Ei Roomaakaan päivässä rakennettu

 Aloitin perjantaina puutarhan suuren kanttausurakan. Lohdutin itseäni, että kyllä se valmiiksi tulee, ei Roomaakaan tehty yhdessä päivässä. Ja onhan minulla aikaa, koko pitkä kesäloma vasta edessä ja Avoimiin puutarhoihin on vielä aikaa.

Sain perjantaina ja lauantaina arboretumin molemmat puoliskot kantattua ja kitkettyä. Kivipuro on vielä harjaamatta, ensi kesänä on ehkä kivien ylös nostaminen ja täydellisempi putsaus. Lisäksi uudistan hieman yhtä arboretumin perenna-aluetta, se on sitkeästi peltovalvatin vaivaama.

Tässä vähän erilaista näkymää arboretumista. Vasemmalla tervelappäaidanne ja oikealla lumipalloheisi joka kärsii ensimmäistä kertaa ötökäistä. Luulen, että viime kesän suurella kuivuudella oli vaikutuksensa koska nyt ei ole ollut yhtään kuivaa. Kuvaa ottaessa tajusin, miten arboretumissakin on korkeuseroja, maa laskee navetalta päin ihan reilusti.

Arvilan alkuperäiset idänunikot kukkivat runsaimmin kuin koskaan ennen. Nämä kasvavat arboretumissa. Jaan tähän vinkkini tämän unikon jakamisesta. Sitä on helpoin siirtää juurena. Eli otat palan juurta ja laitat sen maahan, nousee seuraavana vuonna. Varren kanssa siirto onnistuu vain hyvin varhain keväällä kun kasvi vasta nousee maasta. Muutoin on siirrettävä pelkkä juuri.

Tässä samaa kasvia kasvihuoneen luota. Tähän unikko tuli pionin salamatkustajana. Juurta oli jäänyt pionin juuriin ja näin tuli taas unikkoa uudelle paikalle. Tämä on yksi lempikasvejani eikä vain siksi, että se on talon alkuperäisiä asukkaita.

Arboretumissa kasvaa salaperäinen arovuokko, tälläin hyvin suurikukkainen ja kerrottu. Muistiinpanoistani ei löydy tälle lajikenimeä, mutta tiedän sellaisen sillä olevan. Googlekaan ei ole tuonut vastausta kadonneeseen nimeen. Yritän saada tästä muutaman jakopalan myyntiin avoimiin puutarhoihin.

Alppiruusumetsikössä on tänä vuonna yksi kuningatar ja se on nukka-alppiruusu 'Hellikki'. Eipä tässä ole vielä koskaan ollut näin montaa kukkaa. Jättää muut kirkkaasti varjoonsa sillä muilla ei ole hyvä kukkimisvuosi.

Minä tykkään, väri on loistokas. Harmi, että alppiruusumetsikkö on niin omassa rauhassaan, että sinne on marssittava tieten tahtoen kukintaa ihastelemaan.

Tänään jatkuu työt. Vuorossa on marja-ja hedelmätarhan kanttaus ja siistiminen. Vuohenputki valtaa vadelmarivistöä sinnikkäästi. Olen osin luovuttanut eli kitken vuohenputken pois kerran kesässä. Enenpään ei oikeasti voimat riitä koska taistelu vuohenputkea vastaan on turhaa ja marja- ja hedelmätarha on muutoinkin sivuroolissa tässä puutarhassa.

Puutarhan talvitöitä

 Viime päivien aurinko sai vipinää kinttuihin kun tajusin etten ole vielä viritellyt varjostussuojia kasveille. Auringossa on jo voimaa, se on sulattanut esimerkiksi aitan katolta kaiken lumen. Sieltä lumi ei ikinä valu alas huopakaton takia vaan kaikki lumi poistuu sulamalla. 

Palataan kuitenkin hitusen ajassa taaksepäin. Tajusin lumen keskeltä nousevan sellaisia risuja joita en halua jänisten tai kauriiden suuhun. Vielä uusimattomalta luumulehdon puolelta nousi pari 'Latvian Matala' kirsikkapuun juurivesaa. Haluan siirtää taimet toisaalle ja kokeilla saisiko niistä ihan oikeat satoa tekevät pikkupuut. Kun ei ollut yhtään vapaata verkkoa, käärin taimet palaan vanhaa lakanaa.

