sunnuntai 26. marraskuuta 2023

Paljon kaikenlaista

 Olen viettänyt viikon loman lähinnä pois kotoa. Teki hyvää lähteä muihin maisemiin vaikka en käynyt Tallinnaa pidemmällä. Kaksi yötä hotellissa äidin ja siskon kanssa takasi viihdyttävän matkan. Ja kävipä niin onnellisesti, että löysin isännänhuoneen verhokankaan juuri tuolta reissulta, toki se oli tarkoituskin sillä Ikea ei enää myy kankaita. Olen ostanut Ikeasta elämäni parasta pellavaa, nyt sitä ei enää saa. 

Lankaa ostin vain muutaman kerän. Haluan pitää lankavalikoimani sopivan kokoisena. Alla on verhoihin tulevaa pellavakangasta, ostin sitä hyvinkin edullisesti 13 metriä. Isännänhuoneeseen tarvitaan neljä verhoa ja kutistumisellekin piti ottaa varaa.
Ennen reissua tuli kiire saada verhotangot paikoilleen jotta saan mitattua verhojen pituuden. Pituudeksi tulee n. 2,5 metriä, huonekorkeus on vähän yli kolme metriä (kangaskuvassa on kolme metriä kangasta, pellavaa oli vain 10 metrin pakassa joten jouduin ostamaan yhden kokonaisen pakan ja kolme metriä sen päälle). Verhotangot ovat samat kuin aiemmin, käsittelin ne petsilakalla tumman pähkinän värisiksi. Tangot olivat ennen värittömällä lakalla lakatut eli puun sävyiset. Mäntytangot eivät olisi enää sopineen muuhun sisustukseen.
Joskus pitää tehdä töitä myös lasten sisustuksen eteen. Sain ystävältäni neljä tällaista vanhaa pinnatuolia. Tuolit ovat erittäin siistit ja ikäisekseen hyväkuntoiset. Ne vain sattuivat olemaan pojan huusholliin väärän väriset. Niinpä kurvasin maalikaupan kautta kotiin ja hain tuoleille uuden ilmeen.
Uusi väri on musta. Näin tuolit sopivat isovanhempieni vanhaan pöytään jossa on samaa muotokieltä ja mustat jalat. Huomenna vielä toinen kerros maalia ja tuolit ovat valmiit uuteen kotiinsa.
Jalolla on ollut vaikeaa pakkasen ja lumen kanssa. Ikä on tehnyt tehtävänsä eikä ulkoilu maistu enää säässä kuin säässä. Sisällä on hyvä levähtää ja miettiä miten riehuisi seuraavan tunnin aikana. Välillä muistellaan Iinestä joka jäi juhannuksesta lopullisesti kadoksiin. Syksyllä vahvistui, että mitä todennäköisemmin Iines on kohdannut ilveksen. Meistä reilun kilometrin päässä nähtiin ilves keskellä päivää ikkunan takaa kurkkimassa. Ilveksillä oli myös kuulemma poikaset joten ilveksiä voi olla lähistöllä useita. Olen tyytyväinen, että kissat ovat nyt enemmän sisällä, Alma ei ulkoile lainkaan.
Palapelit ovat talvipuuhaani. Tämä valmistui viimeiseksi ja uusi on jo aluillaan. Sain siskolta lahjaksi ihanan kissapalapelin, se on pakko tehdä seuraavaksi.

Joulu alkaa olla kovinkin lähellä. Mietin, pitäisikö kaivella jo koristeet esiin, aika tuntuu menevän ajatustakin nopeammin.


sunnuntai 19. marraskuuta 2023

Tarkistuskierros

Puutarhaelämä on talven myötä kutistunut viikottaiseen tarkistuskierrokseen. Kierroksella kartoitan suojaverkkojen tilanteen, tutkin eläinten jäljet ja vain ihmettelen talvista puutarhaa. Pari ideaakin saattaa hiipiä mieleen kun kesän ärsyketulva ei hyppää silmille kaikkialla puutarhassa. 

