lauantai 30. syyskuuta 2023

Kompostorista kasvihuoneeseen

Päätin sittenkin tyhjentää myös vanhan kasvihuoneen. Sääennuste näyttää vähintään hallaa ensi viikon öiksi ja tulen olemaan viikolla kolme päivää pois kotoa.  Parempi korjata sato talteen vaikka raakana, kuin menettää se kokonaan hallalle tai pakkaselle. Sain tomaattia 3,8kg vaikka jätin kaksi tomaattia paikoilleen. Ne korjaan pois jos ehdin.

Kasvihuone tyhjeni myös sen vuoksi, että oli aika tyhjentää kompostori. Tavaraa tulikin paljon, ei kottikärryt riittäneet vaan piti ottaa suuri muovilaatikko avuksi. Yritän päästä kompostoinnissa mahdollisimman vähällä työllä, niinpä meillä ei harrasteta jälkikompostointia vaan käytetään kompostorin tuotteet heti. Minun tavassa toimia jälkikompostointi olisi täysin turhaa.
Kaivoin tyhjentyneen kasvihuoneen multaan uran. Uraan levitin kompostorista tulleen aineksen. Ja kuten näkyy, on se jo todella maatunutta. Haravoin urasta poistetun mullan kompostin päälle. Sinne jäi lannoitukseksi ja matojen ruuaksi.
Samalla vein aprikoosipuut kasvihuoneeseen talvehtimaan. Niiden kohdalle en laittanut kompostia.
Kasvihuoneen perustusten uusimisen jälkeen sinne saa työnnettyä sisälle myös nämä suuremmat kottikärryt. Tai kottikärryt ylipäätään, ennen ei saanut kun kynnys oli liian korkea. Helpottaa paljon työskentelyäni.
Tänään oli se päivä, kun valkosipulit pääsivät maahan. Tai siis lavakaulukseen. Tähän tein saman kuin kasvihuoneessa. Päällimmäinen kerros multaa pois ja kompostia tilalle, päälle mullat. Kynnet upotin multaan näppituntumalla, en mittaillut syvyyksiä sen tarkemmin.
Lähes aina yksi työ johtaa toiseen, niin tälläkin kertaa. Valkosipulien laatikossa kasvoi Tukholman Drottningholmin linnan tammien terhoista kasvatetut kuninkaalliset tammeni. Ne piti ottaa pois valkosipulien tieltä. Istutin tammet heti uuteen paikkaansa, pellon reunaan josta menehtyi kuivuuteen viime vuonna istutettuja tervaleppiä. Suojasin pienet tammenalut lankakoreilla sillä jänikset rakastavat niitä. Muutama tervaleppä korvaantui koivujen taimilla. Löysin pihasta muutaman kuusen taimen joilla sain korvattua kuivuneita kuusia.

Siinäpä tämän päivän puutarhatyöt, sitten tuli jo hämärä ja piti lähteä sisälle.


keskiviikko 27. syyskuuta 2023

Kasvihuoneen kasvukauden päätös

 Viikonloppuna siivosin uuden kasvihuoneen lopullisesti talvikuntoon. Jo aiemmin olin poistanut ja pessyt kaiken irtotavaran pois. Nyt lähtivät viimeiset tomaatit ja paprikat. Tomaatteihin vihannespunkki ei ehtinyt iskeä, paprikoihin iski, mutta petopunkki taisi auttaa ja sain paprikoista satoa. Kurkut poistin viikkoja sitten, niitä ei voinut enää pelastaa.