Tässä on syy suojaamiseen ja koko puutarhan suojien tarkastamiseen. Meillä kulki puutarhassa yksinäinen pieni kauris. Ensin näin ikkunasta jotain liikettä lintulaudan lähellä, sitten kun tajusin siellä olevan kauriin, olin tukehtua leipääni. Kauris vain 10 metrin päässä talosta. Ensin häädin kauriin pois ikkunasta huutamalla, sitten menin pihalle varmistamaan, että se on loikkinut kauas. Jälkiä löytyi ihan kaikkialta puutarhasta. Kompostin ympäriltä, arboretumista, luumulehdosta ja kasvimaan ympäristöstä. Toivottavasti oli vain eksynyt rankan lumisateen vuoksi, toista kertaa eläintä ei ole näkynyt.

Tällä viikolla on oltu aivan erivärisissä tunnelmissa kuin kahdessa aiemmassa kuvassa. Lumet sulivat silmissä. Paikoin lunta on vielä 10-15 cm, mutta on paljon alueita missä lunta ei ole yhtään. Olin laittanut syksyllä pallotuijien ympärille kasvituet ja nyt kiinnitin niihin varjostusverkon pyykkipojilla. Verkko löytyi sopivasti alesta, tarve oli yhdelle uudelle varjostusverkolle.

Pienempi verkko kiinnittyi sopivasti lankaverkkoon joka suojaa hortensiapuutarhaa. Kauempana erottuu huonosti kaksi valkoista suojaa, niiden alla ja takana ovat valkokartiokuusi ja kirsikka 'Kojo-no-mai'. En halua auringon kärvistävän niistä kumpaakaan.

Tämä kuva on otettu aiemmin, mutta on nytkin ajankohtainen. Seuraavan 10 päivän ennuste näyttää ennusteen lopulle pakkasia. Herkkä kelta-alppiruusuni tarvitsee talveksi kunnon suojan. Vanhan untuvapeiton alla on lankakori ja kori on täynnä olkia. Tällä tavoin alppiruusu on talvehtinut hyvin jo parisen talvea. Pieni se on silti, ehkä noin 15 cm korkea. Kukintaa saa odotella vielä vuosikaudet.

Muistakaahan suojata taimet ajoissa auringolta.

Suojaustöitä

 Tähän aikaan vuodesta havahtuu varjostusverkkojen tarpeeseen. Joku ihmeellinen ajatus oli käynyt syksyllä ja olin laittanut verkot helposti saataville. Sen lisäksi olin muistanut laittaa valmiit tuet verkkoja varten. Ystävältä sain kasan vanhoja pyykkipoikia ja nekin löytyivät heti karjakeittiön varastosta. Hyvä minä.

Pisin verkko tuli kolmen pallotuijan suojaksi. Verkko on kaksinkerroin, mutta se ei haittaa, tuuletus toimii verkon takaa eli verkko ei tule tuijien päälle vaikka siltä näyttääkin.

Toinen verkko suojaa laakakatajaa joka on rautaverkon alaosan takana. Suunnittelin verkon niin, että varjostusverkko on helppo kiinnittää siihen pyykkipojilla. Varjostusverkko tulee reilusti maahan jotta se suojaa sittenkin kun lumet sulavat.

Sain pojalta ison pussin koirankarvaa. Ripustin sitä puiden oksille jänisten karkottamiseksi. En tiedä toimiiko, mutta eipä tuosta haittaakaan ole. Ja saa linnut pehmeää karvaa pesän rakentamiseen.

Murrrrr. Hurmevaahtera jäi ilman riittävää suojaa ja eikös sen runko oltu nakerrettu kun hankikanto antoi siihen myöten. Onneksi ei oltu syöty ympäri ja tuo oksa voi vielä pelastua.

Verkkoja ei enää ole joten tein vanhan lakanan suikaleesta ensiavun. Hallaharso olisi ollut kauniimpi, mutta harsot ovat jossain liian syvällä karjakeittiön uumenissa. Minua hanki upotti polveen saakka, mutta jäniksiä se näköjään kestää, pinta on kovettunut.

Lopuksi vielä kaksi alppiruusua suojaan. Niillekin olin muistanut virittää perennatuet sulan maan aikana. Suojat kiinni pyykkipojilla ja valmista tuli. Nyt saa aurinko paistaa. Tästä alimmasta kuvasta näkyy, miten vähän lunta alppiruusumetsikössä on, vaikka nyt on runsasluminen talvi. Muualla on puolimetrinen hanki, mutta metsikössä vain hitunen lunta. Alppiruusut ovat kestäneet tämän lumettomuuden yllättävän hyvin, nyt vähän jännittää toiko tammikuun kovat pakkaset jotain vaurioita. Herkin alppiruusu on vanhan untuvatäkin alla, sen kohtalon näkee keväällä. Jäätynyttä täkkiä ei niin vain siirretä alle kurkistamista varten.