Kuva näyttää miten kauniissa ja avarassa maalaismaisemassa asumme. Arvostan tätä näkymää vuosi vuodelta enemmän. Sanoisin, että paras tausta kasvihuoneelle ja koko puutarhalle.
Arboretumissa(kin) kaikki hyvin. Hopeakuusi on kasvanut kivasti, jotenkin sen huomaa vasta talvisin. Malli on kapea mikä on hyvä asia. Pienenä tähän kasvoi toinen latva, mutta leikkasin sen heti pois, niinpä puu ei päässyt kasvamaan pahasti toispuoleiseksi.
Sain ystävältäni jättisuuren lankakorin. Se päätyi rosarioon ruusun päälle. Ruusun suojana olleen verkon siirsin toisaalle, olin unohtanut tyystin helmipensaan verkottamisen. Lankakori olisi periaatteessa mahtunut myös pensaan ylle, mutta se ei olisi asettunut suosiolla kivien koloon, verkkoa saa helposti taivutettua.
Helmipensas kasvaa kivien kolossa, mahdollisimman suojaisessa paikassa. Sen takia se on myös vähän kuin piilossa kun metallikaaressa kasvava kärhö on täydessä lehdessä. Helmipensas kuitenkin viihtyy tuossa eikä pahemmin palelluta itseään talvisin, joten en ole miettinyt paikan vaihtamista.
Istutin tähän, hortensioiden juurelle niitä viimeisiä kukkasipuleita kuten scilloja. Nyt maahan on ilmestynyt kolme reikää. Vahvasti näyttäisi siltä, että tuossa asustelee myyrä. Täytyy toivoa, että se olisi maamyyrä eikä kukkasipuleita syövä myyrä. 
Talvista on vaikka lunta on vasta hentonen huntunen. Nuo vihreät tuppaat ovat mätäskurjenmiekan lehtipehkoja. Olen ennenkin kehunut miten hyvin se pysyy pystyssä myös syksyllä ja kehun taas.  Siinä on oiva kasvi tuomaan ryhtiä puutarhaan. 

Ensi viikon lomailen ja pääsen myös pienelle matkalle. Tulee tarpeeseen kuten loma aina tulee.


sunnuntai 12. marraskuuta 2023

Vielä vähän

 Kun maan sulaminen ja puutarhamyymälän superale sattuivat samalle viikolle, en voinut vastustaa kiusausta hankkia vihonviimeisiä kukkasipuleita. Ehdin myymälään niin, että valikoimaa oli kiitettävän paljon. Taimikassillinen sipuleita oman valinnan mukaan maksoi vitosen, oma valikoimani painoi 4,8kg kun kotona punnitsin kassin.

Narsisseja, kerrottuja tummanpunaisia tulppaaneja, lumikelloja, scilloja, posliinihyasintteja, krookuksia kasvitieteellisiä tulppaaneja ja kuusi keisarinpikarilijaa, nämä kaikki siis vitosella. Sipuleiden määrää en laskenut, mutta satoja niitä oli.
Onneksi istuttaessa oli pieni apulainen mukana. Luujauhoakin löytyi omista varastoista keisarinpikarililjoille. Osa sipuleista meni kasvihuoneen tienoille, ja osa hortensiapuutarhaan ja sen viereiseen uuteen alueeseen.
Tänään istutin vesisateessa kauden viimeisen taimen, alesta löytyneen jouluruusun. Kokemukseni mukaan, myös näin myöhään istutetut voivat menestyä. Minulla on muutama taimi hengissä jota on istutettu kolme vuotta sitten 23.12. ja hyvinvoivia ovat.
Myös jouluruusu pääsi uudelle alueelle. Verkon sisällä on pieni koristekirsikka. Puutikku jouluruusun edessä on merkkinä paikasta johon kylvin Minnalta Mamman puutarhasta saatuja valkoisen näsiän siemeniä. Loput siemenet kylvän sisälle jääkaappiin saamaan kylmäkäsittelyn. Minna ei tiennyt syntymäpäivääni tällä viikolla, mutta osasi lähettää siemenet juuri syntymäpäiväkseni. Kiitos!
Puutarhan tarkistuskierroksella törmäsin kasvihuoneessa uskomattomana näkyyn. Krassi joka kasvaa lattiakivien välistä, on vieläkin hengissä vaikka meillä oli pakkasta sekä päivällä, että yöllä useamman vuorokauden.
Arvatkaa mitä nämä vihreät heinät ovat? Ne ovat kaurajuuren taimia. Niitä on kasvimaa täynnä. Tänä vuonna siemenet itivät herkästi ja itävyys taisi olla 100%. Hukun taimiin jos kaikki selviävät talvesta hengissä. Riittää jaettavaksi eteenpäinkin. Eipä ole ollut ennen tällaista kaurajuuri-invaasiota vaan päinvastoin pulaa taimista.
Jätin kasvihuoneen vieressä kasvavat kaukasian kirahvinkukat talventörröttäjiksi. Ovat kauniita taivasta vasten silmiin osuessaan. Toki tämäkin tarkoittaa siementaimia siellä ja täällä, mutta se ei haittaa, minähän tykkään kitkemisestä.
Tämän viikon tuulet toivat loputkin lehdet alas puista, pääsen vielä haravoimaan ja sopivasti on luvattu kuivempaa keliä. Pikku pakkanenkaan ei haittaa, silloin lehdet on mukava haravoida ja kevyt viedä kompostiin.



