Uusin blogivillitys on täällä!

Mikä on se asia mistä kuhistaan blogissa jos toisessa. Ihmetellään ja päivitellään, että miten sitä nyt, joulukuussa. Kaikki kerrankin aivan innoissaan, ettei tullut tehtyä jo syksyllä.

Ja se on tietysti haravointi. Tänään kaivoin minäkin oman haravani taas kerran esiin, ja menin muiden esimerkin perässä pihalle haravoimaan. Eilisen sateettoman päivän jälkeen osa puutarhasta oli riittävän kuivaa jotta harava luisti.

 Samalla kiertelin kaikki kukkapenkit läpi ja onnekseni sain todeta, että missään ei näy tulppaanien tai muiden sipulikukkien piippoja. Hyvä jos malttavat odotella kevääseen saakka.

 Enimmäkseen sain haravoida pois myrskytuulien tiputtamia oksia. Tänä syksynä olin niin ahkera, että lähes kaikki lehdet tuli haravoitua pois. Ja kuvasta näkyy kuinka iloisen vihreänä loistaa nurmikossa kasvava sammal. Ei tämä ollut musta joulu vaan vihreä!

 Terijoensalava, joita pihassamme on kaksi, on ihan mieletön roskaaja. Siitä tippuu lehtiä enemmän kuin omiksi tarpeiksi, ja pieninkin tuuli katkoo oksia kaikki lähitienoot täyteen. Tämä alue jäi syksyllä putsaamatta, mutta jos näitä kelejä riittää, niin eihän minulla jää kevääksi mitään puuhaa.

Lumettomuus ei minua haittaa, kunhan ei sada jatkuvasti vettä. Ja kun ajatellaan pikkuisen eteenpäin, saa parin kuukauden päästä jo kaivella siemenpusseja esiin ja miettiä mitä sitä tänä keväänä esikasvattaisi. Ei hassumpaa.

Nuppuja joulukuussa

Kiitos teille kaikille edellisen postauksen kommenteista. Jos vauva on ihana, niin olette tekin ihania.

Saaripalstan Saila kirjoitti joku aika sitten omista jouluruusuistaan. Silloin vasta muistin, että onhan sellainen omassakin puutarhassa. Viime keväänä toin piskuisen taimen Türista ja niinpä vaan oli taimi hengissä, ja ilmeisen hyvin, sillä siinä on kaksi nuppua.

 Sailan vinkin mukana kävin peittelemässä ruusun havujen alle, ja se tapahtui juuri oikeaan aikaan. Kuvat on otettu 28.11. ja nyt taimi ja koko puutarha on tiukasti lumipeitteen alla.

Toivottavasti kasvi malttaa ajoittaa kukintansa kevääseen muutaman kuukauden päähän. Ja muutenkin jaksaisi selvitä talven yli savisessa maaperässä.

Hetken ilo ja riemu

Jokaisessa työssä on ne omat kurjat ja nurjat puolensa, omassani liittyvät yleensä säähän. Tässä työssä ulkoilu on olennainen osa hoitopäivää ja ainakin minulla alkaa pää haljeta jos ei päästä pariin päivään pihalle. Syksyn kurakelit, märkä, sadetta vaakatasossa, myrskytuulet ja muut vastaavat ovat olleet kuin myrkkyä. Nyt nimittäin saisi riittää, ja minä, kesäihminen toivon sydämeni pohjasta pikaisesti pakkasta ja lunta.

Tiistain aamu tarjosi esimakua toivomastani.

Vaan eipä tätä onnea kauaa kestänyt, sää on taas samaa vettä vaakatasossa, myrskytuulta, kuraa, räntää, loskaa ja pimeää kuin koko syksyn. Lumi, ole kiltti ja tule jo!

Vähän sanoja, paljon kuvia

Lokakuu on aina vaikeaa aikaa, viimeistään silloin tajuaa tulevan talven, ja minä en ole yhtään talvi-ihmisiä. Enkä lokakuu-ihmisiä. Tarvitsen valoa, lämpöä ja värejä. Viimeistä vielä riittää, hetkeksi.

Pientä piristystä kaivattaisiin, arjen ankeus tahtoo lyödä päälle ja kovaa.