Istutusalueet ovat näin syksyisin kovin täynnä. Jättiverbena kasvaa käytävällä ja maksaruoho kipuaa jo kivien yli. Överiä ja rönsyilevää mistä en niin aina pidä, mutta tässä kohtaa se on hyväksyttävissä.
Viiniköynnös oli lähtenyt kasvamaan väärään suuntaan. Kun ohjailin sitä paremmin, sain latvan poikki. Oli veijari tehnyt tuonne katon rakenteisiin tarttumakärhön todella tiukasti. Toivottavasti ei ottanut nokkiinsa. Kuvan ottamisen jälkeen toin karkeaa soraa viiniköynnöksen juurelle, jospa siinä eivät punkit viihtyisi ja talvehtisi.
Kaappi on pesty sisältä ja ulkoa. Se saa jäädä noin talven ajaksi, ei tiivisty kosteus sisälle eikä pääse tuholaiset sinne pakkasta pakoon. Lattia on juuri pesty saippuavedellä, siksi se on kuvissa tumma. 
Sohvakin on pesty ja kansi nostettu ylös. Pesujen jälkeen jätin kaksi vastakkaista ikkunaa auki jotta tuuli puhaltaa sisälle, viiniköynnöksen pitäisi tajuta tuleentua ajoissa. Samalla estän liikaa kosteutta kun ikkunat ovat auki. Vanhassa kasvihuoneessa on ollut kaksi ikkunaa auki kesäkuusta saakka vuorokauden ympäri eikä siellä ole merkkiäkään homeesta.
Vanhassa hellassa kasvoi krassia josta otin siemenet talteen. Yksi siemen oli mennyt lattian koloon ja päätti ryhtyä kasvamaan. En raaskinut nippaista sitä pois, ensimmäiset pakkaset vievät sen kuitenkin mennessään.

Vanhaa kasvihuonetta en ole raaskinut tyhjentää lämpimän sään takia. Tomaatit kypsyvät hiljalleen mutta voi olla, että viikonloppuna tilanne on jo toinen. Kasvihuoneen tyhjentää nopeasti maapohjan takia, pesu tapahtuu vasta keväällä sillä vanhassa huoneessa ei ole vihannespunkkia. Tyhjentämisen jälkeen olen yleensä lisännyt maapohjaan kompostorin puolimaatunutta ainesta, se maatuu talven aikana hyväksi mullaksi. Yhteen kohtaan kaivan aprikoosipuut talvehtimaan, en uskalla laittaa niitä maahan ihan vielä.

Syystyöt ovat hyvällä mallilla, loput ehtii tehdä lokakuussa eli tyhjentää kasvimaan lopullisesti ja laittaa suojaverkot paikoilleen.


maanantai 25. syyskuuta 2023

Täydellinen syyspäivä

Sunnuntaina oli  mahtava puutarhapäivä. Aurinko helotti täysillä ja lämmintä oli niin, että tarkeni hihattomassa paidassa. Ei mitään menoa, syömässä kävin kun pöytään kutsuttiin. Muuten vietin kaiken valoisan ajan puutarhassa.

Kun katsoo kuvaa, niin eipä uskoisi tällä viikolla alkavan lokakuun. Kuvan ottamisen jälkeen kannoin rautakaluston navettaan odottamaan seuraavaa kesää. Eipä siinä enää istuta tämän vuoden puolella.

