Elokuisia ilmakuvia

Mies teki viime vuoden elokuussa tarkastuskierroksen navetan katolle. Tiedettyjä vuotokohtia ei katossa ollut mutta parempi silti tarkastaa katto säännöllisin väliajoin. Huomautettavaa ei löytynyt, pari ruuvia vaati parempaa kiinnittämistä. Tarkastuksen jälkeen oli aikaa ottaa muutama kuva.

 Kesän kuivuus on nähtävissä nurmikossa, lisäksi talon takana osa koivuista on jo lehdettömiä vaikka kuvien ajankohta on elokuun puoliväli.

 Arboretumia ilmasta käsin kuvattuna. Pieniä on kasvit vielä vaikka kaikki kuvassa näkyvät ovat vähintään tuplanneet istutuskokonsa.

 Kasvimaan ylälohko ja siellä kasvavat porkkanat näkyvät hyvin. Alapuoli ja luumulehto jäävät koivujen taakse piiloon. Ja lisää leikattavaa nurmikkopinta-alaa. Sitä on tarkoitus vielä pienentää mutta ei liikaa, pidän pihan tietynlaisesta avaruudesta.

 Kasvimaa ja aitta. Aitan vieressä oleva pressu on uuden kasvihuoneen paikka, se valmistuu sitten joskus. Mansikkamaa tehtiin laatikoihin kesän aikana, syksyllä sain omista rönsyistä kaikki taimet.

Vielä yksi kuva yläpihasta. Siihen kaipaan lisää istutuksia mutta en ole vielä saanut juuri sitä ahaa-elämystä jonka takia alkaisin mylläämään pihaa. Lisäksi paikka on haastava kun siihen kasataan talven lumia, pihakeinulle asti lumet eivät tule joten siihen voisi jotain hahmotella. Kuitenkin jotain niin matalaa ettei taloa jää niiden taakse piiloon.

Talvi onkin hyvää aikaa miettiä tulevan kesän istutuksia ja uudistuksia. Kesällä ei ehdi sillä silloin ollaan tositoimissa.

Tapetteja

Tällä viikolla sunnuntai meni siivoukseen. Imuri meni sellaisiin nurkkiin ja koloihin joihin se ei arkisissa viikkosiivouksissa pääse. Sen tuloksena kaivoin esiin jätesäkin jonka sisään on sullottu paloja talon vanhoista tapeteista.

 Isännänhuoneessa on ollut alunperin hyvin tumman vihreä tapetti jossa luumun sävyisiä kukkia. Todennäköisesti tuo pala joka minulla on tallessa, on väreiltään haalistunut, alkuperäinen väri on saattanut olla jopa lähes musta. Kunhan huoneen remontti joskus koittaa, saan kaivaa tapettia lisää esiin sillä kaikki pinkopahvin kerrostumat on poistettava.

 Kukkatapetin jälkeen on tullut modernimpaa, olisikohan jostain 1950-luvulta?

 Nuorimman pojan huoneessa on ollut kaunis vihreä kuvioinen tapetti. Tämä on painettu ruskealle paperille tai pahville.

 Salissa alkuperäinen tapetti on myös ollut hyvin hyvin tumma. Ruskealla pohjalla sinisiä kukkakuvioita.

 Salin seuraava kerros miellyttää omaa silmää alinta kerrosta enemmän. Kauniita sinisiä kukkia siniharmaalla pohjalla. Salissa harmitti vietävästi kun nämä kaikki oli poistettava sillä tuorein tapettikerros oli paksu muovinen vinyylitapetti. Sellaista ei voi jättää seinää hengittävässä hirsitalossa.

 Jossain vaiheessa salissa on ollut näin haalea tapetti. Rusehtava lehtikuvio valkoisella pohjalla.

 Eteisen alkuperäistä tapettia löytyy vielä seinältä vintin portaista. Muilla seinillä tapetti peitti tuoreemmat kerrokset tapettia, nekin jouduimme poistamaan huonokuntoisen pinkopahvin takia.