Letitetty vaahtera ja vähän muuta puutarhassa tänään

Minulle talven odotus alkaa viereisen pellon ensimmäisistä hanhi- ja joutsenparvista jotka käyttävät peltoa lepopaikkanaan pitkällä matkalla etelään. Tänä vuonna parvia on ollut harvinaisen vähän, mutta luulen siihen olevan yksi hyvä syy. Kaunis ja lämmin syksy. Suurimmat parvet taitavat olla vielä matkalla tänne meille päin.

Puutarhassa kaunis ja lämmin syksy ei ole haitannut mitään tai ketään. En muista täällä asuessani toista syyskuuta jolloin olisin touhunnut yhtä paljon puutarhassa kuin tänä vuonna. Eikä tämä alkanut lokakuu jää toivottavasti yhtään heikommaksi.

 Türin taimien penkki on lähtenyt hienosti kasvuun. Muutama taimi siinä on vielä purkeissa odottaen pääsyä luumulehtoon. Talven yli pitäisi selvitä hengissä.

 Arboretumin takia menetin pajuni jota aloin jossain vaiheessa vääntää palmikoille. Kuin tilauksesta tämä Türin penkissä kasvanut vaahtera oli haarautunut jäniksen vierailun jälkeen kolmeksi haaraksi. Tiesin heti mitä teen vaahteralle vaikka näin ei joidenkin mielestä saisi tehdä, on puiden pilaamista. Ei se mitään, minun puutarhassa pätee minun säännöt ja vaahterakin joutuu taipumaan letille. Kesäkuussa letitetyt oksat ovat jo osin toisiinsa kiinni kasvaneita. Aika nopeasti.

 Kasvimaalla on enää pelkkää multaa yrttipenkin väriloiston lisäksi. Yrttejä en raaski siivota pois juuri tuon värisekamelskan takia vaikka puskissa ei enää mitään syötävää olekaan.

 Tämä neito ei paljoa perusta puutarhatöistä, mutta seuraa koko ajan mukana mitä ikinä teenkin. Eilen otti vähän sievien viiksikarvojensa päälle kun en antanut tuoda hiirtä sisälle syötäväksi.

 Puutarhamyymälän syysalesta ostin pihaan yhden syyshortensian. Istuttaessa kävi hups, ja pensas jakaantui kahtia. Nyt kasvaa syyshortensia talon lähellä ja toinen arboretumissa. Toiveissa on saada näistä sellaiset rungolliset pienet puut joita näkee vanhoilla pihoilla ja hautausmailla. Ei kyllä aavistustakaan miten sellainen puu saadaan aikaan vai kasvaako hortensia itse sen muotoiseksi.

 Paraatikukkapenkkiin on ripoteltu reilusti hiekkaa. Kokeilen nyt tällä konstilla saanko penkkiä vaivaavan sammalkasvuston kuriin. Kalkitus ei ole auttanut yhtään eikä sammalta ole mikään helppo kitkeä pois. Penkin pioneilla on upean kukinnan lisäksi kaunis syysväri. Etenkin kun vertaa sormustinkukan väriin joka on tässä kohta vuotta kuolleen ruskea.

Sisätiloissa meillä makoilee yksi raidallinen potilas, siitä lisää huomenna.

Punastuva neito ja lajitoverinsa

Syksyllä ei pitäisi mennä edes ruokakauppaan kun ihan perusliiteristä saa toinen toistaa viettelevämpiä tulppaanin sipuleita. Ja sitten yhden hurupään on pakko ostaa, ihan pakko.

 Väriä vaihtava Antoinette oli ihan pakko saada HongKongin sipulihyllystä, Angeliqueta menin hakemaan, mutta nehän oli tietenkin jo tyystin loppu.

 Silver Parrot löytyi Prismasta, Shirley ja Blushing Lady Lidlistä. Kaikki syötävän ihanan värisiä.

Ja eikös Citymarketin tarjouslehdessä ollut juuri niitä Angelique-tulppaaneja kun olin nämä hankkinut...

Happoja, lumipalloja ja tuoksua

Siinä kolme uutta kasvia jotka pääsivät tänään arboretumin multiin. Lumipalloheisi ja pihajasmike tulivat ostettuina taimina taimikaupan alennusmyynnistä, happomarja on ihan omasta pihasta.

Happomarja onkin hauska juttu. Olen tyystin unohtanut että meillä kasvaa sellaista. No, paikka on huonoin mahdollinen niille. Varjoinen, kuiva ja köyhä maa, isot kuuset ja koivut ympärillä. Syysvärityskin jää onnettoman vihreäksi puuttuvan auringon takia. Ihan retuperällä olevia pensaita.