maanantai 6. marraskuuta 2023

#suuntanaomavaraisuus, marraskuu 2023, säästetään sähköä

Marraskuun omavaraisuus postausten sarjassa on vuorossa pohdintaa sähkön säästämisestä. Meillä täällä kotona puhutaan ehkä enemmän energian taloudellisesta ja järkevästä käytöstä kuin sähkön säästämisestä.

Siirryimme keväällä 2023 pörssisähkön käyttäjiksi. Elämään tuli uutena puhelimeen ladattavat sovellukset joilla sähkön hintaa voi seurata tunti tunnilta ja iltapäivästä alkaen myös seuraavan päivän sähkön hintakehitystä. Seuraamiseen tottui nopeasti. 

Myös uuteen sähkön hinnan rytmittämään elämään on tottunut toistaiseksi hyvin, vasta edessä olevan kylmin vuodenaika näyttää totuuden. Niinpä olemme päättäneet jatkaa ainakin tämän talven pörssisähköllä emmekä ole hankkineet kiinteähintaista sähkösopimusta. Suurin syy tähän on se, että pystymme lämmittämään taloa pääosin puilla.

No mitä meillä sitten tarkoittaa energian järkevä ja taloudellinen käyttö?

Taloa lämmitetään puilla aina kun se on mahdollista. Kun sähkö on oikein kallista, laitetaan lisää pökköä pesään. Kun sähkö on edullista tai jopa miinuksella, voidaan lämmittää enemmän sähköllä. Lattialämmityksiä säädellään myös hinnan mukaan, aste pois silloin kun sähkö on kallista ja paluu normaaliin kun on hinta on edullista. Pyykkiä pestään edullisen sähkön aikaan jos se suinkin on mahdollista. Minulla onkin ollut suuri tottuminen siihen, että pyykkiä kasaantuu kuten juuri nytkin, kun sähkö on ollut kalliimpaa. Olen aina pyrkinyt pesemään täysiä koneellisia, mutta nyt entistä enemmän.
Ruokaa laitetaan edelleen puuhellalla ja leivinuunilla lämmityskauden aikaan. Mutta huomioidaan myös se, että jos sähkö on miinusmerkkistä, voi olla taloudellisesti järkevämpää tehdä ruokaa sähköliedellä. Aina kun puuhellassa on tulet, siinä keitetään pannussa kuumaa vettä termariin teen juontia varten. Olemme tietoisesti opetelleet enemmän ruokia joita voi laittaa kattilassa tai pannulla ilman uunia. Leivinuuni on harvoin arkisin lämmin juuri silloin kun ruokaa pitäisi laittaa ja sähköuunin käyttö maksaa. Kaminapuhallin hommattiin viime talvena ja se pyörittää mukavasti puulieden lämpöä koko tupaan.

