Tyhjän kaapin syndrooma ja sen päihitys

 Isännänhuoneessa oli hetken aikaa tyhjän kaapin syndrooma. Kirjakaappi joka huoneeseen tuli, on alunperin siis pojan ulkovarastosta löytynyt raato. Se ei onneksi mahtunut pojalle vaan matkusti meille. Täysin turha ja ylimääräinen huonekalu, mutta minä rakastuin siihen heti ja halusin säästää kaapin. Mitään ajatusta ei ollut mitä kaappiin laitetaan. 

Onneksi on tällainen keräilijäluonne eikä ole tullut konmaritus vielä mieleen.

Bingo, tuo täytetty saukko pääsi kaapin päälle. Sen seuraksi haluaisin täytetyn korpin mutta niitä on aika nihkeästi myytävänä. Viirit ovat muistoja menneestä elämästä.

Miehen peltiautot pääsivät ylähyllylle. Hyllyjen korkeutta saisi säädettyä, mutta minä asetin ne entiseen korkeuteen jotta sivuille si jää merkkejä vanhoista hyllyn paikoista. Oikeastihan tämä on kirjakaappi, mutta uuden koko seinän kirjahyllyn takia kirjoja ei riitä tänne. Onpahan ongelma sekin, omistan liian vähän kirjoja. Muut kaapin esineet ovat olleet salin kaappeihin sullottuna, nyt sain niihin mukavasti väljyyttä. taidan tehdä talvella niihin täydellisen siivouksen.

Tärkein esine on vanhan kastemaljani jossa minut on kastettu. Siinä on kastettu kaikki omat lapset ja lapsenlapset. Juuri sellaista perinnettä ja historiaa josta minä pidän. Kasteliina on nykyisin tuolla maljassa sillä ennen sitä etsittiin kissojen ja koirien kanssa juuri ennen kastetilaisuutta. Enää ei tarvitse etsiä.

Lasimalja on tuorein löytöni kirpparilta. Olen jo pitkään etsinyt sopivaa jalallista maljaa kissojen hajoittaman maljan tilalle. Nyt löytyi sopiva, malli ja koko täsmäsi. Sitä en tiedä onko tuo uustuotantoa vai antiikkia, ei väliä sillä eniten merkitystä on sillä, että miellyttää omaa silmääni.

Kierrätyskeskuksesta löytyi kaksi pientä tyynyä. Sopivasti sekin, sillä jouduin keväällä heittämään isännänhuoneen koristetyynyjen päälliset pois, ne haperoituivat puhki. Näiden uusien tyynyjen värit sopivat aika hyvin isännänhuoneen väreihin. Verhoja yritän vielä löytää käytettyinä, jos ei löydy niin sitten ostan pellavaa ja ompelen verhot itse. kaksi samanlaista verhoa vielä löytyisi helposti, mutta neljän verhon löytyminen on jo hankalampaa.

Seuraavaksi karkaan kuitenkin puutarhaan, siellä ei sada.

Museotavaraa

Olen aina kuvitellut, että vyyhdinpuut kiinnitetään poikkeuksetta tuvan pitkään penkkiin kiinni ja langan saaminen vyyhdille tapahtuu siinä. Käynti kyläilemässä opetti jotain uutta.

 Vyyhdinpuille on ollut ihan oma telineensä jota on saanut pyöritettyä polkemalla samalla tavoin kuten rukkia. Ja nyt minulla on museoon sellainen häkkyrä. Muuten toimiva ja ehjä, mutta polkimen ja vyyhdinpuuta pyörittävän metallikiekuran välistä puuttuu keppi. Se lienee helppo tehdä kun ottaa rukin kepistä mallia.

Sain häkkyrän mukana vielä yhden vyyhdinpuun, se sujahti paikoilleen hyvin ja pyörii tuossa aika vinhaa vauhtia kuten alapuolella oleva video näyttää.

Museoni on 99% täynnä tavaraa tästä talosta mutta joitain esineitä on muualtakin kuten nyt vyyhdinpuiden teline. Myös rukin olen saanut lahjoituksena sekä aivan ihanan pienen lapsen merimiespuvun. Harkitsen tekisinkö lahoitetuille esineille yhdestä tyhjästä huoneesta ihan oman tilan. Tai tekisikö siitä käsityöesineiden huoneen, kohtahan näitä on yhden museohuoneen verran.