Koristeomenapuu 'Musta Rudolf' on kasvanut kivasti parissa vuodessa. Tai lähinnä tuuheutunut, korkeutta ei ole tullut paljoakaan lisää. Väri on aina kaunis, mutta erityisen kaunis se on syksyisessä auringonpaisteessa.
Sain tämän syysasterin pari vuotta sitten, vai vuosi sitten, en enää muista. Viime vuonna siinä oli vain muutama kukka, nyt paljon enemmän. Asteri on kovin leviävää sorttia, siksi se on istutettu kiven viereen niin, että ruohonleikkurilla pääsee kiertämään täyden ympyrän asterin kohdalla. Lähellä kasvaa toinen syysasteri joka pidetään kurissa samalla konstilla.
Humalaportti ja sen humalat. Tänä vuonna humalaa on, jouduin karsimaan keskeltä jotta tuosta voi kulkea alta. Lämmin ja kostea syksy on ollut humalan mieleen. Tekee pähkylöitäkin monen vuoden tauon jälkeen.
Monella esikolla on menossa kukintavuoro 2.
Happomarja, jonka nimi on hukassa on parhaimman värinen syksyllä. Sanon sitä mielessäni kameleontiksi sillä miten voikaan yhteen kasviin mahtua noin montaa eri sävyä. Tämä on hankittu Virosta, mutta on ollut erittäin talvenkestävä, ei palelluta edes latvoja.
Oxalikset saivat vielä jäädä rautapatoihin, niitä en talveta vaan joutuvat kompostiin syksyisin. Talvetettavat pitäisi siirtää lasikuistille kuivumaan ja sen jälkeen kun tulee pakkaset, pääsevät sisätiloihin. Taustalla näkyy miten koivut ovat edelleen pääosin vihreät. Voi olla, että tippuvat ennen kuin ruska saavuttaa meidät.
Pihan sisääntulossa kasvava miljoonakello on hankittu tasan neljä kuukautta sitten toukokuussa. Kastellut olen pari kertaa, lisälannoitusta en ole antanut. Vasta nyt se on tuollainen harakanpesän näköinen. Koko kesän oli täynnä valkoista kukkaa. Miljoonakello saa olla seuraavakin kesäkukka jos noin upeasti ja vähällä hoidolla selviää, mutta jotain väriä haluan valkoisen sijaan, ehkä punaisen tai jopa oranssin.


sunnuntai 24. syyskuuta 2023

Tyhjän kaapin syndrooma ja sen päihitys

 Isännänhuoneessa oli hetken aikaa tyhjän kaapin syndrooma. Kirjakaappi joka huoneeseen tuli, on alunperin siis pojan ulkovarastosta löytynyt raato. Se ei onneksi mahtunut pojalle vaan matkusti meille. Täysin turha ja ylimääräinen huonekalu, mutta minä rakastuin siihen heti ja halusin säästää kaapin. Mitään ajatusta ei ollut mitä kaappiin laitetaan. 

Onneksi on tällainen keräilijäluonne eikä ole tullut konmaritus vielä mieleen.

Bingo, tuo täytetty saukko pääsi kaapin päälle. Sen seuraksi haluaisin täytetyn korpin mutta niitä on aika nihkeästi myytävänä. Viirit ovat muistoja menneestä elämästä.
Miehen peltiautot pääsivät ylähyllylle. Hyllyjen korkeutta saisi säädettyä, mutta minä asetin ne entiseen korkeuteen jotta sivuille si jää merkkejä vanhoista hyllyn paikoista. Oikeastihan tämä on kirjakaappi, mutta uuden koko seinän kirjahyllyn takia kirjoja ei riitä tänne. Onpahan ongelma sekin, omistan liian vähän kirjoja. Muut kaapin esineet ovat olleet salin kaappeihin sullottuna, nyt sain niihin mukavasti väljyyttä. taidan tehdä talvella niihin täydellisen siivouksen.
Tärkein esine on vanhan kastemaljani jossa minut on kastettu. Siinä on kastettu kaikki omat lapset ja lapsenlapset. Juuri sellaista perinnettä ja historiaa josta minä pidän. Kasteliina on nykyisin tuolla maljassa sillä ennen sitä etsittiin kissojen ja koirien kanssa juuri ennen kastetilaisuutta. Enää ei tarvitse etsiä.
Lasimalja on tuorein löytöni kirpparilta. Olen jo pitkään etsinyt sopivaa jalallista maljaa kissojen hajoittaman maljan tilalle. Nyt löytyi sopiva, malli ja koko täsmäsi. Sitä en tiedä onko tuo uustuotantoa vai antiikkia, ei väliä sillä eniten merkitystä on sillä, että miellyttää omaa silmääni.
Kierrätyskeskuksesta löytyi kaksi pientä tyynyä. Sopivasti sekin, sillä jouduin keväällä heittämään isännänhuoneen koristetyynyjen päälliset pois, ne haperoituivat puhki. Näiden uusien tyynyjen värit sopivat aika hyvin isännänhuoneen väreihin. Verhoja yritän vielä löytää käytettyinä, jos ei löydy niin sitten ostan pellavaa ja ompelen verhot itse. kaksi samanlaista verhoa vielä löytyisi helposti, mutta neljän verhon löytyminen on jo hankalampaa.