 Eteisen tapettia otin talteen vaikka sitä on myös seinällä, tässä palasessa on mukana myöhemmätkin kerrokset.

 Pinkopahvi taloon on tullut Tampereelta.

 Tämän palan takana ei lue mistä huoneesta se on, mutta vaihtoehtoja ei ole kuin salin kammari eli peräkammari. Kaunis sininen boordi on ollut huoneen yläreunassa.

 Samaisen huoneen muita tapetteja on tässä. Huonetta remontoidessa kävikin ilmi että joskus seiniin lisätyn kovalevyn alla ei ole kun palasia tapeteista tallessa. Siksi tämäkin pala on pieni, vain noin A4:n kokoinen.

Ja tässä lisää saman huoneen vanhoja boordeja. Joku on selkeästi tykännyt tässä talossa sinisävyisistä tapeteista. Tuo ruudullinen sininen vaikuttaa metkalta, harmi kun sitä ei ole enempää tallessa.

Isännänhuone on vielä pääosin tutkimatonta aluetta tapettien suhteen. Alin kerros on näkyvissä eteisen oviaukossa jota jouduttiin muokkaamaan uuden oven takia. Täälläkin alkuperäinen tapetti on ajan hengen mukaisesti tumma ja mitäpä muuta kuin sinisävyinen.

Tuvassa oli sama juttu kuin kammarissa, tapetit oli joskus poistettu huone huone oli otettu hirrelle. Pienen pieniä palasia löysin listojen alta, ne olen jemmannut niin hyvään paikkaan, että tähän hätään en niitä löytänyt.

Muistoja menneestä

Sain Pauliinalta Kukka&Kaali-blogista haasteen kertoa menneen kesän viidestä tärkeimmästä puutarhamuistosta. Kiitos Pauliina haasteesta. Uutta kasvukautta odottaessa ja haikaillessa on kiva miettiä mennyttä. Mitä muistoja jäi, mistä nautti tai mikä ilahdutti erityisesti. Ei muuta kuin selaamaan kesän kuvia.

 Kevät sinänsä kuuluu parhaimpiin muistoihin kasvukaudelta. Tykkään keväästä joka vuosi enemmän ja enemmän. Ja kevään väreistä joihin on alkanut hiipiä keltainen aina vain voimallisemmin. Ja mieluiten pinkkiin yhdistettynä.

 Kevät on täynnä odotusta. Mikä kasvi nousee tänä vuonna ja mikä ei. Kalvaspikarililjaa jännitän joka kevät mutta sieltä se vaan putkahtaa uskollisesti esiin yhden kukan voimin.

 Viime kesänä tuli täyteen 13 vuotta asumista Arvilassa. Sain vihdoin ja viimein kaivettua ulkoiselle kovalevylle haudatut vanhat kuvat esiin. Niistä tulee hienosti ilmi miten paljon on puutarhan ja pihan eteen tehty töitä. Yllä on kuva tämän kesän tilanteesta pihatieltä saunalle ja pyykkikalliolle päin.

 Ja tässä kuva 13 vuoden takaa samasta paikasta. Hieman on paikat siistiytyneet ja pihatiekin tullut kaivettua esiin kasvien alta.

 Kesän kolmas muisto on kuivuus ja kuumuus. Nurmikot ruskettuivat, perennat nuupottivat veden puutteessa, kitkemistä ei tarvinnut tehdä kuin minimaallisen vähän. Auringon kirkkaus ja lämpö oli jotain täysin uskomatonta. Enpä muista kesää jolloin olisin uinut näin paljon, tai ihan vain lillunut järvessä uimapatjan päällä.

 Kukat, neljäs muisto kesästä. Vaikka osa kasveista päätti selvitä haastavista olosuhteista jättämällä kukinnan väliin, sai puutarhassa silti nautti upeasta kukkaloistosta. Harrisonruusu 'Williams Double Yellow' kukki paremmin kuin viime kesänä.