 Aamulla otin lapion kouraan ja kaivoin kaksi kolmesta happomarjasta pois. Suurin pensas jäi vielä, sillä se vaatii vähän järeämpää kaivuuta. Arboretumissa näille olisi hyvä paikka, kuohkeaa maata ja koko päivän paistavaa aurinkoa. Oksasaksilla katkoin kuivat oksat pois, keväällä katsotaan tarvitseeko pensaat leikata kokonaan alas. Ainakin minulla happomarja on kestänyt alasleikkuunkin.

 Nyt koska kotiloita löytyy omilta mailtakin, ja ihan tästä arboretumista saakka, uskallan hankkia taimia vapaammin ja sellaisiltakin taimitarhoilta joissa kotiloita on. Lumipalloheisi ja jasmike onkin olleet haaveissa jo pitkään.

 Taimet paikoillaan puiden seurana. Vähän hassua, että pensaat ovat suurempia kuin arboretumin puut, mutta eiköhän 10 vuoden päästä tilanne ole toinen. Tai ainakin 20 vuoden. Eipä tämä ole mitään hätähousun hommaan.

 Happomarjan ja lumipalloheiden on tarkoitus kasvaa vuosien myötä yhteinäiseksi alueeksi, nyt välissä on vielä nurmikkoa. Heisi on ikäänkuin tausta tumman liilana kasvavalle happomarjalle. Mielikuvissani ainakin onnistunut istutus.

 Lopuksi vielä kokonaiskuvaa, arboretumin alue on nurmialue pihatien oikealla puolella. Vasemman puolen nurmialueella kasvaa yksi tammi, mutta nurmialueen takana oleva pöheikkö raivataan sekin arboretumille. Kunhan taas saadaan järeämpää konetta pihaan. Ja sinne tarvitaan lisämaatakin, sitä on toiveissa saada kylälle kaivettavan vesi- ja viemärilinjaston oheistuotteena.

Happomarjan lajikkeesta en osaa sanoa muuta kuin että tekee keltaisen pienen kukan, ja auringossa väri on tummanpunainen tai liila. Taimia jäi nimittäin yksi yli, ja jos joku sellaisen haluaa, niin saa tulla noutamaan ihan ilmaiseksi. Kaupan päälle saa perennan siemeniä. Happomarjan iästäkään en osaa sanoa, sitä kasvoi täällä jo silloin 8 vuotta sitten kun tilan hankimme. Juurien paksuudesta päätellen on jo aika vanhaa kantaa. Ja happomarja on kaivettu ylös sellaisesta osasta pihaa jossa kotiloita ei ole, jos joku kotiloton sen haluaapi.

Arboretumin ensimmäiset puut

Arboretum alkaa hahmottumaan, ensimmäiset taimet ovat paikoillaan. Melkein voisin huutaa hurraata sen kunniaksi. Hevoskastanja, punatammi ja keltakoivu aloittavat puistoon tulevien lehtipuiden ryhmän.

 Punatammi, ja kaksi muuta puukaveriaan ovat selvinneet hyvin, vaikka hoidin niitä koko kesän turhankin huolettomasti. Aluetta suojaavaa kuusiaitaa ei vielä ole, mutta aidan paikka on kuvan nurmialueen ja pellon reunassa. Sekin on puuha joka jää ensi kevääseen ihan suosiolla.

 Nurmikenttä on vielä niin aakeeta laakeeta, että taimet näyttävät kovin pieniltä. Ja sitähän ne ovat,  hevoskastaja hädin tuskin parikymmentä senttiä korkea minitaimi Türista.

 Kasvihuoneessa ei ole tietoakaan minitaimista. Tomaattia tulee yli oman tarpeen vaikka sato ei tänä vuonna ole edes mikään runsaanpuoleinen. Keltaista päärynätomaattia, oranssia ja punaista kirsikkatomaattia ja pensastomaattia, siinä tämän kesän lajikkeet.

Jos jollain hyvä ohje miten keittää tai valmistaa tomaateista hyvää kastikepohjaa pakastimeen, niin otan sellaisen kiitollisena vastaan.

Luumulehto tänään

Nolottaa, näitä kuvia en haluaisi näyttää, mutta näytän silti. Luumulehdon alennustila ja keskeneräisyys ottaa vähän luontoni päälle. Aika on minullekin rajallista ja illat lyhyitä, kaikkea ei voi ehtiä, puolustaudun näin lähinnä itselleni.