Seuraavaksi karkaan kuitenkin puutarhaan, siellä ei sada.


perjantai 22. syyskuuta 2023

Hetkiä puutarhassa

Olen ollut iloinen lämpimästä syyskuusta. Halla tai pakkanen ei ole puraissut missään päin puutarhaa, sadetta on saatu, mutta suht kohtuudella. Ihania aurinkoisia päiviä on ollut.

Jättiverbena kasvaa puutarhassa jo kolmatta kesää itsestään kylväytyneenä. En ole levittänyt siemeniä vaan kasvi on siementänyt itse. Parhaat taimet ovat kivituhkakäytävällä josta en raaskinut poistaa niitä. Kaiken sorttiset perhoset ovat olleet hullaantuneita jättiverbenoista, etenkin amiraalit.
Ohops, jouluruusu on erehtynyt vuodenajasta. Jos näin lämmintä jatkuu, taidan nähdä nuo nuput kokonaan kukkivina. Yleensä jouluruusuni kukkivat keväisin.
Aiempi kelloköynnöskokeilu meni pieleen kun kasvatin kelloköynnöstä kasvihuoneessa. Selvästikään se ei ole kasvihuoneen kasvi. Tänä vuonna laitoin köynnöksen maahan kasvamaan ja se kannatti. Kukkia tulee aina vain lisää. Kasvatin myös äidilleni taimia, hän halusi tällä kertaa valkoisia. Äidin taimet tekevät jo siemenkotia, elän toiveissa saada niistä uusia siemeniä.
Easy Elegans-ruusu 'Calypso' kukkii aina vaan eikä se hätkähtänyt yhtään siirtämistä. Otin siihen suuren juuripaakun, se saattoi edesauttaa asiaa. Tämän väri on uskomattoman kaunis, hitusen liukuvärjätty vaaleanpunainen. Vai pitäisikö sanoa ruusunpunainen jossa häivähdys persikkaa.
Ihmeellinen vuosi. Koristemansikka 'Pink Panda' on kasvanut tuossa jo vuosia, sanoisin, että yli viisi vuotta. Se ei ole kuollut, mutta ei ole oikein levinnytkään. Tänä vuonna se on tehnyt useamman rönsyn ja jopa muutaman mansikan. Linnut ehtivät maistella mansikat ennen minua. Jos rönsyt ovat keväällä hengissä, taidan siirtää tätä aarretta muuallekin.
Nämä hopeatäpläimikät taisin kuvata vähän aika sitten, mutta uusi kuva ei ole pahitteeksi. Pensaat ovat niin kauniit kun niille löytyi hyvä ja riittävän kostea paikka johon aurinko ei paahda. Hortensiapuutarhan pääväri on vielä toistaiseksi vihreä. Kunhan hortensiat vähän kasvavat, uskallan odottaa niiden kukintaa. Keväällä toivottavasti kukkivat atsaleat ja magnolia esikoiden kaverina.
Siinä se on, minun oma koristekääpiökirsikka Kojo-no-mai. Toivon puunrungon tuovan sille suojaa ja turvaa. Paikka on sellainen johon kertyy lunta, sekin on taimelle hyväksi.

Sain huhkittua kaikki kukkasipulit ja istuttamista odottavat taimet maahan. Joitain jakotaimia talvetan purkeissaan lavakauluksiin haudattuna, sen ehtii tehdä myöhemmin. Seuraavaksi pitänee aloitella puutarhan syystöistä suurin eli taimien verkottaminen. Ja pitäsihän sitä tyhjentää kasvimaa, siellä on vielä kaalit ja porkkanat. Muut on jo syöty tai säilötty.
 

keskiviikko 20. syyskuuta 2023

Viikonloppu Virossa

Onpa taas elämä täynnä menoja, puutarhaan en ole ehtinyt viikkoon oikeastaan yhtään. Tällä viikolla lähes sama tilanne. Tai jos aikaa on ollut, on taivaalta tullut vettä. 

