Launataina sillä välin kun nautin Mustilan taimipäivästä, oli mies tehnyt kotona urakalla töitä oksasilppurilla. Tuloksena oli suursäkillinen silppua. Tällä viikolla olen levitellyt silppua eri puolille puutarhaa, vain muutama multasäkillinen jäi myöhempää käyttöä varten.
Ensimmäinen kohde silpulle oli rinnepuutarhan polku josta vanhat silput olivat maatuneet kokonaan pois.
Seuraava kohde oli mansikkamaa josta kaavin vanhan, puoliksi maatuneen silpun talteen ja käytin sen multana uudella hortensia-alueella.
Kaikkein mukavin käyttökohde oli uusi polku joka tuli yhdistämään uuden hortensia-alueen ja alppiruusumetsikön. Pitkään mietin polun kattamista sillä alppiruusumetsikkö tulee olemaan mahdollisimman luonnonmukainen. Oksasilppu onneksi harmaantuu nopeasti ja saa luonnonmukaisemman ilmeen. Ison sammaleisen kiven ja katajan välistä on vähän ahdasta kulkea mutta en raaski leikata katajaa. Taustan vihreä pöheikkö on talon päädyssä kasvava jättimäinen valkoinen syreeni.
Kun tullaan kiven ja katajan mutkaan, on näkymä tämä. Uutta nurmikko (kunhan kasvaa) ja pieni pala uutta hortensia-aluetta. Oksasilpun alla on kevyt kerros sanomalehteä tai pahvia ihan siksi jotta polun kohdalla kasvanut heinä ei kasvaisi ihan heti takaisin.
Ja kuva toisesta suunnasta. Polun reunustoille tulee istutuksia mutta niiden tekeminen jää ensi vuoteen. Katselin kyllä alppiruusuja alennusmyynneistä, mutta maltoin olla ostamatta, aika ei riitä nyt kaikkeen ja alppiruusuille pitää tehdä ihan omanlainen istutusmaa. Sitä varten ison kiven juurella on jo maatumassa lahopuuta.
Lahopuun paikka näkyy tässä kuvassa kiven alapuolella. Se on varjossa lähes koko päivän, siis oiva paikka yhdelle alppiruusulle. Vasemman puolen heinää yritän nyhtää vielä lisää pois, mutta kaikki mustikanvarvut saavat jäädä vaikka eivät ole tehneet koskaan mustikkaa.
Monivuotinen haave on toteutunut, puutarhasta menee oma pieni pururatapolku ison kiven ja katajan välistä alppiruusumetsikköön. Eiköhän siitä pääse kulkemaan puutarhavieraatkin ensi kesän aikana.
