maanantai 22. lokakuuta 2012

Pieleen mennyt ajoitus

Elokuussa kun varailin aikaa silmän laserointiin, niin ajattelin että tämä lokakuun loppu, juuri ennen syyslomaa olisi se paras aika. Pihan haravoinnit olisi tehty, kasvimaa olisi talvikunnossa ja minä sen kun vain lepäilisin viikon.

Pieleen meni niin kuin pieleen vaan voi mennä. Silmä on tosin operoitu ja ok, mutta se kaikki muu.

 Haravoinnit on täysin kesken.
 Kasvimaa on ihan oman onnensa nojassa ja veden vallassa. Ei mitään asiaa jyrsimen kanssa tuonne.
 Aitan edustan nurmikko on niin märkä, että saapas uppoaa kokonsa verran nurmikkoon. Ei mitään asiaa nurmikolle edes kävelemään, saati sitten ylipitkää ruohoa leikkaamaan.
 Yrttimaa on kaatuneiden auringonkukkien vallassa. Ja arvata voitte, onko kukaan ottanut siemeniä talteen. Eipä ole, märkiä ovet ja luultavasti jo maahan tippuneita.
 Kesäkurpitsaakin olisi vielä. Ei syötäväksi, mutta matkalla kompostiin. Mietin kyllä, saisko noista vielä siemenet talteen ensi kesää varten. Maa on kuitenkin tässäkin niin märkää, että saapas vain uppoaa. Siispä emme kokeile jyrsintä tähänkään.
 Mutta tuli sieltä kasvimaan yhdestä rivistä vielä kasa lanttua kuvauksen päätteeksi. Ruusupavusta otin muutaman palon ja niistä pavut kuivatukseen ensi kesän istutuksia varten.
Muuten puutarha sai olla. Jos ei tule useampaa kuivaa päivää peräkkäin jää kaikki hommat ensi kesään. Kasvihuoneen alennustilaa en viitsinyt edes kuvata. Pohja lainehtii vettä ja reunoilla roikkuu kuihtuneet tomaatit ja kurkut. Ankeaa kuin mikä, ja sen tilanteen ajattelin korjata tässä lomalla satoi tai paistoi.

Mun sadevesikiintiö on nyt täysi tältä vuodelta.

6 kommenttia:

  1. Ohhoh... No, ehkäpä lienee parempi katsella jonnekin muualle uusilla silmilläsi :-) Ensi keväällä on hyvää aikaa pihatöille! Nauti nyt uudesta näöstä surutta!

    VastaaPoista
  2. Kyllä on tosiaan vettä tullut tänä vuonna! Meilläkin piha on ihan liejussa salaojaremontin jäljeltä.. Ensi keväänä uudella innolla pihan laittoon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on kaikki nurmialueet käytöstä pois, niilä ei saa edes kävellä tän märkyyden takia. Hiekkatiekin on yhtä mutaa. Ei muuta kuin ensi kesää odotellessa!

      Poista
  3. Kyllä minunkin sadekiintiö alkaa olla täysi.
    Kadehdin noita sun lanttuja, olen jo monena vuonna yrittänyt niitä kasvattaa, mutta ne ei edes idä. En tiedä laitanko siemenet väärään syvyyteen vai missä vika. Olis kiva jouluna tehdä lanttulaatikkoa omista lantuista:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lanttu kasvaa savisessa maassa, jopa kylmässäkin eli sen voi kylvää hyvin aikaisin keväällä. Kirpat tykkää lantusta ja niitä vastaan saa taistella joka vuosi, menevät harsonkin alle. Itävyys ei ole meillä ongelma, kirpat on!

      Poista

Kiitos kommenteista :)