saada tempperamentiltaan erilaiset pennut kasvamaan tarvitsevien kotien tarpeisiin, ihmisystävällisiksi. Millaiseen kotiin uskallan luvata vilkkaan pennun ja kuka ottaa sen aran. Koko ajan huolehdit pentujen ravinnosta, madotuksista ja ihmisystävälliseksi kasvattamisesta. Touhuat niiden kanssa useamman kerran päivittäin, pidät sylissä, leikit, silität ja harjaat. Totutat lapsiin, koiriin ja imuriin.

Varsinainen vastuun kurimus alkaa kun olet saanut pennulle kodit mutta et luovuttanut vielä niitä pois. Entä jos pentu sairastuu? Joutuu onnettomuuteen ja kuolee? Ei syö hyvin? Oppii repimään tapetteja? Huolen aiheita oli loputon määrä ja minä vastuullisena pentujen kasvattajana todellakin mietin sen sata ja yksi asiaa päässäni että teenkö oikein ja riittävästi.

Ja ymmärsin myös sen, että näille näin kasvatetuille ja saaduille pennuille on tarjolla koteja ja ihan hyviä koteja. Lapsiperheitä, nuoria pareja, yksinäisiä, kerrostalossa asuvia ja maalaisia. Mitään erityisiä kriteerejä meillä ei ollut uusien kotien suhteen, muuta kuin se, että pennusta pitää hiukan maksaa, ja mieluiten ennakkoon jotta sitoutuminen olisi varmempaa.

Tästä päästäänkin aiheeseen raha. Hyvin kasvatettu pentu ei kasva ilman rahaa. Pentu pitää madottaa kolme kertaa ennen luovutusta, mahdollisesti rokottaa ja tarkistuttaa eläinlääkärillä ja ruokkia oikein. Mikään näistä ei ole ilmaista eikä se summa minkä pennuista otin riittänyt kattamaan kuluja. Joten ei tästä bisnestä saa jos sellaisesta haaveilee.

Ja sitten se luopumisen hetki. Kun annat pois pennun joka on tuntunut kuin omalta lapselta ja jota olet hoivannut kolme kuukautta täydellä sielulla. Tiedät ettet näe pentua enää koskaan. Jos itki Iines pentujaan niin itkin minäkin. Tiesin kyllä että se luopumisen hetki voi olla tuskaa, mutta että se niin koville otti, sitä en osannut aavistaa. Onneksi kaikki uudet kodit ovat laittaneet viestiä ensihetkistä niissä. Helpottaa vähän ikävää. Mielessä kävi jo sekin, että ei enää koskaan samaa kokemusta Iinekselle tai minulle.

Mutta kyllä se kokemus saa tulla toistekin, annetaan luonnon hoitaa asia omaan tahtiinsa. Mietitään sitten miltä tuntuu jatketaanko tätä vastuutonta tehtailua vai ei. Ja en usko että näistä pennuista yksikään vei kotia kodittomalta eläinhuostassa olevalta eläimeltä. Oman osamme olemme tehneet senkin suhteen, meille on 20 vuoden aikana tullut neljä kissaa eläinsuojeluyhdistykseltä.

Ja lopuksi kuva jota en voi katsoa ilman että silmäkulmani kostuu.

Äiti ja poikansa,
 Iines ja Riivatsalo, se joka olisi jäänyt meille jos joku olisi jätetty.
Tällä kertaa kaikki lähtivät uusiin koteihin, ja mielestäni juuri näille pennuille sopiviin.

Hyvää eläintenpäivää!