Kuin tilauksesta

Hups miten tämä aika menee tässä kohtaa vuotta. Arki-illat ovat olleet menoja täynnä, samoin viikonloput, ensi viikko vielä ja sitten helpottaa. Blogin päivitys on ollut hiukan hakoteillä. Olen ollut niin täynnä tätä ainaista sadetta ja harmaata säätä, ei ole valoa sisällä eikä ulkona ja kuvaaminen on aivan mahdotonta. Niinpä pahoittelut tämän postauksen heikkolaatuisista otoksista.

Kaiken tohinan keskellä otin naapurikaupungista kirpparipaikan pariksi viikoksi. Sinne avattiin ihan torin laitaan uusi kirppis loppukesästä. Kahden viikon hinta on sama kuin omassa kaupungissa yhden viikon hinta. Meille ylimääräinen on kivasti liikkunut eteenpäin ja olen tehnyt tuolta kirpparilta pari löytöäkin. Viimeksi tänään kun tyhjensin oman pöydän.

 Mielssäni olin ajatellut, että salin pietarilaiseen kalustoon kuuluva pöytä tarvitsee talveksi tummemman pöytäliinan. Olen sellaista etsinyt muutenkin pitkään ja hartaasti, mutta vanhojen, villakankaalle kirjottujen pöytäliinojen valikoima ei ole netissä tai kirppareilla mitenkään yletön. Niitä ei yksinkertaisesti ole.

 Niinpä en kahta kertaa harkinnut kun näin tämän liinan myynnissä vitosella. Pohjakangas on mustaa villakangasta ja kirjonta on tehty sekin villalangalla. Mikään vanha tämä ei ole mutta se ei haittaa, tyyli on juuri se mitä olen etsinyt.

Kuvion oranssi väri jos olisi ollut punainen, olisi liina täydellinen. Vaan olen tyytyväinen tähänkin.

 Nyt on pakko tehdä pöydälle joku jouluinen kukka-asetelma, pöytä kuin huutaa sellaista yllensä.

Täydellinen liina myös kaluston tuoleihin joista on menossa kolmannen tuolin päällystäminen. Se onkin karmien takia hiukan hankalampaa mutta enköhän saa niistä kelvolliset.

Hyvää 2. adventin iltaa, minä taidan nyt lukea blogien uusimmat postaukset joita en ole tämän parin viikon aikana ehtinyt lukea.

Suomen väreissä

Sain Betweeniltä blogeissa kiertäneen sinivalkoista-haasteen. Tämän laittoi alulle Tiiu. Kiitos molemmille, tässä oma versioni sinivalkoisesta armon vuonna 2019.

 Kevättalven valo lunta vasten on täynnä sinistä ja valkoista. Tässä kohtaa puutarhuri odottaa kevättä kuumeesta silmät kiiluen.

 Ensimmäiset kevään kukkijat ovat monesti joko sinisiä tai valkoisia, tai sitten molempia. Tämä hybridikevätkurjenmiekka ilmestyi puutarhaan jonkin iirispussin mukana. Erilainen voi olla kaunista.

 Lumikellot ja sinitaivas kevään valossa, nämä sanat riittää.

 Pihi puutarhuri kierrättää kaiken minkä voi. Sinivalkoinen iso räsymatto sai uuden työsuhteen yrttimaan ja kasvihuoneen välissä. Toivon pitkää palvelusaikaa.

 Järisyttävän hykerryttävän onnellinen oli se hetki kun keltaluumu 'Laatokan Helmi' avasi runsaat kukkansa. Syksyllä söimme satoa ähkyyn saakka ja jääkaapissa on vielä luumuhilloa herkkuhetkiä varten.

 Akileijat ja kesätaivas, ei tästäkään sen enempää.

 Kirpputorilta vanha sinivalkoinen pöytäliina, sopii hyvin saliin jossa on paljon sinistä ja valkoista.

 Valkoinen kellopeippi taustallaan sinipiikkiputki. Olen odottanut peipin tekevän poikasia mutta eipä ole näkynyt.

Kesän viimeisiä herkkuja, valkoista kuukausimansikkaa sinisellä grapponia lautasella. Hyvä kuva päättää sinivalkoinen postaus. 

Jos haluat osallistua on ohjeet alla:

Haasteen säännöt:

- kerro postauksessasi, kuka haasteen aloitti (Tiiu/Puutarhahetki-blogista)

- tee postaus, jossa sininen ja valkoinen ovat pääroolissa

- haasta kolme tai useampi blogiystäväsi mukaan

- käy kirjoittamassa postauksesi www-osoite Puutarhahetki - Suurien unelmien puutarha -blogin Sinivalkoista-haaste -postauksen kommenttikenttään

Voit osallistua haasteeseen myös Instagramissa. Merkitse kuvasi silloin #sinivalkoista_haaste ja @puutarhahetki , jotta löydän ne. Puutarhahetken Instagram-tili muuttuu nyt kuukauden ajaksi sinivalkoiseksi. Uusi sinivalkoinen kuva on luvassa päivittäin.:)

Muuttomyynnistä + mysteeriesine

Tässä kylällä eräässä talossa on pidetty muuttomyyntiä. En ole mennyt koska, no, tiedätte kyllä, ei tarvitse mitään. Tänään ajattelin kuitenkin, että jos sittenkin käväisisin. Ja niin menin ja onneksi autolla sillä en lähtenyt kotiin tyhjin käsin.