Tulehan kevät pian, täällä ollaan siihen valmiita.

Verkotusurakka on ohi

 Nyt ovat kaikki verkot ja suojat paikoillaan. Iso työ ja navetta tyhjeni viimeistä palaa myöten. Samalla on fiilis, että takki on tyhjä puutarhan suhteen. En käynyt syksyllä kertaakaan katsomassa aletaimia, en syynäillyt alesiemeniä tai hankkinut yhtään vähän vielä- kukkasipulia. Tuli tehtyä totaalinen lepo puutarhasta. Haravointia kai pitäisi tehdä, vähän sain jo haravoitua. Lähinnä vaahteranlehdet pitää saada pois, eipä meillä paljoa muuta ole parin ison lehtiään tiputtavan koivun lisäksi. Loput hoitaa tuuli ja talvi.

Tietokoneeni on kohta oikeasti vaihdettava uuteen. Tähän tuli joku päivitys (tai sitten ei enää päivity koska on niin vanha) ja nyt en pysty olemaan blogissa kirjautuneena jos suljen koneen, heittää minut ulos joka kerta. Arvatkaa vain kuinka menin paniikkiin kun se tapahtui ensimmäistä kertaa, ei mitään salasanoja tallessa kuin omassa mielessä ja tällä kertaa ei muisti pelittänyt. On ärsyttävää kirjautua joka kerta kun on tottunut klikkaamaan vain yhtä kuvaketta. 

Tänä vuonna yhtenäisen verkon sai hortensiapuutarha. Tuollaisen yhtenäisen verkon kanssa on muuten syytä olla varovainen. Jos sen ympärille kinostuu lunta, pääsee jänis hyppäämään verkon ylitse kun toisella puolella on hyvin tilaa. Jos verkko on tiiviimmin yhden kasvin ympärille, on sisälle hyppääminen vaikeampaa. Opin tämän yhtenä talvena kun seurasin jänisten liikkeitä. Siinä ei silloin auta edes tällainen 150cm korkea verkko.

Meillä on maa jo jäässä, kiitos yöpakkasten. Onneksi olin kerrankin fiksu ja laittelin alppiruusujen varjostuskankaiden tukikepit ajoissa maahan. Itse kankailla ei ole vielä kiire. Alppiruusumetsikkö on niin tiheä, ettei sinne yleensä sada lunta kun vähän peitoksi, sen takia herkät rodot on syytä suojata jo heti talvella auringon porotukselta.

Voisin melkeinpä tehdä oman postauksen äitini ihmekasveista. Tässä on äidin tomaatti. Se innostui tekemään uudet lehdet ja nuput. Ja äitini innostui kokeilemaan mihin lopputulokseen tuo kaikki johtaa. Niinpä tomaatti ei päätynytkään kompostiin vaan jatkaa toistaiseksi elämää sisätiloissa.

Kuura on tehnyt viimeisistä ruusuista kauniita. Olen toisaalta ollut onnellinen maan jäätymisestä. On voinut hyvällä omalla tunnolla heittää puutarhatöiden hanskat naulaan ja luovuttaa. 

Mies sen sijaan on ollut ahkerana ja teki traktorivajaan pienen remontin. Tarkoitus on saada vajaan paikka kahdelle traktorille. Niinpä vajasta heivattiin kaikki tavarat ulos, järjestettiin uudestaan. Vajan maapohjasta kaivettiin huono ja liian hieno hiekka pois ja tilalle tuotiin karkeampaa soraa. Hiekalla jatkettiin autotallin edustan sora-aluetta ja poistettiin siitä nurmikkoa. Kuvassa on poistettu nurmikko joka jätettiin tuohon autopaikan viereen odottamaan kevättä ja uusintakäyttöä puutarhassa. Tulee hyödynnetty kaikki mahdollinen maa-aines mitä jostain irtoaa. Saan tuosta erinomaista multaa tulevaan laatikkoprojektiin jota aloitin jo tänä syksynä.

Tomaattia riittää, kuva on tältä aamulta. Yhden vastaavan erän keitin aamusella soseeksi. Nyt on tehty tomaattisosetta pakastimeen niin paljon, että saatamme olla koko talven sen suhteen omavaraisia.