Viikonlopun vietin Virossa. Kävin lauantaina Paunveren markkinoilla ja yötä oltiin Tartossa. Kotona olin sunnuntaina myöhään, oikeastaan yön puolella. Tiesin, että markkinoilla on myynnissä myös taimia kaiken muun markkinakrääsän ohessa. Tyylikkäästi menin pikakelauksella krääsäkojut ohi ja suuntasin katseeni taimiin, ryhmämatkalla kun olin niin aikaa oli erittäin rajatusti.

Marhanliljoja, tai varjoliljoja, kummin vain. Kaksi sipulia ostin. Värin pitäisi olla kuvien mukainen.
Vasta toisella kierroksella hoksasin, että vieressä myydään sekoitusta, 0,30€ kappale. Ostin kolmen euron erän, taisin saada pari ylimääräistä kaupan päälle. En malta odottaa millaisia näistä kasvaa. Sipulit pitää syynätä tarkkaan ennen istuttamista, Virossa on espanjansiruetanaa enkä halua niitä meille.
Kun vastaan tulee uusi lajike rotkolemmikistä, onhan se hankittava. Lajike on 'Alexanders Great'. Toivottavasti talvehtii hyvin.
Ja sitten tämä syreeni mitä olen himoinnut siitä lähtien kun tämän ensimmäisen kerran hankin ja taimesta kasvoikin 'Moskovan Kaunotar' syreeni. Toivottavasti nyt sain oikean lajikkeen.
Siinä viel kumpikin taimi, syreeni ja brunnera. Syreeni saa paikan arboretumista, sieltä pitää siirtää pois yksi pallotuija. Brunnera päätyy hortensiapuutarhaan muiden kavereidensa joukkoon.
Sokerina pohjalla taimi joka meinasi jäädä huomaamatta. Ihana koristekirsikka prunus insica. Tämän istutan hortensiapuutarhaan, se lienee tarpeeksi suojaisa paikka ja savimaa on riittävän syvällä. Itse taimesta ei ole kuvaa, mutta otan sen istuttaessa, ihan mukavan kokoinen pensas se on jo. Hintaa tällä oli 15€. Yritin tinkiä mutta myyjä taisi nähdä miten haluan tämän ostaa.

Taimia oli paljon muitakin, iski runsaudenpula. Hostaharrastajille olisi ollut myynnissä vaikka ja mitä, muutamaa katselin mutta en ostanut, ehkä olisi pitänyt. Toistaalta työtä on jo näidenkin istuttamisessa ja tässä pitäisi ehtiä tehdä muitakin syksyn puutarhatöitä. 


tiistai 12. syyskuuta 2023

Muuttovalmis

Isännänhuone on muuttovalmis. Kaksi sertifioitu rakennustarkastajaa tekivät vielä viimeisen lopputarkastauksen. On tuosta hyvä kävellä läpi kissojen vessaan. Parannusehdotuksena tuli toive mukavista nojatuoleista jotka ovat sopivasti aseteltu talvisen takkatulen suuntaan. 

Muutaman päivän haluan fiilistellä näin, ilman huonekaluja. Tarkastajien toiveet nojatuoleista toteutuvat siten joskus tällä viikolla. Takan päätimme jättää maalaamatta, sen värin suhteen ei löytynyt oikein mitään hyvää ratkaisua. Annetaan olla nyt noin ja jos joskus tulee hyvä idea väristä, maalataan sitten. Tuohon lattian reunoja kiertävään raitaan olen oikein tyytyväinen. Idea siihen tuli mm. Sibeliuksen syntymäkodista jossa yhdessä huoneessa on vastaava lattia.
Nyt kaikki ovet ovat samankaltaiset peiliovet. Sellaiset tässä talossa on alunperin ovet olleet, kunnes jossain 1980-luvun remonttikiimassa ne oli vaihdettu laakaoviin. Vasen ovi vie vanhempien valtakuntaan, seuraava ovi kylpyhuoneeseen. Ovi jossa on lasipeilit vie kodinhoitohuoneeseen ja sen oikealla puolella oleva ovi vie lastenlasten huoneeseen. Kuvasta jää pois keittiön oviaukko jossa ei ole ovea eikä siihen tehdä ovea, käytössä ovi on todettu turhaksi.
Tässä näkyy keittiön oviaukko vanhan kirjakaapin vieressä. Kaappi on löytö pojan talon ulkovarastosta. Se kunnostettiin ja nyt se sai arvoisensa paikan. Upea alkuperäinen ootraus ei kaivannut kuin kiillottamista. Ovien taakse jää piiloon puukorjaukset jotka kaappiin piti tehdä lahon alaosan takia.