Kesällä ruokaa tehtiin oikein kalliin sähkön aikaan enemmän ulkona kaasugrillissä. Ehkä siitäkin tuli pientä säästöä. Sähköä meillä kuluu kokonaisuudessaan hyvin vähän. Viimeiset 6 kuukautta olemme käyttäneet sähköä -10% vähemmän kuin vuosi sitten samaan ajankohtaan. Vuonna 2022 meillä kului sähköä kokonaisuudessaan 8 578 kWh. Vuonna 2021 sähköä meni 10 650 kWh. Tiputus oli merkittävä, 19%. Viime vuonna keskityimme tarkoituksella sähkön säästämiseen koska tiedossa oli pörssisähköön siirtyminen. Nyt yritämme ylläpitää suotuisaa kehitystä tai ainakin toimia niin, ettei kulutus nouse.

Tosin koska tämän vuoden lokakuussa on ollut kylmempää kuin vuosi sitten, olemme joutuneet laittamaan sähköpattereita päälle viime vuotta aiemmin joten sähköä on kulunut enemmän. Tärkeää onkin muistaa, että säällä on valtaisa merkitys emmekä aina pysty muuttamaan tilannetta omalla kulutuksella tai valinnoilla.
Eteisen ja lasikuistin välillä on ollut jo monta talvea kaksinkertaiset verhot estämässä kylmän hohkaamista ja vetoa. Viime talvena laitoin verhon myös kodinhoitohuoneen oveen, sekin auttoi pitämään kylmää poissa. Tiivis villasekoitekangas toimii erinomaisesti.

Kuva on makuuhuoneen ikkunasta. Niissä pidetään kaihtimet alhaalla koska sekin estää vetoa. Keväällä kun aurinko alkaa paistaa, nostamme kaihtimet ylös jolloin aurinko lämmittää huonetta ilmaiseksi ja ilman vaivaa. Heti kun aurinko lakkaa paisteensa ikkunaan, menee kaihdin alas. Eli talvella huone on aina pimeä. Ei ehkä oikeasti mitään vaikutusta sähkölaskuun, mutta onpahan se olo, että on toiminut jotenkin tämän maapallon eduksi.

Sarjan postauksia luotsaavat Tsajut ja Korkeala. Päivitän tuohon alle tämän maanantain aikana muut sarjan postaukset.

Kasvuvyöhyke 1

Kakskulma https://kakskulma.com/rakentaminen-kulutustekona

Jovela https://www.omavarainen.fi/l/marraskuu2023/

Kasvuvyöhyke 2

Päiväpesän elämää https://paivanpesanelamaa.blogspot.com/2023/11/suuntanaomavaraisuus-marraskuu-2023.html

Oma tupa ja tontti https://omatupajatontti.blogspot.com/2023/11/paljonko-lamminta.html

Pilkkeitä Pilpalasta https://pilkkeitapilpalasta.blogspot.com/2023/11/suuntana-omavaraisuus-marraskuu-2023.html

Kasvuvyöhyke 3

Tsajut https://tsajut.fi/suuntanaomavaraisuus-2023-osa-11/

Rakkautta ja maanantimia https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2023/11/suuntana-omavaraisuus-2023-osa-11.html

Evil dressmaker http://www.evildressmaker.com/?p=17668

Villa Varmo https://www.villavarmo.com/post/tuunauksesta-toimeen

Harmaa torppa https://www.harmaatorppa.fi/2023/11/sahkon-saasto.html

My CO2 Quota https://myco2quota.wordpress.com/2023/11/06/sahkon-saastoa-mokilla/

Sininen tupa https://sininentupa.blogspot.com/2023/11/ajatuksia-sahkon-kuluttamisesta.html

Kasvuvyöhyke 4

Puutarhahetki https://puutarhahetki.blogspot.com/2023/11/unelmana-omavaraisempi-elama-sahkon.html

Kasvuvyöhyke 7

Korpitako https://korpitalo.wordpress.com/2023/11/06/marraskuu-23-sahko-ja-kulutus