Viikko sitten räpsäisty kuva puutarhan alimmalta reunalta. Enää viisi kuukautta ja puutarhatyöt voi aloittaa täydellä tohinalla. En tiedä onko se ikä vai mikä, mutta syksyt tuntuvat joka vuosi entistä vaikeimmilta. Pitäisi kai muuttaa asennetta talven ja kylmän suhteen, mutta ei se ole helppoa kun rakastan valoa, lämpöä ja aurinkoa.

Kärhöjä ja ihmetyksiä

Keväisin kun alppikärhöt kukkivat, on kärhöjen ensimmäinen kierros. Toinen kierros on alkukesästä kun ensimmäiset jalokärhöt aloittelevat kukintaansa. Kolmas kierros on nyt, kun pääosa viini- ja jalokärhöistä kukkii. 

Tarhaviinikärhö 'Abundance' on suosikkini joka vuosi. Sirot ja kaikin puolin mallikkaat kukat. Nousee varmasti joka vuosi ja tuntuu kestävän hyvin näitä kuivia kesiä. Väri on täydellinen, ei liian tumma, mutta ei myöskään pliisu.

Monsterikärhöni 'Margaret Hunt' ei ole ollut monsteri pariin vuoteen. Se melkein kuoli toissa talvena. Elossa on ja kukkia tulee. Ehkä siitä vielä joskus tulee entisenlainen tuuhea kärhöpöheikkö.

'Comtesse de Bouchaud' tekee kukkia tasaisesti joka vuosi. Ei ole tuuhein kärhö, mutta tänä vuonna ehkä korkein. Kunhan kaaren yläosassa olevat nuput aukenevat, otan kärhöstä lisää kuvia. Minulla on suunnitelmissa siirtää yläpihalta kaksi kärhöä pois, toinen menee Piilun viereen, sellainen nimetön tumman liila. 'Miss Bateman' saa muuttaa tähän, olkoot naiset keskenään.

'Piilu' on ollut alusta alkaen kitukasvuinen. Taidan lisätä juurelle reilusti soraa, nimittäin huomasin, että ne kärhöt joiden juurella on reilusti soraa, voivat parhaiten.

'Madame Julia Correvon' kukkii runsaasti joka vuosi. Tänä vuonna siinä on taas enemmän kukkia joissa on vihreitä terälehtiä. Kärhö on todella avoimella ja tuulisella paikalla, joten sen on taas kärsinyt kovasta talvesta ja kevään halloista.

Siirrytään ihmetyksiin. Olen vihdoinkin saanut punahatut viihtymään puutarhassani kauemminkin kuin yhden kesän. Vaan mitäpä te paremmin tietävät sanotte, onko tuossa punahattujen siementaimien keskittymä? En keksi mitä muutakaan nämä voisivat olla. Osan aion kokeilla siirtää ja osa saa jäädä kasvamaan tähän.

Maailma on sekaisin myös puutarhassani. Tämä alppiruusu kukkii ensimmäistä kertaa. Ei siinä mitään, mutta se kukkii nyt. Olen ottanut kuvan eilen eli 25.7. Lajike on 'Cunningham's White'. Netin mukaan tämä on aikaisia lajikkeita. No ehkä ensi vuonna se on oikeassa aikataulussaan ja kukkii jo toukokuussa.

Tämä taas on ilmiselvä kärhön taimi. Mutta mikä taimi, sitä en osaa sanoa. Viime vuonna kaivoin 'Pink Fantasy' kärhön ylös, mutta tein huonoa työtä ja katkaisin siitä kärhön ainoan pienen verson. Taisin laittaa juuren purkkiin, muisti pätkii. Tämä voi olla se. Tai sitten ei. Otin 'Abundance' kärhön siemeniä talteen ja saatoin laittaa niitä myös purkkeihin. Tämä saattaa olla sellainen itänyt siemen. En uskalla jättää tätä hentoa taimea enää purkkiin talven armoille vaan laitan sen maahan kunhan keksi hyvä paikan. Yksi hyvä vaihtoehtona on 'Musta Rudolf' koristeomenapuun alla.

Paljon on kärhöjen siirtoja tiedossa, aion siirtää myös rosarion kärhöt toisaalle, niille vain pitäisi keksiä hyvä paikka.