Kuvassa kirjahylly on vielä kesken ja niin se on todellisuudessakin. Mies vielä pohtii alaosan ovien toteutusta. Alaosan kirjat olen jo siirtänyt takaisin hyllyilleen. Ne joutivat hetkeksi pois jotta huoneeseen saadaan sähköt. Uusi valaisin minulla on etsinnässä, toistaiseksi laitoimme vanhan paikoilleen, kivalta sekin näyttää. Kirjahyllyn vihreä lattialista on jo maalattu ruskeaksi ja on paikoillaan. Hyödynsimme omista varastoista löytynyttä listanpätkää.
Ranstakan säilytykseen sain idean isältäni. Vanha, kirpparilta löytynyt metalliämpäri saa toimia säilytysastiana. Ranstakkaa käytetään päivittäin joten siinä on aina tuhkaa ja nokea. Nyt pysyy lattia siistinä.
Koska remontti muutoin oli hyvin edullinen, raaskimme ostaa pistorasioiksi ja kytkimiksi Renova-sarjaa. Olen pitänyt kirjaa remonttikuluista. Koko remontti maksoi tarvikkeineen 1302€. Huoneessa on n. 22m2 joten neliöhinnaksi tuli n. 59€, se on todella edullista.  Edullisen hinnan salaisuus on puutavara joka pääosin löytyi meiltä omista varastoista sekä itse tekeminen. Kirjahylly suunniteltiin niin, ettei siihen tarvinnut ostaa puutavaraa muuta kuin yksi koristelista ja taustan levyt. 
Kalleimmat yksittäiset asiat olivat eristeet joihin meni 371€ (koko lattiaa ei eristetty uudelleen), maaleihin käytettiin rahaa 331€. Osa maaleista oli edellisistä remonteista jääneitä. Edellisestä remontista on jo vuosia aikaa, kyllä huomasi tarvikkeiden kallistumisen. Ja esim. maalit kallistuivat lisää remontin aikana. Listoihin olisi saanut menemään satasia, mutta niissäkin selvisimme periaatteessa vain työllä kun kunnostin vanhat käytettyinä hankitut karmilistat uuteen käyttöön. Yksi pitkä lista vaati neljän tunnin työn. Mies teki karkeasta puutavarasta lattialistat itse, kattolistaan löytyi pääosin oma puutavaraa, vain koristeellinen listaosa ostettiin.

Sisustamisen hintaa en uskalla edes ajatella. Uudet matot ja valaisin lienee ne kalleimmat. Ne hankin sitten kun lattialle ja kukkarolle sopivat tulevat vastaan.


sunnuntai 10. syyskuuta 2023

Oodi kärhöille

 Pyydän anteeksi, taas kärhöjä, mutta kun nyt tapahtui ihme. Ostin vuosia sitten Tallinnasta puutarhamyymälästä kärhön joska istutin rosarioon. Siellä kärhö on menestyksekkäästi nousut joka vuosi, tehnyt jopa pari nuppuakin, mutta siihen kaikki on jäänyt. Tänä kesänä kaikki on toisin ja kärhö kukkii.