 Pärekori kiinnitti heti huomioni. En ole tainnut koskaan nähdä noin korkeaa pärekoria. Mielikuvitus ei riitä kun yritimme myyjän kanssa keksiä mihin tarkoitukseen se on tehty. Tietääkö teistä kukaan?

 Vyyhdinpuita olen etsinyt kohtuuhintaan yhtä kauan kuin olemme tässä talossa asuneet. Täällä oli vyyhdinpuut mutta ne piti polttaa sillä puissa oli niihin kuulumattomia ötököitä emmekä halunneet ötököiden leviävän taloon.

 Maksoin vyyhdinpuista kaksi euroa kappale. Ihan tarkkaan en tiedä mihin niitä tarvitsen mutta ehkä kukkapöydiksi. Yhden saatan laittaa eteiseen kausivaloihin käärittynä.

 Kaupanpäälle sain mysteeriesineen. Tämä oli lähellä vyyhdinpuita, liittyykö niihin vai ei, ei aavistustakaan. Tämä on n. 15cm pitkä ja n. 8cm leveä. Lanka ja neula olivat siinä löydettäessä juuri noin, samoin lankaan pujotetut puiset "helmet".

Esineen pitkällä sivulla on kummallakin neljä reikää jotka on poltettu mustiksi. Tai sitten tervattu, en osaa sanoa kummasta on kyse, tervan tuoksua ei enää ole. Mutta mikä tämä sitten on, ken tietää. Ei vaikuta sukkulalta tai miltään muultakaan esineeltä jonka tunnistaisin. Tämän taidan viedä museooni, jos sitä ei nyt kukaan tunnista niin museovieraista hyvinkin joku saattaa.

Jugendia

En muista mitä olin hakemassa netin myyntipalstalta, ehkä ikuista etsintäkohdetta, punaista villamattoa isännänhuoneeseen. Jostain syystä edessäni oli kuitenkin pellavainen, jugend-kirjailtu pöytäliina, kauneimpia näkemiäni ja hinta varsin kohtuullinen. Laitoin viestiä myyjälle ja jäin odottamaan.

 Ja kuinkas kävikään, sain ostaa liinan sillä edellinen ostaja ei ollut vastannut myyjän viesteihin. Kun avasin liinan postipaketistaan, osoittautui se vielä paremmaksi kuin mitä kuvat antoivat odottaa. Kirjonta on tehty todella hyvin, kangas on kunnollista pellavaa. Ja vaikka liinaa on kahvitahroista päätellen käytetty on se silti hyvin säilynyt siihen nähden että on noin satavuotias.

 Liinan molemmissa päädyissä on sama ruusukirjonta ja pitkät hapsut. Pesin liina todella varovasti jotta hapsut eivät menisi enempää solmuun. En tiedä voiko niiden solmuuntumista estää mitenkään?

 Pitkää reunaa kiertää tyylin mukainen kuvio. Liina on juuri sopiva tuvan klahvipöydälle, kuin siihen tehty. Ensi kesän rippijuhlia juhlitaan tällä liinalla, klahvipöydälle ei ole aiemmin ollut näin sopivaa liinaa.

 Liinassa on ollut iso työ, ihan jo yksistään näissä päädyn hapsujen solmimisessa.

 Myös isännänhuoneeseen tuli uusi liina. Tämän sain tädiltäni. Sattui tämäkin liina olemaan täsmälleen oikean kokoinen pyöreän pöydän päälle.

En osaa sanoa onko liina vanha vai uusi, joskus olen nähnyt tämän näköisiä Virossa myynnissä. Mutta oli vanha tai uusi, niin tykkään liinasta todella paljon. Mietin raaskinko laittaa sen arkikäyttöön mutta päätin raaskia, käyttöön liinat on tehty eikä kaappeihin pölyyntymään.