Kohti keskikesää

Kohti keskikesää mennään kovalla vauhdilla. Voisin maksaa siitä, että tässä vaiheessa kesää saisi vetää hätäjarrusta ja pysäyttää ajan. Tai jos ei pysäyttäminen onnistu, niin edes hidastaa. Ei tahdo pysyä kaiken perässä. Olin ajatellut tehdä suuren iirispostauksen mutta jätän sen tuonnemmaksi, on niin paljon muutakin mistä kertoa. 

Kylvin vuosi sitten keväällä salkoruusun siemeniä lajikkeesta 'Nigra'. Oli työ ja tuska saada siemenet itämään, vaativat esimerkiksi kaksi kylmäkäsittelyä ennen kuin itivät. Yksikään taimi ei kukkinut viime kesänä ja olin ihan varma, että kaikki kuolevat talven aikana pois. Osa selvisi tai jopa kaikki, en muista mihin kaikkialle näitä istutin. Talikko antaa osviittaa Nigran koosta. Tuossa on muistaakseni kolme taimea yhdessä mutta koko on silti luokkaa jätti. Tänä kesänä uskallan odottaa kukintaa.

Koristeraparperi heräilee hitaasti keväisin. Niin hitaasti, että parahdan ääneen sen surkeutta. Lopulta siitä kasvaa ihan kunnon raparperi joka myös kukkii.

Kukat ovat paljon vaisummat kuin syötävällä raparperilla mutta tässä tapauksesa väri korvaa koon. Ihanaa purppuraista syheröä.

Koiranheidestä on kasvanut niin kookas pensas, että sitä on vaikea kuvata. Vedimme pensaan matalaksi heti ensimmäisenä vuotena kun muutimme tänne. Onneksi pensas ei kuollut moiseen rääkkäykseen vaan tuuheutui ja sai uutta virtaa. Tänä vuonna ei kärsitä heisinälvikkäistä. Kuvan alaosassa kukkii puutarhaystävältä saatu keltakurjenmiekka. Kasvimaan verkot kuuluvat kaaleille.

Harakankello on vallannut arboretumista aimo palan itselleen. Toki on myönnettävä, että valtaus on tapahtunut puutarhurin luvalla. Tykkään harakankellosta todella paljon. Se on helppo kitkeä pois jos sen ei halua antaa jatkaa valloitusta, nyppäisee taimen pois ennen kuin se ehtii siementää.

Alppiruusumetsikösä ei ole tänä vuonna kovin paljon mainittavaa. Kukinnassa on selvästi välivuosi. Ainut kukkuva alppiruusu on kuvan 'Hellikki', muut ovat keskittyneet koon kasvattamisen ja uusia versoja onkin runsaasti. En pidä sitä pahana asiana, mieluummin kasvavat ja kukkivat sitten joskus. Näin kestävät kuivuuttakin paremmin.

Sinnikkäästi hankin välillä uuden atsalean vaikka ne eivät meillä viihdy. Viime syksynä ostin viime hetken alennusmyynneistä 'Nabucco' puistoatsalean. Se teki muutaman kukan. Väri on todella intensiivinen punainen, tykkään sillä tämä näkyy kauas. Muista atsaleoista totean, että sinnittelevät hengissä.

Nyt painun helteeseen, tänään tulee puutarhaan vierailijaryhmä ja pitää saattaa muutama asia loppuun ennen sitä. 

Toukokuu

 Toukokuu taitaa nykyisin olla mielestäni kaunein kuukausi. Se on hetki ennen kesän humahdusta kun kaikki on vielä uutta ja raikasta. Saaripalstan Saila lanseerasi kuusi kuvaa toukokuusta haasteen. Tartuinpa siihen juuri nyt, vuoden pimeimmän ajanjakson aikana.

Vaikka positiivisesti pitää ajatella. Ensi kuu on jo tammikuu ja siitä on vain muutama kuukausi toukokuuhun.

Ei ole toukokuuta ilman sinivuokkoja. Saisivat vaan levitä nopeammin. Uuteen hortensiapuutarhaan jaoin ja siirsin paljon sinivuokkoja muualta puutarhasta. Kuvan sinivuokot kasvavat arboretumin suuren tammen alla.

Unkarin sinivuokko on kotiutunut kivasti, kasvusto kasvaa vähän joka vuosi. Suunnitelmissa on uskaltaa jakaa kasvustoa hiukan ja kokeilla viihtyisikö tämä aarre muuallakin.

Yksi kevään suurimmista ihmeistä oli rusokirsikan ensimmäinen kukinta. Liki kymmenen vuotta olen puuta kasvattanut, pienestä piiskataimesta asti. Puutarha jos mikä opettaa sinnikkyyttä ja kärsivällisyyttä.