 Viides muisto on keskimmäisen pojan, kolmannen lapsen rippijuhlat. Tein ja koristelin kakut itse.  Omia mansikoita ei kakkuihin riittänyt sillä kesällä myllättiin mansikkamaa täysin uusiksi.

Vain viisi muistoa sai haasteessa laittaa mutta minä otan myös kuudennen. Kaikki kiva loppuu aikanaan ja niin myös kasvukausi, kesä tulee päätökseen. Se merkitsee puutarhalle pientä kuolemaa ja samalla uutta elämää. Tulevan kevään loisto istutetaan silloin, satoja kukkasipuleita maahan jotta kasvukausi alkaisi onnellisissa merkeissä kuten ennenkin.

Tässä haasteen säännöt:

- Tee postaus siitä, mitkä viisi puutarhamuistoa olivat parhaat tältä kaudelta (siitä lähtien, kun esikasvatus alkoi päättyen tähän hetkeen).

- Kerro postauksessasi, että haaste sai alkunsa Maatiaiskanasen Elämää -blogista.

- Kerro, keneltä sait haasteen ja haasta kolme blogiystävääsi mukaan.

- Käy kirjoittamassa postauksesi Maatiaiskanasen Elämää -blogin "5 parasta puutarhamuistoa" kommenttikenttään, niin se lisätään haasteeseen osallistuneiden listaan.

Kiitos Hilulle haasteen alulle laittamisesta. Tällä kertaa haastan mukaan kaikki ne jotka eivät vielä ole tätä haastetta saaneet.

13 vuotta sitten ja nyt

Ensitapaaminen Arvilan kanssa tapahtui aika tasan 13 vuotta sitten. Se oli rakkautta ensimmäisellä silmäyksellä. Oli isot visiolasit päässä, että kyllä tästä hyvä tulee. Eikä ole kertaakaan kaduttanut vaikka työtä on riittänyt. Meistä kaupunkilaisista tuli kertaheitolla maalaisia. Yksi harmitus minulla on, tuli otettua alussa ihan liian vähän kuvia. Tässä postauksessa niitä on muutama ja samasta kohtaa tilanne nyt, 13 vuotta myöhemmin. Olkaa hyvät, Arvilan pihapiiriä vuonna 2005 ja 2018.

 Päärakennus 2005

 Päärakennus 2018

 Näkymä aitalle 2005.

 Näkymä aitalle 2018.

 Liiteri 2005.

 Liiteri 2018.

 Näkymää alapuutarhaan, huomatkaa koiranputkiniitty taustalla 2005.

Näkymä 2018, ei koiranputkia.

Lisää kuvia on tulossa kunhan saan otettu vastaavista kohdista tämän vuoden kuvat.

Löytö autotallista

Viime kesänä mies remontoi autotallin. Lattia laitettiin uusiksi, samoin koko sisustus, myös kattoon tehtiin pieniä muutoksia. Koska remontti sisälsi tuon osion lattia uusiksi, piti koko autotalli tyhjentää. Osa tallin tavaroista oli lastulevykomeroissa jotka raahasimme talliin vuonna 2005 kun muutimme taloon. Nyt komeroiden aika oli tullut täyteen ja ne hävitettiin.

Komeroita purkaessa miehen silmiin sattui, että yhteen komeroon on kirjoitettu jotain. Mies otti sen osan komerosta talteen ja toi näytille minulle. Yhdessä luimme tekstit joista selvisikin paljon asioita. Komeroon oli nimittäin kirjoitettu talon remonttien vuosilukuja.

 Selvisi muun muassa se että nykyiset ikkunat ovat vuodelta 1978. Kohta 40 vuotta vanhat mutta toimivat. Talo on maalattu ennen nykyistä maalia edellisen kerran 1979. Silloin väri oli keltainen.

 Elo-syyskuussa 1982 on vaihdettu uudet ovat. Kuulostaa hyvältä mutta kuten voimme todeta, on ovet vaihdettu tammijäljitelmäoviin.