Pitkästä aikaa kirpparilta

Enpä ole tainnut koskaan kiertää niin vähän kirppareilla kuin tänä kesänä. Pääsyyllinen siihen  on ollut puutarha, en vain ole malttanut lähteä omasta pihasta mihinkään ei pakolliseen. Sadesäillä taas on riittänyt siivousta ja muuta puuhaa sisätiloissa, niitä kun ei tule tehtyä hyvin ilmojen vallitessa. Miehen kanssa meillä oli kesällä yksi yhteinen lomaviikko, sitäkään ei raaskinut käyttää kirppareilla kiertelyyn.

Ensimmäisen kuvan tarjotin on löytö jo muutaman kuukauden takaa. Tarjottimen kuosi ei ollut mitenkään mairitteleva, mutta muoto oli mieleeni sitäkin enemmän. Ja kun omistan maalia ja pensselin niin päätin ostaa tarjottimen.

 Tarjottimen muoto ja päälle valittu kuosi eivät ole yhtään sopusoinnussa keskenään. Mitä lie liikkunut sen suunnittelijan päässä joka tämän on päättänyt tuotantoon laittaa.

 Minä hioin pinnan ja vedin päälle kolme kerrosta hailean kermanvalkoista maalia. Näyttää paljon paremmalta kuin alkuperäisenä.

 Tarjotinta voisi luulla vanhaksikin mutta ei se sitä ole. Materiaali on jotain puumassaa joka on puristettu muotoonsa. Minulle kuitenkin kelpaa näillä muodoilla.

 Grapponia-sarjan kulho on löytö viime viikkoiselta kirpparikierrokselta. Ennestään minulla on pieniä jälkiruokakulhoja sinisenä kaksi kappaletta, tämä on niitä vähän suurempi, halkaisijaltaan 12cm. Kulho oli varsin edullinen, seitsemän euroa. Grapponian kannu on suuri haaveeni, ehkä ostan joskus sen itselleni syntymäpäivälahjaksi.

Kolmas löytö kirpparilta on tarjottimen alla oleva liina josta mies sanoi että näyttää enemmän laudeliinalta kuin pöytäliinalta. Pöytäliina se kuitenkin on ja asustaa nyt salin ruokapöydällä johon on juuri täsmälleen oikean pituinen. Värit on samat kun salin tapetissa. Minusta varsin kiva löytö sillä näin pitkät kaitaliinat ovat harvassa. Ja on tämä sentään pellavaa, jonkun itse tekemä. Samassa pöydässä oli ilmeisesti jonkun käsityöharrastajan jäämistö myynnissä. Paljon muutakin ihanaa mutta sain pidettyä itseni kurissa ja ostin vain sen tekstiilin jolle on ihan oikeasti myös käyttöä.

Toisenkin tarjottimen olen ostanut kesäaikana mutta siitä kuvia kunhan tarjotin on käsitelty mäntyisestä maalatuksi.

Museo sai lahjoituksen

Lauantaisissa avoimissa ovissa kävi mielenkiintoisia vieraita, sellaisia jotka ovat eläneet sitä aikaa kun Arvilassa vielä asui Arviloita. Sain kuulla monta tarinaa talon vaiheista ja historiasta.

Samalla sain museoon lahjoituksen, sellaisen jota arvostan ihan kympillä. Olin niin otettu lahjoituksesta, että olin mennä sanattomaksi. Arvilan emännistä viimeinen on tehnyt nämä käsityöt kapioikseen. Myös niihin käytetty pellavakangas on tehty itse. Todennäköisesti teko on alkanut pellavan kasvatuksesta.

 Toinen lahjoituksista on vanha pyyheliina. Aivan mahtavaa pellavaa, ja miten sattuikaan, väreiltään sininen, siis minun makuuni. Kankaan kuosi on todella kaunis.

Hienoa käsityötä, todella tarkkaan ja huolellisesti tehtyä. 

 Pyyheliina jos on hieno, niin on sitä tämä tyynyliinakin. Ihan käsittämätön määrä työtä on käytetty niinkin arkiseen käyttötavaraan kuin tyynyliinaan.

 Sininen poikkiraita on revinnäistyötä. Ja voin muuten kertoa että nurjaa puolta tuskin erottaa oikeasta puolesta, niin huolellisesti on tekijä tämän tehnyt. Pienen pieniä pistoja yli ja ali. Ja miten tiheää on ollut pellavakangas mistä tämä on tehty. Pyyheliina ja tyynyliina ovat nyt museon aarteita, ainutlaatuisia esineitä, joskus talossa olleita.