Saanko esitellä: Clematis 'Belle of Woking'. 
Kukat taisivat kärsiä hieman yhdestä kylmästä yöstä tällä viikolla. Pari nuppua on vielä avautumatta. Ihan niin kerrottu tämä ei ole, kuin netin kuvissa lajikkeen kukat ovat, ehkä kasvu täällä pohjoisen kylmässä ei ole niin runsasta. Kukan väri on liilasta vaaleanpunaiseen, vaikea sanoa oikeaa sävyä. Olen harkinnut kärhön siirtämistä, mutta nyt perun harkintaani. Ainakin pari vuotta pitää katsella viihtyykö kärhö tuossa ja jatkaako kasvuaan. Voihan olla, että ensimmäiset vuodet menivät riittävän juurakon kasvattamiseen ja jatkossa saan nauttia kukista joka vuosi.
Toinen tämän kesän ihmeistä on kärhö 'Comtesse de Bouchaud'. Se on oikeastaan ihme joka vuosi. Jo avautuneet kukat eivät kärsi hallasta, tämä kärhö todellakin kukkii pakkasiin saakka. Uusia nuppuja muodostuu edelleen.
Ihan ei ole vielä kaarensa yläosassa. Toisella puolella kasvaa 'Jan Pawel II' ja 'Princess Kate' joista Jan jätti kukkimisen väliin tänä vuonna, Kate teki muutaman kukan. 
Saa nousta varpailleen ja siltikään en ylety kuvaamaan kärhöä kunnolla. Ei se haittaa, tykkään kun kärhö kurottelee taivasta kohti, sitä vartenhan sille on hankittu köynnöstuki.
Virheettömiä kukkia kasvin täydeltä, voiko täydellisempää kärhöä olla.


tiistai 5. syyskuuta 2023

Istuttamisesta karkkikauppaan

 Viimeisen viikon aikana olen päässyt elvyttämään kadonnutta puutarhaintoa. On ollut sateettomia päiviä ja iltaisin aikaa remontoinnin ohessa. Viikonloppuna sain istutettua kaikki Mustilan ostokset sekä kesäkukkina olleet ruusun ja kärhön. Tämän vuoden taimihankinnat olivat siinä, ellei sitten jostain alesta tule jotain todella tarpeellista vastaan.

Tuurenpihlaja pääsi arboretumiin. Tuossa kohtaa kasvoi aiemminkin pihlaja, mutta se on ollut vuosia pensaan kokoinen. Pensaana kasvava pihlaja pääsi toisaalle ja puuna kasvava Tuurenpihlaja sai hyvän paikan.
Austin-ruusu The Pilgrim sai paikan talon edustan penkistä josta siirsin jo aiemmin jaloangervon pois. Pensas näyttää hassulta kun se on upotettu maahan todella syvään, yli puolet kasvustosta hautautui multaan.
Ruukussa kesän kasvanut tarhaviinikärhö 'Rubra' sai vakituisen paikan hortensiapuutarhasta. Nyt kärhöllä on vielä tuki, mutta jatkossa se saisi kasvaa koivun runko pitkin.
Tänään kävin karkkikaupassa, puutarhureiden irtokarkkiostoksilla. Lahden Sporttikoneeseen löytyy mahtava määrä erilaisia kukkasipuleita. Ja niitä saa valita kuin irkokarkkeja kaupassa. Valikoimaa riitti.
Sain hyvin käytettyä lahjakorttini ja vähän ylikin, eipä tarvitse muualta hakea sipuleita. Tai no ehkä vähän Lidlistä jonne kukkasipulit tulevat torstaina.
Kreetantulppaani 'Hilde' ihastutti keväällä blogien kuvissa. Toivottavasti viihtyy ja leviää.
Tämä vaikutti mielenkiintoiselta, olihan sitä ostettava kokeiluun. Nimi on ainakin hauska, 'Honky Tonk'.



Sain keväällä vihdoin ja viimein yhden keisarinpikarilijoistani kukkimaan joten uskalsin hankkia lisää niiden sipuleita. Otin varmuudeksi kaksi kumpaakin.

Tämä ei ollut maksettu mainos, myymälää jossa saa hyvää palvelua ja laadukkaita kukkasipuleita on aina kiva mainostaa ilman yhteistyötäkin.