Uuden kasvihuoneen edusta on keväisin juuri sellainen kun kuvittelin sen olevan. Pinkkiä ja keltaista esikkoa. Punaisia pionien alkuja ja pinkkejä kiurunkannuksia. Valkoiset helmilijatkin siellä ovat mutta kuvassa vasta aloittelevat kukintaansa.

Ja vielä kerran vuokkoja. Tavallista valkovuokkoa en saa kasvamaan sitten millään, mutta tämä sininen valkovuokko eli hämyvuokko  lajikkeeltaan 'Dee day' lähti heti leviämään. Siinä oli ostettaessa vain pari vartta. Takana näkyvä pinkki esikko on sekin ihmetyttänyt kasvuvoimallaan. Se ei tunnut välittävän missä kasvaa, pukkaa vaan uutta alkua viereensä minkä kerkeää. Se onkin yksi puutarhani luottokasveja.

Viimeinen kuva menee alppiruusumetsikön herkälle prinsessalle. Kuvassa on alppiruusu 'Tiuku'. Se on istuttamisestaan saakka kukkinut uskollisesti joka kevät. 

Oi toukokuu, tule ja pian.

Pienesti puutarhatöitä ja käenkaaleja

 Talvi on puutarhatöiden suhteen täydellistä laiskotteluaikaa. Jotain pientä puuhaa löytyy kuten auringonsuojien virittelyä. Yritin kovasti etsiä suojaverkkoja puutarhavarastona toimivan karjakeittiön uumenista, mutta löysin vain yhden. Missä lie loput luuraavat. Jos ei löydy niin ei onneksi ole kovin suuri taloudellinen menetys hankkia uudet vaan silti mieluusti toivoisin vanhojen löytyvän.

Alppiruusut kaipasivat jo kipeästi suojaa, toivottavasti ei tullut liian myöhään. Syksyllä olin sen verran fiksu, että muistin laittaa kankaita varten tulevat tuet ja verkot paikoilleen. Lankakori on näppärä, samoin ne vihreällä muovilla päällystetyt rautalankaiset perennatuet.

Suojaverkon puutteessa käärin lankakorin ympärille vanhan tyynyliinan. Kiinnitys pyykkipojilla joita minulla on erikseen puutarhakäyttöön tarkoitettuja.

Se ainut löytynyt verkko pääsi arboretumin pallotuijien suojaksi. Tosin en tiedä miten tuijille käy, vaikka ovat kasvaneet tuossa jo pari vuotta niin kärähtivät kesän helteissä.

Arboretumissa on kaikki verkot hyvin paikoillaan. Se taas tarkoittaa ettei ole toistaiseksi yhtään havaittua jänisvauriota. Verkot oli helppo kiertää tarkistamassa sillä lauha sää ja aurinko sulattivat lunta aiemmin niin, ettei sitä ollut kuin nilkkaan saakka.

Tämä kuva on jo joulukuulta mutta silloin en saanut julkaistuksi sitä. Jätin syksyllä ruusukaalit paikoilleen kasvimaalle ja siinähän kävi niin, että jänikset löysivät moisen herkkuapajan. Nyt jos näistä ottaisi kuvan niin ei olisi jäljellä kuin varren tyngät, niin tyhjiksi on kaikki kaluttu. Syötävää on ollut jäljistä päätellen koko suvun juhla-ateriaksi.

Nostin ennen pakkasia pari käenkaalin istutusta talvehtimaan sisälle taloon. Toinen oli litimärkä joten pidin sitä viikkotolkulla kuivumassa kodinhoitohuoneen lattialämmityksen päällä ja siihen se unohtui myös sairaalareissuni ajaksi. Kun tulin kotiin olin ihmeissäni. Käenkaalit olivat lähteneet kasvattamaan uutta versoa. Siirsin kattilan pois viileämpään ja pimeään tilaan, jospa se lakkaisi kasvamasta ja heräisi keväämmällä uudemman kerran. Sitä toista käenkaalia en ole kastellut kertaakaan, toivottavasti mukulat ovat hengissä.

Onko bloggerin kuvien lataaminen muuttunut? Jos yritin ladata monta kuvaa kerralla, tuli aina viimeiseksi aikomani kuva ekana, latasin uudestaan päinvastaisessa järjestyksessä mutta taas meni pieleen. Sain oikean rivin vain kun latasin kuvan kerrallaan. Aika ärsyttävää jos jää lopulliseksi.