 Tyynyliinaan voisi sujauttaa vintiltä löytyneen höyhentyynyn, kokokin taitaa täsmätä aika hyvin. Tyynyssä olevasta reiästä näin että höyhenet taitavat olla kanojen höyheniä. Eiköhän ennen hyötykäytetty nekin. Sängyssä oleva täkki löytyi myös vintiltä. Miehen mielestä täkki oli siinä kunnossa että suoraan juhannuskokkoon. En laittanut, vaan pesin täkin huolellisen hellävaraisesti hellepäivänä jotta sain sen kuivaksi helposti.

 Täkki on jo itseään paloista tehty. Se on ollut ilmeisen kovassa käytössä, nurjaa puolta on paikattu useammasta kohdasta harmaalla kankaalla.

 Tässä kuvassa täkki kuivumassa jolloin sen oikea, haalistunut punainen väri näkyy. Täkki on kauttaaltaan käsin tikattu, yhdenlainen tilkkutyö sillä siinä on vuori, välissä täyte ja päällikangas ja ne on yhdistetty toisiinsa käsintikkauksella. Minusta on suorastaan ihme että tämä on säästynyt eikä ole joutunut porsaiden pahnoiksi tai koirankoppia lämmittämään. Kunto ei ole mikään parhain, mutta kyllä tämä museoon kelpasi. Vanhat täkit ovat harvinaisia juuri siksi että ne käytettiin niin loppuun, se mikä ihmisiltä jäi, joutui eläimille.

Tässä vielä nurjan puolen paikkauksesta. Vasemman puoleisesta harmaasta kankaasta mieleeni tulee lottapuvun helma. Olisiko sellaista käytetty pulavuosina paikka-aineena. Ehkä. Vaaleampi harmaa on alkuperäistä nurjan puolen kangasta.

Huono kuva, mutta julkaisuun pääsi. Sängyn taustana on vintiltä pelastettu ryijy jossa on vuosiluku 1888. Kovassa käytössä on ollut kulumien perusteella. Siitä huolimatta tämäkin ansaitsi esille pääsyn. Vieressään miestenpuvun liivi joka löytyi vintiltä sekin.

Aikamoisia aarteita, lahjoina ja vintin löytöinä.

Lepotauko

Pieneksi hetkeksi maltoin tulla puutarhasta pois. Ruokaa ja juomaa, ehkä päiväunetkin. Uusi päiväunipaikka on salissa. Sohva sai toisen patjansa ja tyynyt on valmiit.

 Kaikki materiaalit patjoja ja sisustyynyjä lukuunottamatta on omista varastoista. Nauhoja, vanhaa ja uutta pellavaa on kertynyt vuosien mittaan hyvä pino. Nyt sain pinon taas vähän matalammaksi. Tyynyt voi ommella pienistäkin suikaleista jos peittää saumakohdat pitsillä. Kukkakuvioinen tyyny on tehty vanhasta ja riekaleisesta pöytäliinasta.

 Virkatun pitsipeiton alle laitoin pellavakankaan luonnonvärisenä jotta peiton pitsikuvio tulee paremmin esille. Kun etsin peiton kaapeistani, löytyikin niitä kaksi. Oho, olinpa sitten ostanut peittoja kirpparilta kahden sohvan edestä. Vaikea oli valita kumman laitan esille ja kumman vien kirpparille myyntiin. En usko että toiselle on käyttöä. Ja tämä valittukin on niin ehjä ja hyvää tekoa että kestää sohvalla vuosia.

 Jostain syystä kissat karttavat sohvaa, ehkä se tuoksuu vielä liikaa vernissalle, tai sitten pitsipeitto ei tunnu mukavalta turkin alla. Iines valitsee mieluummin villashaalin peittämän rahin lepopaikakseen.

 Sohvaan hankitut patjat on tarkoituksella jätetty puureunaa huomattavasti korkeammiksi. Sohvalla on huomattavasti mukavampi istua kun ei uppoa pehmusteisiin ja jää killumaan polvitaipeistaan puureunaan. Niitä lyhyen ihmisen ongelmia nääs. Navetan ylisillä on korjausta odottamassa pöytä jonka ostin viime kesänä pihakirppikseltä. Se ei tule olemaan sohvan edessä aina, mutta juhlien aikaan sen voisi kantaa sisälle ja niin sohvastakin saa yhden kahvittelupaikan. Suku kasvaa ja istumapaikkoja ei ole koskaan liikaa.

Sohvan kutsusta huolimatta taidan palata takaisin puutarhaan. Huomiseksi on luvattu vesisadetta ja ohjelmassa on myös kirpparipaikan purkua, joten voi olla ettei huomenna pääse puutarhaan töihin. Paitsi pesemään kasvihuoneen ikkunat. Se on parempi tehdä sateella kuin auringolla.