 Ja vanhat ovet olivat tämän kaltaiset umpipuiset peiliovet. Ei tarvitse edes miettiä kummat minä ottaisin. Meillä on vielä iso urakka saada kaikki ovet taas peilioviksi.

 Navetan peltikatto on laitettu 2.6.1986. Katto maksoi merkinnän mukaan 25 000 markkaa. Se vastaa tänä päivänä noin 8 000 euroa. Hyvän katon laittoivat, on edelleenkin täysin ehjä.

Pihakeinu on ostettu kesällä 1982. Ikä alkaa näkyä. Keinu kaipaisi muutamaa uutta puuta ja maalia pintaansa. Minulla olisi pönttö oikein hyvää taivaansinistä pellavaöljymaalia. Miltähän keinu näyttäisi sinisenä?

Muut merkinnät ovat: pellot salaojitettu 1986, pellot myyty 10.10.1983. Ja kaappi johon merkinnät oli tehty, oli ostettu 24.10.1977.

Tällaiset löydöt ovat aina yhtä mukavalta tuntuvia. Talon historiaa ja vuosilukuja.

Tekstejä aitan seinistä

Aitastamme ei ole mitään todistettavaa tietoa, ei edes perimätietoa. Pihaan se on joskus rakennettu, on ainut mitä tiedämme. Mutta kun kokemusta on vähän kertynyt, niin yllättävästi aitta osaakin itse kertoa jotain historiastaan. Seinistä löytyy kolmet erilaiset siirtomerkinnät josta voimme päätellä että aitta on kolmeen kertaan purettu ja siirretty. Aitan keskiosa on irrallaan muista osista, siis selvästi eri rakennusta kuin muut aitan huoneet.

Yksi huomionarvoisimmista keinoista selvitellä aitan historiaa ovat sen seiniin tehdyt merkinnät. Niistä arvoituksellisin on tässä alla.

 Tämä pieni puun palanen jolla on paikattu hirttä tai peitetty reikä löytyy siitä osasta aittaa jossa on merkintä 1799. Mutta mitä tarkoittaa teksti alte? Onko se jonkin sanan loppuosa? Ensin tuli mieleen latina, aitoissa on ennen käytetty raamatun tekstejä suojaamaan ja siunaamaan satoa. Onko tässä kyse sellaisesta, emme tiedä.

 Saman aittahuoneen oven yläpuolelta löytyy tällainen merkintä. Mitä lie tarkoittaa sillä yhdessäkään muussa hirressä ei ole samanlaista loveusta.

Jokin haalea lyijykynäteksti. Joonas Ahonen ja Lydia Salo. Ehkäpä he ovat yöpyneet joskus aitassa. Vastaavia merkintöä on eri nimillä. Nykyihmisestä näitä entisajan graffiteja on hauska lukea.

 Entäpä miltä aitassa nyt näyttää? Näissä kuvissa on tulevasta kahdesta nukkumahuoneesta suurempi joka sijaitsee museon päällä. Neliöitä on samat 20 kuten museossakin. Osaa seinistä kiertää ihanat vanhat tappinaulakot. Ollut ilmiselvästi joskus vaateaittana.

 Ikkunapääty. Ikkunan karmilistat ovat vielä irti. Niistä löytyi lyijykynällä kirjoitettuna kokonainen lause joka kuuluu näin:

  Elämä on kuin tähdenlento pimeällä taivaalla.

Tekstin kohdalta pesin karmilaudat niin että teksti varmasti säilyi. Teksti pääsee paikoilleen kunhan ikkunakarmi on vielä kertaalleen maalattu. Olen odotellut sen suhteen edes kahta peräkkäistä sateetonta päivää. Eipä niitä tunnu olevan.

 Tässä peräseinä ja ovi. Peräseinä yläosasta näkee sen että aitta on ollut joskus toisenlainen. Mustana näkyvät kolot ovat vanhoja kattotuolien paikkoja. Viime kesänä uusittu kattolaudoitus on vielä kaunista vaaleaa puuta. Kattotuoleja ei tarvinnut uusia kattoremontissa yhtään kappaletta.