 Jossain vaiheessa kesää löysin jostain kätköistäni noin 10 vuotta vanhan purkin rikkaruohomyrkkyä. Tehosi, mutta ei juolavehnälle. Sen myrkytys jää nyt ensi kesään. Periaatteessa olen myrkkyjä vastaan, mutta joskus ne puoltavat paikkaansa.

 Keskiympyrässä on se metka juttu josta lupasin kertoa. Keskellä kasvaa Mustilasta hankittu ruusuomena, laidoilla on symmetrisesti punavalkoista akileijaa ja kolme pehkoa mysteerikasvia. Mysteerin aiheutti multa jota kärräsin ympyrään kompostista.

 Olen heittänyt kompostiin mansikkakoison hedelmiä ja kas kummaa, siemenet ovat selvinneet talven yli hengissä ja alkoivat itämään luumulehdossani. Huvittavaa jopa, sillä kasvihuoneessa koisosta ei ole tullut läheskään näin komea kasvi. Ensi kerralla istutan mokoman yllättäjän suoraan kasvimaalle tai jopa tänne luumulehtoon kukkapenkkiin. Ei nimittäin ole ollenkaan hassumpi pehko.

 Nuo kaksi suurinta pensasta on mansikkakoisoja. Ympyrään on tulossa vielä pioneja, mutta taitaa jäädä nekin ensi vuoteen.

 Luumulehto päättyy vanhaan kivipengerrykseen jolla seisoin tätä kuvaa ottaessa. Luumupuut ovat tulossa tähän kuvan keskivaiheille irtotiilien ja hiekkakäytävän väliin. Irtotiilien tälle puolelle tulee lavakauluksista seitsemän istutuslaatikkoa johon tulee ainakin pensasmustikkaa. Onko kellään kokemusta kasvaako mustikka hyvin laatikoissa?

 Kiviaidanne on putsaamatta ja kitkemättä, mutta se on ehdottomasti keväthommia kun maa on kunnolla kostea. Tuota kiviä ympäröivää savijunttaa on toivotonta kitkeä kuivana.

 Eipä ole tapahtunut mitään tulevan kuusiaidankaan paikalle. Jyrsimelle on töitä ja sitten pitää keksiä toimiva systeemi ettei rikat leviä kuusentaimien juurelle. Kuorikatetta siihen saa olla vähintään peräkärryllinen.

Töitä riittää, mutta niinhän se pitääkin. Tämän talon puutarhan ei ole tarkoitus valmistua koskaan.

Viimeisiä

Puutarhassa vietetään viimeisten kukkijoiden viikkoja ellei jopa viimeistä viikkoa. Kukkapenkkien ja muun puutarhan yleisilme on silti jo syksyisen ränsistynyt ensimmäisten keltaisten ja ruskeiden lehtien vallatessa maisemaa.

Ekan kuvan kukat nyt ei ihan liity puutarhan kukkapenkkeihin, mutta huomasin tänään miten kauniin mummolamaisilta eteläpäädyn ikkuna näyttää pelakuiden kukkiessa. Pelakuuraukat joutuivat viettämään koko kauniin kesän salissa evakossa lasikuistiremontin takia. Viettävät muuten todennäköisesti ensi kesänkin jos remontti jatkuu sisätilojen osalta.

 Etupihan paraatipenkissä löytyy odotettu kukkija, hortensia. Taimen ostin parin sentin nysänä viime vuoden keväänä, mutta niin se vain kasvoi ja kukki tänä kesänä ensimmäistä kertaa yhdellä kukalla. Posliinikukan siemenet itivät kiitettävästi ja täyttävät tyhjää koloa johon toivon akileijan ja sormustinkukan leviämistä.

 Samaisessa penkissä kukkii myös syysvuokko jonka hankin keväällä Türista. Vähän pinkimpää kukkaa odotin, mutta kyllä tämäkin kelpaa. Vaaleanpunainenkin on tämän kukkapenkin värejä.

Siinäpä ne kukkijat, vähäistä on. Huomenna yritän ehtiä laittaa kuvia luumulehdon tilasta joka on alennusta pahempi. Lehto on täysin vaiheessa ja jätin rikkojen myrkyttämisen suosiolla kevääseen, käsin niitä ei kitke millään sisulla. Mutta yksi yllättäjä siellä on, odottakaas kun näette!