Entä miten nukkumahuoneeseen kuljetaan? Sinne pääsee vain tätä kapeaa kulkusiltaa pitkin. Tai en tiedä edes tuon oikeaa nimeä. Välillä puhumme kulkusillasta, välillä parvekkeesta ja välillä aitan parvesta. Tämän kesän hommia on uusia kulkusillan lankut. Alkavat olla vaarallisen lahoja, viime kesänä nuorin poika meni yhdestä lankusta läpi. Onneksi isä sattui olemaan juuri sillä kohdalla ja sai pojasta kopin.

Aitta on tarkoitus sisustaa täysin niillä tavaroita joita meillä jo on. Sekalaista sakkia on tulossa. Ainakin korituoli 1960-luvulta, pöytäkalusto 1940-luvulta ja mäntypuinen sänky mäntyhuonekalujen kultavuosilta. Yöpöydiksi varmaankin tuolit jotka sain keväällä ystävältä. Sängyn mukana tuli ihana pieni punainen penkki joka saa luvan toimittaa säilytyshyllyn virkaa. Aitassa pitää ehdottomasti olla hylly kesälukemista varten kuten lapsuudessakin oli. Hyllyllä tietysti kokoelma Valittuja Paloja ja Aku Ankkoja. Jälkimmäisiä meillä jo on vino pino odottamassa aittaan menoa.

Taivan vesihanavastaavalle heitän pienen pyynnön, saisiko kiitos muutaman sateettoman päivän. Samalla muistutan, että nyt on heinäkuu, ei lokakuu. Silloin saa sataa koko ajan, ei nyt.

Uusi esine museoon

Aamupäivä oli pyhitetty puutarhalle. No, pyhitys loppui aika lyhyeen sillä avokompostin tyhjennyksessä kävi ilmi että ampiainen on tehnyt kasaan pesän. Pesä oli niin iso että hommat oli pakko keskeyttää ja miettiä uusi suunnitelma sekä uudet puuhat. Joten ei muuta kuin aitan kimppuun.

 Museohuone kaipasi jo tomutusta. Yläpuolisessa nukkumahuoneessa ei oltu vielä siivottu kunnolla ja aina kun joku käveli siellä, rapisi museoon pölyä ja mujua. Ensi viikonloppuna on tarkoitus pitää toisen kerran museota auki yleisölle jolloin pitää olla siistiä. Ja uudelle esineelle tarvittiin oma paikka.

 Uusi esine eli häkkyrä eli kävelytuoli on yksi vintiltä löytyneistä esineistä. Tämä oli osina muovipussissa joka oli nostettu ylähirren päälle. Hetken ihmettelin punaista kangasta ja rautaputkia kunnes tajusin mistä on kyse. Tämä on ollut taloon syntyneen vammaisen lapsen kävelytuoli.

 Näillä pienillä pyörillä sitä on rullailtu ympäri talon lankkulattioita. On se mahtanut olla menoa.

Tuolista puuttui yksi metalliputki, siksi sitä ei saatu ennen tätä päivää esille. Onneksi omista varastoista löytyi tismalleen alkuperäisen vahvuista putkea josta saimme varaputken. Kävelytuolilla on kuitenkin jo melkein 60 vuotta ikää joten on se ansainnut pääsyn museoon iänkin perusteella eikä vain siksi että on tämän talon esineitä.

Illan vietin aitan yläkerran kimpussa. Nyt on kaksi yläkerran huonetta imuroitu viimeistäkin senttiä myöten. Puuha on niin hidasta että keskiaitta on vielä tekemättä. Parempi imuroida sekin sillä huoneen alapuolella on mattoaitta. Navetan ylisiltä jo vähän valkkailin huonekaluja joita aittaan tuodaan. Mutta hankala on päättää, ei saisi olla liikaa, mutta ei liian vähänkään. Ja ylimääräisiä sänkyjä meillä ei ole mutta onneksi niitä on tiedossa muualta. Ehkäpä jo elokuussa saan nukkua ekan yöni aitassa.